His Birthday party.


Tänään maanantaina on siis Kotinörtin oikea syntymäpäivä, joten ajattelinkin aloittaa postauksen toivottamalla: Hyvää Syntymäpäivää Rakas! <3

Eilen kerroinkin aamusta, että päivällä suuntasimme paikalliseen italialaiseen aterioimaan. Koska kyseessä oli varsin epämuodollinen tilaisuus, valitsin minäkin ylleni varsin epämuodollisen kokonaisuuden, jonka kasaaminen lähti (vähemmän yllättäen) farkuista. Päädyin neuleen ja jakun yhdistelmään ja juhlistamaan kokonaisuutta joululahjaksi saaduilla koruilla. Simppeliä ja mukavaa, vähän kuitenkin juhlavaa toisen kunniaksi.

Kaikkineen juhlat olivat varsin onnistuneet ja naurua riitti vaikka kuinka. Muutaman kuvan sain otettua, alla mukana nekin. Pääosin keskityin ystävien kanssa oloon, en miettimään miten ikuistaisin tilaisuuden. Tällaisia syöminkejä pitäisi järjestää useamminkin, nauru tekee hyvää ja antaa kyllä pontta alkavalle viikolle. Taitaakin olla ensimmäinen kokonainen viikko töissä moneen viikkoon. Onhan teillä akut ladattu?

Oikein hyvää maanantaita ja hyvää Syntymäpäivää Rakas Kotinörtti! <3





This Monday is my Husbands birthday, so I like to start this post by saying: Happy Birthday Love! <3

As I told you yesterday morning, our meaning was to have a dinner with bunch of friends at the local italian restaurant. Since it was a unofficial dinner, I wnated to wear something unofficial as well. So jeans, some knit and blazer was my choise. A bit more festive jewelry tough, once I got as Christmas present.

All and all, the party was a success and there was a lot of laughter in that day. Some photos of that day here also, amongst with my outfit. These kind of meetings keep me going and remembering this is a great way to start my week. 

Have a great Monday and once again, Happy Birthday Love <3

 Jakku/Blazer: H&M // Neule/Knit: Esprit // Farkut/Jeans: Esprit //
Kengät/Shoes: Old // Laukku/Bag: Longchamp

Kommentit

  1. Oi , paljon onnea Kotinörtille ! Ihanaa , kun on väriä asussasi , turkoosi on niin raikas ja keväinen ;) vaikka se talvi vissiin vasta alkoi ;) hyvää työviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia miehen puolesta :) Turkoosi on kaunis väri, alkakoot talvi tai ei, täällä selvästi odotetaan jo kevättä :)

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Onnittelut Kotinörtille ! Kivan raikas asu ja sinulle tosiaan sopii nuo kirkkaat värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kirkkaat värit ovat kyllä omiani, pastellit eivät oikein minulle istu :)

      Poista
  3. Paljon onnea sinne! :)

    Kaunis asu ja kivoja kuvia! Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, kuvia muistin ottaa hetken aikaa, vaan en koko aikaa :)

      Hyvää alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  4. Onnea Kotinörtille! Voi miten kaunis tuo sun jakku ja ihanan värinen.

    VastaaPoista
  5. Hurjan paljon onnentoivotuksia Kotinörtille ja ihanaa, valoisaa viikkoa teille molemmille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän onnittelut, kiitos Lady <3
      Hyvää viikon alkua teille myös!

      Poista
  6. Minusta turkoosi väri sopii hyvin talveen. On voimakas niinkuin tummaliila. Keväällä sit hempeempiä väriversioita. :) Hyvä asu valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, kirkkaat ja voimakkaat värit sopivat talveen. Hempeiden aika sitten kun on enemmän valoa :)

      Poista
  7. Mielettömän ihana tuo sun turkoosi bleiseri. Se on niin sun värisi punaisen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, kirkkaat värit taitavat toimia hyvin kyllä :)

      Poista
  8. Onnea Kotinörtille! Tuo sun jakku on niin kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Jakku on kyllä kauniin värinen, sopii moneen menoon.

      Poista
  9. Paljon onnea Kotinörtille! Oh, italialainen ruoka on niiin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mies on olut ihan häkeltynyt onnitteluista :) Italialainen on kylä omaa suosikkiani, niin hyvää <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!