Red and grey.


Tonttu!

Ensimmäinen ajatukseni kun katsoin itseäni peilistä kokonaisuudessa tiistaina aamulla. Hiippalakki jäi kuitenkin kotiin kun suuntaisin tässä kokonaisuudessa tiistaina töihin. Kaapista ylle pääsi ikisuosikki neuletakki Vilalta, pari vuotta sitten ostettu villasekoita ihanuus. Ylle kulkeutui punainen mekko piristämään kokonaisuutta ja kaulaan huivi. Meillä on tosiaan töissä se ilmastointi, ilman huivia ei voi mennä ellei niskajumia halua.

Tiistaina ohjelmassa oli itselleni kovin mieluinen tapahtuma illalla. Kotinörtin sisko toivoi joululahjaksi huivin. Arvatkaa vaan kuka kolusi puoli Selloa läpi etsiessään ohjeiden mukaisia huiveja. Kyllä, monikossa. Minut kun oli puolen suvun toimesta valtuutettu etsimään sopivia sisähuiveja niin kyllä siitä tovi jos toinenkin vierähti, mutta toivottavasti ainakin kantajansa näköisiä yksilöitä tuli valittua. Hauskaa se ainakin oli, Kotinörtin sisko kun ei ole yhtään samanlainen pukeutuja kuin minä vaan huomattavasti räväkämpi.

Bongasin myös shoppailureissullani H&M:ltä vaatekeräyksen olevan vielä olemassa, voipi olla, että kärrään suurimman osan sinne. Kirpparin kanssa kun alkaa ajanpuute iskeä ja ylinmääräisestä on helpoin luopua. Tosin minulla olisi menossa muutama vain pari kertaa käytetty jakku, kengät ja muuta, olisiko teillä kiinnostusta blogikirppikselle? Suurin osa menee kyllä kierrätykseen, mutta muutaman voisin koettaa kuvata jos teillä siellä päässä on innostusta?

Tämmöistä tänne, oikein hyvää torstaita!


Elf! 

That was my first impression when I looked at my self from mirror on Tuesday. And I must admit, that in finnish folklore elfs wear gray and red so yes, at least color were right. I think, tough office outfit and good for it, I think it was quite comfy and warm as well. 

Also on Tuesday I had something nice to do. My husbands sister want a scarf for Christmas present. And me, being such a scarf person I loved going around mall looking for right ones.

My Tuesday, how has you week being so far?

Have a great day and hope you are all well!

Neule/Knit: Vila // Mekko/Dress: Mark's and Spencer // Kengät/Shoes: Old // 
Huivi/Scarf: Marja Kurki // Laukku/Bag: Longchamp

Kommentit

  1. Punainen ja harmaa näyttävät niin kauniilta yhdessä. Mekkoa olen ihastellut jo aikaisemmin, joten ihastelen nyt tuota neuletakkia, kaunis !

    Mukavaa lomaa sinulle Dahlia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, pidän yhdistelmästä myös valtavasti :) Kiitos Sara! Loma eittämättä on hyvä asia tässä kohdassa.

      Poista
  2. Kaunis kokonaisuus, ei yhtään tonttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :) Aamuiset mietteet ovat monesti eri kuin seuraavina päivinä :)

      Poista
  3. Kaunis asu, punainen ja harmaa sopivat hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ne ovat kyllä hyvä yhdistelmä, etenkin sellaisena päivänä kun punaisen räiskyvyys ei ole ihan omaan mieleen :)

      Poista
  4. Nythän on oikein tonttusesonki ;-D. Kyllä tuo harmaa kesytti hyvin punaisen, kauniin värinen yhdistelmä! Mukavaa kesälomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, ajankohtainen pukeutumisideologia :D Harmaa on hyvä kesyttäjä kyllä, kaunis monesti yksistäänkin :)

      Poista
  5. Ihana yhdistelmä, minunkin silmä tykkää :) Olen muutenkin nyt vähän aikaa seuraillut blogiasi. Itsekkin isokokoisena naisena välillä tuskastelen vaatteiden kanssa ja hyvin usein vaan vedän urheiluvaatteet niskaan, niissä kun on mukavin mennä :D Mutta blogisi myötä olen alkanut miettimään itsekkin, että voisi ehkä hankkia muutaman perusmekon tms. joita yhdistellä kaikkien kanssa. Olisi niiiiiin kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Mukava kuulla, että olet blogin löytänyt ja tervetuloa jatkossa myös lukemaan :) Minä en pahemmin urheiluvaatteista perusta, paitsi urheillessa tietysti. Pukeutuminen on niin hauskaa ja kaikilla voi leikitellä, vaatekaupoista löytyy kun jaksaa vähän keskittyä :) Toivottavsati sopivat jokapaikan mekot löytyvät.

      Poista
  6. Kaunis asu, punainen väri sopii sinulle! Täytyy sanoa, että olen kateellinen sun huiveista! Niin ihania kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Huiveja olen kerännyt reippaan kymmenen vuotta jo, siinä ajassa ehtii kyllä kaikenlaisia ihanuuksia mukaan tarttumaan :)

      Poista
  7. Punainen mekko saa Ladyn täällä huokailemaan - se vaan on niin ihana! Ja harmaa sopii siihen kauniisti.
    Oikein hyvää matkaa teille - nauttikaa lomasta Berliinissä täysin rinnoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Kyllä punainen on paikallaana, harmaata vähän taittamaan sen kirkkautta tosin tarvittiin :)

      Poista
  8. Olet siis personal shopper ;) Ihana neuletakki! Toivottavasti ilmat suosivat matkaanne, onnistunutta reissua ja ottakaahan rennosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Personal shopper voisi ollamielenkiintoinen ammatti jos sillä eläisi, näin välillä vin joululahjoja kyllä hakea :) Rennosti ainakin, kelistä lähinnä toivon, ettei vettä ihan kaatamalla tule :)

      Poista
  9. Voi kun mä tykkään. Sulle sopii niin hyvin tämä punainen ja harmaa siihen yhdistettynä on niin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Tummempi kirkkaan värin kokonaisuus... tai sitä ainakin koetin saada aikaan :)

      Poista
  10. Ihana asu!!! <3 Sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Punainen on kyllä kaunis väri ja kirkkaat ttaitavat sopiva muutenkin :)

      Poista
  11. Kaunis yhdistelmä! Tuo neuletakki on aivan ihana! Mukavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Neuletakki on kyllä hyvä ja ah niin lämmin :)

      Poista
  12. Kaunis kokonaisuus, eikö mikään tonttu! Punaista saa olla ja reilusti joulunalla pukeutumisessa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna :) Pukeudun punaiseen läpi vuoden, mutta etenkin talvella se on kyllä kauniin piristävä väri.

      Poista
  13. Tosi kauniisti sopii punainen ja harmaa kyllä yhteen! Sait muuten inspiroitua minutkin hankkimaan punaisen paidan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Oi mukava kuulla, että punainen väristys inspiroi muitakin! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!