10.12.2013

Our top things to see on Berlin.


Kiersimme eilen Berliiniä Hopin-Hopoff bussin avulla kerrankin oikeasti jääden välillä pois kyydistäkin. Lontoossa porhalsimme kierroksen kerralla ja sen jälkeen palasimme paikoille, täällä aikaa samalle ei olisi, vaan mielenkiintoisissa paikoissa olisi jäätävä pois tarkastelemaan enemmän. Koko päivän tihuttanut sade ei ollut mitenkään houkutteleva bussista pois jäännin kannalta, mutta muutamassa kohteessa pistäydyimme.

Yesterday we saw Berlin from hopon-hopoff bus. Great way to see the city and go just where you want and then take another bus and go to some other location.







Matkasimme bussilla suoraan parin kuuluisimmista nähtävyyksistä ohitse. Jos et ole käynyt Charliella (Yhdysvaltojen kolmas rajanylityspaikka) niin suosittelen menemistä. Meistä kumpikin on käynyt ja on sanottava, että vaikuttavuudessaan kerta riittää. Matkasimme hyvän tovin, Alexanders plazille jotta pääsimme Alexaan. Jälkimmäinen on kauppakeskus, jossa voisin hyvinkin viettää koko päivän. Tällä kertaa kuitenkin kurvasimme vain nopeasti Hilfigerin kautta (tulos pyöreä nolla, ei mitään kivaa) ja suoraan kolmanteen kerrokseen. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee Loxx, jossa 12,50€/aikuinen hintaan pääsee ihailemaan Berliiniä pienoiskoossa. Ja ajamaan junia itse. Pienen (ja isommankin) pojan must see nähtävä paikka ja kyllä se minustakin kiva nähtävyys oli. Reichstagista kun ei saanut kunnon kuvaa vesikuurossa kameraa tuhoamatta, niin ainakin pienoiskoossa olevasta sai.

We went through some great things to see, if you have not been at check point Charlie, go! We both have been there, it was great for first time, but we did not think we must see it second time. We went to Alexa, huge shopping center where they have miniatur Berlin on third floor. Great ones with all the miniatyr trains and all!






Hurautimme bussilla Brandenburgin portin pysäkille, mutta jostain syystä halusin palata hetken matkaa katua (Unter den Linden) takaisinpäin. Lomallahan on kuunneltava niitä hetken mielijohteita ja tällä kertaa se todella kannatti. Unter den Linden40:ssä sijaitsee Berliinimuseo, joka on varsin kohtuu hintainen 5€/aikuinen. Museo perustuu ennen kaikkea audio-kuulokkeisiin, puhelimen näköisiin vempeleisiin johon näppäillään numero ja varsin selkeästi englantia puhuva opas kertoo tarinan.

Berliini ei ole kaupunkina kovin vanha, vaikka vaaliruhtinaita onkin jokunen tovi ollutkin. Vielä hankalampaa tuntuu olevan minkään vanhemman tavaran löytäminen. Ensin rakennettiin paljon, sitten tuhottiin, taas rakennettiin ja taas tuhottiin. Museossa tajusi vanhojen kuvien kautta, miten paljon kaupunki muuttuu koko ajan.

Berlin city museum was something to see... citys story is not pretty. But I think it's important to remember. Berlin is not old city like London or Rome, but it's lovely and all the time moving around. Thing were there eight years ago, are not there anymore, but something else is there. To see all the old photos made realize how different the city was 100 years ago!



Nostokurjet värittävät etenkin itäpuolta, yksi DDR:n hallintorakennuksista purettiin ja tilalle rakennetaan uudelleen sen DDR:n sekä restauroimaa että myöhemmin tuhoamaa Weimarin tasavallan aikaista rakennusta. Berliinin historia on verinen ja sanoin kuvailemattoman kamala, mutta onko ne kaikki ihan pakko repiä maan tasalle? Tästä repimisestä on myös todisteena se, että Nukkumatin etsintä ei ollutkaan helppoa. Löytyi, mutta se vasta kaupungin omasta kaupasta. Ei kaikki idästä tullut ollut pahasta, minulle Nukkumatti on osa onnellista lapsuutta minulle ainakin.

