Casual for weekend.


Sain vision tähän kokonaisuuteen parisen viikkoa sitten. Siitä saakka visio on ollut kirjoitettuna ylös. Vesisateet eivät ole oikein houkuttaneet pitämään tätä vaaleaa kokonaisuutta, en todellakaan ole kuralle immuuni. Toisaalta tämä on minusta aavistuksen liian rento töihin. Ei pahasti, mutta tämän viikon "tukka putkella palavereissa" kiireessä on ollut parempi vaan mennä varmoilla valinnoilla. Rennompaan perjantaihin tämä olisi sopinut, ei vaan ollut tänä perjantaina semmoinen päivä.

Sinällään vaaleat kokonaisuudet ovat minusta kauniita. Ne ovat vain marraskuussa kovin epäkäytännöllisiä. Jos voisin pitää vaikka beigejä farkkuja ympäri vuoden, niin en tiedä tekisinkö niin. Nyt kun en voi niin tehdä, niin hinkua pukeutua näihin koko ajan. Kyllä on ihmisen mieli ailahtelevainen. Vaaleaan kokonaisuuteen hain jotain särmää edes sillä, että yhdistin sen punaiseen huiviin ja mustiin kenkiin sekä laukkuun. Kynsissä on samaa punaista kuin huivissa. Hyvä yhdistelmä ja minun makuuni.

Tässä kokonaisuudessa viiletettiin eilinen ostosreissu päivällä. Ostosreissu piti sisällään Motonetin (uudet pyyhkijät, polttimot ja muuta jotka on hyvä vaihtaa ennen katsastusta ja muutenkin) ja Stoccan (uusi kalenterija erilaisia lahjajuttuja, paljon erilaisten juttujen perään huokailua myös) Semmoinen tavallinen lauantai päivä. Auton kanssa jatketaan tänään (lähinnä pesu ja vahaus), sen jälkeen vuorossa onkin aamulla soitettujen isänpäiväsankareiden jälkeen kynttilän vieti hänelle, joka ei täällä enää ole.

Rauhallista ja hyvää isänpäivää!



I had a vision of this outfit couple of week ago. I only now had time to try it on. I've been having quite long days at the office plus it's been raining here. I like my outfits to stay clean, not get dirty when it's not a good weather. I like light coloured outfit. They look lovely any time of the year, but are so not practical here in Finland on autumn and winter. When the snow comes, they are much better.

I wore this one yesterday on our shopping trip. Nothing much, something for the car and some food. We have Fathers day here today, so some presents as well. 

I hope you all have a great day and hope you are all well!


Neule/Knit: Vero Moda // Housut/Trousers: H&M // Huivi/Scarf: Mark's and Spencer // 
Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // Laukku/Bag: Longchamp

Kommentit

  1. Mullakin oli eilen shoppailupäivä :) Upeasti sinulle sopii punainen huulipuna, piristää huivin kanssa muuten sippeliä asua.

    Mukavaa isänpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppauilupäiviä on hyvä pitää, vaikka vähän vähemmän blogiin kuuluvilla mentiin tällä kertaa (tuulilasinpyyhkijät ovat uskomattoman tyksää kuvattavaa :D ).

      Hyvää isänpäivää!

      Poista
  2. Apua ihan hävettää, kun olen ollut niin pitkään "kadoksissa"... mutta uskaltaudun silti kommentoimaan, että onpa kivan väriset housut ja kiva asu! :)

    Kävin muuten juuri äänestämässä blogiasi siellä Indiedaysin gallupissa! Rauhallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun hei ihanaa, että olet siellä vielä! Pelkäsin, että sinäkin kuulut niihin bloginsa lopettaneisiin! Ilahduin uudesta postauksesta todella! <3

      Kiitos Ihana, että äänestit! <3

      Poista
  3. Mikä ihana punainen. Ihana, ihana - ja sopii tuohon asuun tosi hyvin. Samoin kuin laukku ja kengätkin terästävät hienosti. Ja kyllä - hankala pukeutumiskuukausi on tämä marraskuu - toivoisi vaan, että töissä olisi koko ajan pelkkiä villasukkapäiviä ja muutenkin saisi lompsia tummissaan tuolla harmauden keskellä.
    Nyt ei edes punainen huulipuna huvita, murr.
    Kivaa Isänpäivän sunnuntaita sekä sinulle että Kotinörtillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eijeijei kun punaista piristämään harmautta sanon minä! Vaikka kovin monena päivänä menen minäkin siinä tummassa kyllä. Onneksi marraskuukin taittuu aikanaan pois ja ollaan sitten jo joulukuussa!

      Hyvää isänpäiväsunnuntain jatkoa teille koko porukalle!

      Poista
  4. Voi kun tuo punainen huivi oikein tuo hehkun kasvoillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Se on hyvä piristysruiske vaaleaan kokonaisuuteen kyllä :)

      Poista
  5. Tosi kaunis kokonaisuus, ja aivan upea väripilkku tuo punainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia! Punaisella on helppo piristää, semmoinen minun vakioratkaisuni :)

      Poista
  6. Näytät kyllä niin kauniilta ja säteilevältä Dahlia :)! Sinulle sopii nuokin värit ja sävyt fantastisesti- olet aivan uskomattoman taitava pukeutuja! Kaunis asu!

    Kivaa uutta viikkoa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Hyvin nukutun yön jälkeen on helppo säteillä vapaapäivänä ;) Kiitos kovasti kauniista sanoistasi, piristivät kyllä maanantai aamua kummasti!

      Hyvää alkavaa viikkoa myös!

      Poista
  7. Näyttää ihanan raikkaalta. Ja kyllä tuo punainen huivi on ihana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!