Longchamp from me to me.


Musta perus laukku, kaikin puolin toimiva ja työ sopiva. Sellainen jossa ei ole mitää liikaa, eikä mitään liian vähän. Sellainen, että sinne mahtuu tarvittaessa se pienempikin käsilaukku. Longchamppien perusta, se kaikkein kaunein, helpoin ja tyylikkäin niistä. Se laukku, joka ensimmäisenä kiinnitti huomioni ja josta olin pidempään jo haaveillut (jotain muuta oli aina tullut tämän kestohaaveen tilalle).

Vaikka muunkin merkkisiä laukkuja on muutama, niin ei tämä rakkauteni Longchamppia kohtaa oikein ota laantuakseen. Toisaalta miksi sen pitäisikään? Laukkujen kerääminen on harrastus, vähän varkain ja vahingossa alkanut ja jokaisesta yksilöstä olen uudelleen ja uudelleen ilahtunut. Toiset harrastaa autoja, toiset tietokoneita ja niiden oheistuotteita (meillä on kotona yksi sellainen), jotkut pelaa jääkiekkoa ja jotkut rakastavat kotinsa sisustamista ja laittamista. Minä kerään laukkuja. Tarkemmin vielä Longchampin laukkuja ja niitä muita ohjeistuotteita merkiltä. Yksinkertainen ja kaunis muotokieli on se, joka näissä laukuissa vetää puoleensa. Elegantti yksinkertaisuus.

Kuten Private Blendin Mikko sen laukkukokoelma postaukseen sanoi: "Niiden keräily on harrastus, en ota sitä vakavasti - älä ota sinäkään." En otakaan ja siksi nautinkin jokaisesta uudesta yksilöstäni niin suunnattomasti.

Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita!



My latest love. What can I say, basic black bag for work. Again. Loving that simple design. There is nothing too much and nothing too little in it. Everything is in it's place. I can only say, that this one, that I have been hoping to get for some time know (but found always something else) is right now what I needed and wanted. Tough I have other bags as well, I don't think I never get tired of simple and classic design of Longchamp bags.

It's a hobby. Something that started put as "I need a school bag that lasts" over ten years ago. Here we are, still loving them, old and new ones. Feeling great every time I take one (or two) with me. Wich is actually every day.

What do you think of lates one?
Have a great Sunday and hope you are all well!


Kommentit

  1. Kaunis ja yksinkertainen laukku. Laukkujen kerääminen on ihan kiva harrastus, kaikki eivät sitä ymmärrä vaan miksi pitäisikään :)
    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Eivät kaikki ymmärrä, tosin en minäkään ihan aina kaikkia muita harrastuksia ymmärrä, eikä ole tarviskaan onneksi :)

      Hyvää sunnuntaita!

      Poista
  2. Minäkin olen tuosta laukusta haaveillut monta kertaa. Se vaan on jotenkin niin ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta :) Se on kaunis ja hyvä peruslaukku kyllä, vallan mainio työkäyttöön johon sitä haaveilinkin.

      Poista
  3. Se on kaunis. Jokaisella on vapaus harrastaa itselle mieluista asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin se on, jokainen harrastakoon mikä itselle parhaiten sopii :)

      Poista
  4. Edellisessä postauksessa olet taas niin kaunis toi sininen bleiseri! Ihanan laukun olet ostanut ja varmasti sopii hyvin työhön, klassisen kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria! Sininen bleiseri on kaunis ja juuri sopivan kirkas väreiltään. Laukku on vallan kaunis ja työsopiva :)

      Poista
  5. Ryhdikäs ja kompakti työlaukku - itselläni tosin tuo pompula roikkuu yleensä avoimena;)
    Näitä ihanuuksia ei voi olla koskaan liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laukku on kuvattu vielä aivan uutena, klaupassa se oli noin joten kuvattuakin tuli noin. Ainakin ruskean kanssa olen minäkin pitänyt tuota pompulaa auki :)

      Poista
  6. Kaunis laukku. Musta laukku on aina musta laukku ja on niin helppo saada se asuun kuin asuun sovitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, minä en laukuissa oikein osaa kovin erilaisia värejä, mustalla ja ruskealla on menty aika kauan, joskus mukana "radikaalisti" valkoistakin.

      Poista
  7. Tuo laukku on kyllä ihana - ja tykkään kyllä Longschampissa siitä, että tuo logo ei tyrkytä olemassaoloaan.
    Oikein hyvää toista adventtisunnuntaita sekä laukkujen kerääjälle että sille Kotinörtille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady. En ole mikään logojen ystävä minäkin, toki semmoinen on laukussa hyvä olla, en kiellä, mutta tuolla tavalla sopivan pienenä.