Ajelu päätyi "Lännen tavarataloon" jossa myöhäinen lounas ennen ostoskierrosta oli vallan paikallaan. Ruokaosasto oli kyllä näkemisen arvoinen, talvipuutarhan kakkupaloista puhumattakaan!

Kiireinen ja monta nähtävyyttä sisältänyt päivä eilinen, tänään vähän rauhallisemmin. Toivottavasti vähän kivemmassa kelissä.

Hyvää tiistaita!

And tought lot's of not so nice thing came from this city, I don't think it all should just tear down. Not all of it was bad, they made lovely TV-show for example. Shown in Finland when I was kid and I remember sand man oh so well. 

We ended our tour to KaDeWe (Western mall ) to have something to eat and some shopping. Lot's of history on one day.

Have a great Tuesday and hope you are all well!



11 kommenttia:

  1. Samanlaisia kuvia löytyy itseltänikin koneelta. Berliini on kyllä täynnä mielenkiintoista historiaa. Ja kyllä, olen samaa mieltä siitä, että ei kaikki idästä tullut ole pahasta. Se oli sitä aikaa ja ihmiset elivät omaa elämäänsä, todennäköisesti ihan onnellisina. DDR:stä tuli ihania lastenohjelmia ja Nukkumatti on osa minunkin lapsuuttani. Onnellista sellaista :) Onpa ollut kiva päästä mukanasi Berliiniin! Toiveena olisi päästä sinne joku päivä koko perheellä, koska oman reissuni tein ystävättäreni kanssa parisen vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kaikkea nähtävää, vaikka mielellään sitä näkisi muutakin kuin "tässä tyhjällä tontilla oli..." kohteita. Vaikka mielikuvitusta on siunaantunut, niin kyllä joskus olisi kiva nähdä rakennuskin ;) Berliiniin pääsee vielä parin päivän ajan, niin kauan kun kuvia riittää. Toivoittavasti pääset tänne vielä perheenkin kanssa, kaupungissa on kyllä kaikille kaikkea :)

      Poista
  2. Aika huimia kuvia tuolta eläintarhalta ja juurikin sen näköistä on Berliinissä, kuten olen olettanutkin sen olevan, mielenkiintoinen kohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria. Erilainen kaupunki ainakin, selvästi matkaoppaan "hetkien kaupunki" ei ollut yhtään liioiteltu toteamus.

      Poista
  3. Berliiniin pitäisi kyllä ehdottomasti päästä! Kaikki aina kehuvat sitä ja sen mahtavaa ilmapiiriä. Oikein mukavaa tiistaita, toivotaan ettei enää tihuta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat valtavan ystävällisiä ja vaikka historiaihmistä harmittaakin rakennusten purkaminen, niin olen viihtynyt silti. Hyvin vastaanottavainen ja kiva ilmapiiri :)

      P.S. Vaikuttaisi vettä tihuttavan, onneksi on hyvät varusteet ulkonaoloon tuommoisessa pienessä tihkussa :)

      Poista
  4. Hitsi minkä ilman teille lykkäsi, tosin ei kai muuta joulukuiselta Keski-Euroopalta voikaan odottaa ;) Olikohan se juuri tuo Berliini-museo, jossa on sisustettuja huoneita, joista ainakin joku on kuulema kuin suoraan 70-luvun Suomesta :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä keliin oli varauduttu ja oikeissa varusteissa talsittiin menemään. Onneksi tätä tukkaa ei edes saa kuohkeaksi, olisi lässähtänyt heti :D Museossa oli enemmänkin ehkä huoneen puolikkaita, mutta kyllä DDR:n osa näytti aika retron puoleiselta :)

      Poista
    2. No just se DDR-osahan se olikin :)

      Poista
  5. Toivottavasti ette ole ihan kamalan myrskyn keskelle joutuneet. mun tuttu oli just pari päivää sitten menossa Berliiniin eikä kone ollut päässyt lähtemään Berliinissä olevan myrskun takia. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennettiin lauantaina tänne, myrskyä seuraavana päivänä siis. Uutta ei ole ainakaan toistaiseksi ennustettu *koputtaa puuta* Toivottavasti siis kotiin saakka päästään tänään :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!