5.1.2014

A New Year of Ice and Fire


Kuten totesinkin tässä (ihan vaan kerran tai kaksi) niin sain uudeksi vuodeksi suuren kunnian (ja kutsun) osallistua Juhlaan nimellä: A New Year of Ice and Fire. Erityiskiitos vielä näin bloginkin kautta juhlat ideoineelle rakkaalle ystävälleni ja koko toteutustiimille.

Kutsun myötä tiedossa olisi siis paljon tärkeitä ystäviä, erinomaista ruokaa ja kauniita pukuja. Teeman mukaisesti kukin oli sonnustautunut TV-sarjanakin (Game of Thrones) tutuksi tuleen George R. R. Martinin luomaan maailmaan sopivalla tavalla. Mikään uuteen vuoteen kohdistuneista toiveista ei jäänyt toteutumatta, ainut häirinnyt asia oli oma töiden pakottama unirytmi. Olisin kovasti tahtonut jaksaa valvoa pidempäänkin vielä, mutta päätin kuitenkin antaa periksi väsymiselle kun väsytti.

Mutta kuten todettua, toiveet toteutuivat. Juotavaa ja syötävää riitti, samoin juhlintaa, laulua sekä ehdottomasti ja ennen kaikkea rakkaita ja tärkeitä ihmisiä <3

Postauksen ensimmäinen kuva on ystäväni Teemu Salmisen ottama. Oman kameran tehot (tai omat kuvankäsittelytaidot) eivät riittäneet oikein ulkona pimeässä kuvaamiseen. Sisältä muutama seepian värinen kuva sekä jälkiruuista kuvaa (pääruokina olleet liharuuat, vaikka erinomaisen herkullisia eivät kyllä olleen erityisen kuvauksellisia).

Tällaisissa merkeissä vaihtui siis vuosi täällä suunnalla, itselleni kyllä paras tapa lopettaa vanha vuosi ja aloittaa uusi.

Nautinnollista sunnuntaita!




On my new years I had invitation from my dear friend to attend to A New Years of Ice and Fire. Have you read George R. R. Martins Song of Fire and Ice books? Or seen the tv-show Game of Thrones? That's what this is all about. Theme party with some 90 friends. Great way to end old year and start new don't you think?

Have a great Sunday dears!




32 kommenttia:

  1. Niinkuin jo aiemminkin taisin hihkua, teemabileet on parhaita. Pidettiim muutama vuosi sitten naamiaiset, ja kaikki panosti kyllä ihan tosissaan. uudet olisi taas kiva kehitellä, ajanpuute vaan tuppaa vaivaamaan. Ja tietenkin se että että jos maaliskuussa meille tulee koiravauva, ei isot juhlat ole oikein hyvä idea ennenkuin koiruus on vanhempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä niitä teemabileitä järjestetään aina aika ajoin, kyllähän sitä menee kun on ihania ja jaksavia ihmisiä järjestämässä. Koiravauva tosiaan saattaa haitata teema- tai muidenkaan bileiden järjestämistä :)

      Poista
  2. Wau mikä asu! Varmasti mahtava ilta. Itsekin tykkäisin kovin teemajuhlista, meidän kaveripiiri on vaan niin laiska sellaisia järjestämään, kun juuri kukaan minun lisäkseni ei oikein tykkää pukeutua teema-asuihin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cealia! Juhlat olivat kyllä paras mahdollinen tapa lopettaa vanha vuosi ja aloittaa uusi, minulle ainakin.

      Kurjaa jos eivät muut halua teemautua, toivottavasti pääset kuitenkin jossain vaiheessa taas teemajuhliin.

      Poista
  3. Aivan upea ja taianomainen idea! Ja todellakin: vau, mikä asu! Sininen pukee sinua valtavan hyvin.

    Ihanaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Minähän vaan menin paikalle ja nutin, muut järjestivät juhlat.

      Hyvää loppiaista sinne myös!

      Poista
  4. Kiitos.Hieno juttu, ihan inspiroiduin, nuo laulut täytynee ainakin kopsasta, 65v synttärit lähestyvät, vaikka vaan olen päättänyt niistä ei sit hiiskuta. Saapas nähdä, mitä kehitty. Asusi on Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etä näistä on apua. Minähän tosin vaan otin kuvat, moni muu näki niin paljon enemmän vaivaa :)

      Poista
  5. Oh wow, that must have been a really superb party! The theme is awesome! I adore those books & I am still in the process of reading them! :)

    www.callmemaddie.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maddie. It was, it was the best way ever to cnhange new years :)

      Poista
  6. Mahtavat juhlat teillä! En ole koskaan aikuisiällä ollut missään teemajuhlissa, olisipa kiva osallistua tai jos ei kutsua tule, niin sit pitää harkita niiden järjestämistä itse :). Olivatko nämä jonkun kotona vai jossain suuremmassa tilassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauska! Kyllä ne isommassa tilassa oli, meitä kun oli suunnilleen 90 henkeä juhlimassa. Eräässä leirikeskuksessa. Kyllä tuommoisia itsekin kannattaa harkita järjestävänsä, ehkä pienemmälle porukalle kuin meillä näin alkuun :)

      Poista
  7. Ihania nuo jälkkärikuvat. Tulee vieläkin hyvällä tuulelle, kun ajattelee niitä juhlia.

    VastaaPoista
  8. Aivan loistava juhlaidea! Ja erittäin hyvän näköistä ruokaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Sitä aina minäkin ihmettelen, miten nuo ammattikokit saavat aikaan tuollaista loisteliaisuutta :)

      Poista
  9. Aivan ihanat juhlat ja sä oot ollut niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria! Olipas kertakaikkisen kauniisti sanottu :)

      Poista
  10. Teemajuhlat on kivoja - ja varsinkin noin hyvin järjestetyt. Asusi on ihana - ja värit sopivat sinulle kauniisti.
    Oikein hyvää loppiaista sinne teille molemmille - ei taideta saada Kotinörtin teemajuhlan asukuvaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Lady, nämä olivat järjestelyiltään ensiluokkaiset myös, sellaisissa juhlissa viihtyy aina paremmin.

      Kotinörtti ei oikein kameran edessä viihdy, mutta oikein komealta mies näytti :) Hyvää loppiaista!

      Poista
  11. Todella kaunis asu. En ole ko. tv-sarjaa katsonut enkä tiedä mille aikakaudelle se sijoittuu, mutta asusi henkii keskiaikaista linnanneitohenkeä. Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PauMau. Kaiketi sitä voisi sanoa sen olevan keski-aikaa, myöhempää sellaista, mutta sekoitettuna siihen fantasiaan.

      Poista
  12. Kaunis on asusi. Ihania tunnelmakuvia. Alin kuva näytti kyllä niin herkulliselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Ruuat olivat kyllä kertakaikkisen herkullisia :)

      Poista
  13. Ihania tuollaiset teemajuhlat, varmasti teillä oli hauska ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja, kyllä meillä oli, näitä muistellaan vielä pitkään :)

      Poista
  14. Ihanissa tunnelmissa vaihtunut teidän uusi vuosi! :)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!