      Hyvää sunnuntau-illan jatkoa! <3

      Poista
  8. Kaunis laukku. Tässäkin asiassa less is more :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Tässä ja hyvin monessa muussa asiassa paikkansa pitävä lausahdus :)

      Poista
  9. Kaunis laukku :) Musta on aina varma valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Herttarouva. Musta on aika hyvä kyllä, toimii kaiken kanssa :)

      Poista
  10. Roseau on kyllä ihana laukku! Omani on huolimattomasta käyttäjästään huolimatta yhä todella hyvässä kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Myönnän, että olen aika huoleton käyttäjä minäkin, ovat pysyneet todella hyvässä kuosissa nuo minun laukkuni myös, siksi kai niistä pidänkin :)

      Poista
  11. Hei! Jonkin aikaa (aika kauankin itse asiassa) olen seuraillut blogiasi.:) Erittäin laiskana kommentoijana vasta nyt naputtelen ensimmäistä viestiäni. Laukkupostaukset ovat, laukkufriikki kun olen, aina yhtä mielenkiintoisia.:)
    Ostin ihan vähän aikaa sitten ihka ensimmäisen Longchampini<3, prikulleen samanlaisen kuin sinulla. :) Juuri tämä malli on ajaton klassikko ja tosi paljon sinne mahtuu kaikkea tarpeellista ja vähän tarpeetontakin. Varsinaista tarvetta ei olisi kohdallani ko. laukulle ollut, mutta halusin tämän klassikon omaan kokoelmaani. No, naisellahan ei voi koskaan olla liikaa laukkuja, eikös vaan, hih!
    Kiitos ihanasta blogista!
    T. Minnie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minnie.
      Hauskaa, että kommentoit, uusista lukijoist aon aina mukava kuulla ja kiva, että olet viihtynyt blogissani :)

      Laukkuja on minulla ainakin varmaan enemmän kuin tarpeen, mutta kummasti keksin aina tarpeen jos toisenkin. Klassikoille on aina tilaa kokoelmassa, laukkuja on kiva harrastaa :)

      Kiitos kauniita kommentistasi!

      Poista
  12. Upea! Vähän laukkukuumetta alkaa (taas) olla täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Laukkukuume vaikuttaa ainakin täällä tasaisesti nostavan päätään, viimeaikoina taas ehkä useammin kun rehellisesti olisi tarpeen :)

      Poista
  13. Hyvä hankinta! Mulla on tuo sama vähän pienempänä ja ainoita laukkuja, joita säilytän, dustbagissa. Joskus on kuitenkin hankalaa kun ei ole vetoketjua, niin kaunis kuin onkin. Mutta nahka on ensiluokkaista ja säilynyt hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mapsi. Tuon laukun heikkous taitaa tosiaan olla se, että "sataa sisään", mutta toisaalta itse kun menen autolla töihin, niin ei ole niin paha haitta :)

      Poista
  14. Onpas se upea ja tyylikäs! :)

    VastaaPoista
  15. Heippa Dahlia! Täällä myöskin eräs blogisi hiljainen lukija joka nyt vasta avaa sanaisen arkkunsa. :) Blogissasi on paljon mielenkiintoista luettavaa ja Kotinörttisi ottaa hyviä kuvia, niitä on kiva katsoa. Ja tunnustaudun laukku- ja kenkäfriikiksi minäkin!! Ja mikä hienointa, olet saanut minut uskaltamaan ostamaan värikkäitä vaatteita ainaisten mustien ja tummien värien sijaan :) Äsken mm. laitoin tilaukseen punaisen pitkän toppatakin joka minusta on aivan ihana! Aikaisemmin en olisi sitä ostanut kun "pullukoille" pitää olla mustaa, se kaventaa??!! :D T: Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Heidi! Mukava kuulla sinustakin ja tervetuloa lukemaan :) Kotinörtti on kehittynyt kuvauksessa huimasti, itsekin jonkun verran. Koetan ylläpitää taitoa edes näiden "elottomien" kohteiden kanssa, miehestä kun en kameran toiselle puolelle saa :D

      Kyllä ne värit vaan sopivat sellaisellekin, joka on muutakin kuin kokoa 36. Pitäähän sitä ihmisen saada vaikka juurikin ihanan punainen toppatakki päällensä pukea, ei se musta aina ole se ratkaisu, kun marraskuun harmaissa keleissä voi mennä värikkäämminkin.

      Kiitos kauniista sanoistasi :)

      Poista
  16. Oih, on se kaunis! Klassikkoon kannattaa aina sijoittaa :)

    VastaaPoista
  17. Ihana ja elegantti laukku :)! Sanoisin- täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Kaunishan se on, pidän itsekin valtavasti :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!