It's not always a great outfit.


Jokunen merkintä takaperin minulta kysyttiin, eikö minulla koskaan ole rönttöpäivää. Onhan minulla. Kotona ylläni on vanha puuvillainen neule (joka lieni joskus valkoinen), flaneliset kotihousut ja villasukat. Mutta totuus on myös se, ettei se työvaatetuskaan aina ole ihan niin nappivalinta. Niistä vähemmän omaa silmää mielyttävistä kokonaisuuksista vaan ei ole otettu asukuvia. Ennen kuin nyt. Päätin, että tällä viikolla jokainen työkokonaisuus kuvataan ja ne tulevat esille tällä viikolla merkinnöissä (mahdollisuuksien mukaan muutkin asut kyllä). Työpäiviä tosin on vaan kolme, mutta ainakin se on alku. Jos nimittäin aloittaa tästä kiireessä ylle kiskotusta kokonaisuudesta.

Maanantait sinällään eivät oikein ole minun päiviäni, harvemmin pukeutumisenkaan suhteen. Tämä maanantai ei ollut mikään poikkeus. Useamman hameen jälkeen päädyin housuihin, beiget ovat suosikkini. Kiskoin niiden kanssa vaan jonkun puseron ja jonkun jakun ja heitin suunnilleen sopivan värisen huivin mukaan. Ei pidä sanoa, että olisin mitenkään innoissani tästä kokonaisuudesta, sininen tai valkoinen kauluspaita olisi muuttanut kokonaisuuden paljon kivemmaksi. Tiedossa oli kuitenkin työpisteiden muuttamista (=fyysitä työtä!) joten kauluspaita ei tuntunut kivalta idealta.

Kokonaisuus on kaikkineen minusta vähän tuommoinen tuhnuisen värinen, mutta tuossa nyt kuitenkin se maanantai mentiin. Huomenna sitten vuorossa tiistain kokonaisuutta. Ehkä koetan näillä kokonaisuuksilla kertoa, että jokaiselle on asukriiseja, myös minulla. Eikä joka aamu ole aikaa miettiä vaatteita, joten ajoittain kokonaisuuskin on sellainen, jossa en viihdy.


Hyvää keskiviikkoa kaikille!



Some time ago I was asked don't I ever have a bad outfit day. Well I do, I wear quite comfy clothes at home, but I also don't like so much every outfit I wear. It's just that until now they have not been ended up on blog. Until now. We are taking three outfit photos from Monday to Wednesday no matter what I wear and even if I don't like that. Just to show that there are some better and some not so good days for me as well.

Starting with this outfit on Monday, not my favourite. I was busy and had to put something nice on. We moved some office things at work so no nicer blouse and for some reason, to my eye, scarf+trousers+blazer colours don't work together. Not that I'd have any bigger clue why that is. So all and all, this might not be my bet outfit, but at least I'm honest: this is what I wore at the office on Monday.

What do you think?
Have a great Wednesday and hope you are all well!

Jakku/Blazer: Esprit // Pusero/Blouse: Mexx // Housut/Trousers: H&M // 
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot // Laukku/Bag: Longchamp // Huivi/Scarf: Tie Rack

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Nonna. Ne ovat kyllä, ennen kaikkea mukavat jalassa ja hyvät kävellä :)

      Poista
  2. Onhan se aika absurdi ajatus, että joku olisi aina viimeisen päälle huolitellussa asussa, itsekin vetäisen kotiin päästyäni villasukat ja verkkarit jalkaan. Eikä aina edes etukäteen muka ajatuksella koottu asukaan onnistu tai kiiressä ei ehdi mallailla kaikkia vaatteita toisiinsa sopiviksi. Ei tuo sinun asuisi mun mielestä ole mikään metsään mennyt, mutta toki viihtyvyys on aina vaatteen kantajasta kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, vähän hassulta se tuntuu, että kysytään onko koskaan rönttöpäiviä. Toisaalta ei niistä blogiin pahemmin tule laitettua, kotiasu kun on aika kauan sama :) Ja totta, ei kokonaisuus nyt ihan metsään mennyt, mutta jos ei viihdy niin valitettavasti ei viihdy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!