Me and red.


Olen varmaan useammankin kerran todennut, että punainen ei ole ihan niitä pisimpiä rakkauksiani. Monta monituista vuotta harasin punaista vastaan kunnes jotain kohtalon oikusta menin ja ostin punaiset kengät. Sitten punaisen mekon ja punaisen takin. Viime kesänä jopa punaiset housut, jotka olivat omaksikin yllätyksekseni yhdet suosituimmista housuistani koskaan. Jopa niin paljon, että ostin syys-talvi-kevät housuiksi punaiset farkut. Siis minä. Huh.

Uusin punainen hankintani on tämä pitkähihainen GAPin pusero, jonka löysin heidän alestaan. Ihan perus pusero, joka sopiikin parhaiten juuri liivien alle ja kerrospukeutumiseen. Silti juuri niin minun väriseni punainen, että toista saa hakea. Joulun punainen on hyvä, pinkki on jo liikaa, mutta tämä vadelman värinen on se minun punaiseni.

Vielä on monta väriä, joita en oikein osaa pitää päälläni, mutta ehkä joskus. Toisaalta tytöstä, joka puki päällensä vain mustaa, on tultu kymmenen vuoden aikana aika pitkälle.

Pirteän punaisista tunnelmista hyvää lauantaita!


I think I have told this several times, but red has not always been my colour. For many years I tought it was too bright for me before, for reason unknown at least for me, I gor my self a red shoes. Then it was a red dress and then red coat. Last summer I even got my self a red pants. Most  worn trousers I had for several years. I even got my self a pair of red jeans and been wearing them quite much.

My lates red one is this lovely long sleeve louse from GAP. Basic blouse that work great with vests and in layering. Most of all it is just the right red. Not bright chritsmas red, not too pink either, but just like rasberry. 

I still have many colours that I think I can't wear or I don't like to wear. But with in ten years I've come so far from that girl who only wore black.

Spicy red Saturday all!

Liivi/Vest: JackPot // Pusero/Blouse: GAP // Farkut/Jeans: Evans // 
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot // Laukku/Bag: Longchamp

Kommentit

  1. Hyvin sopii punainen sinulle :)

    http://puotiihanihana.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  2. Nätisti käy punainen!
    (Käyn muuten joka aamu lukemassa sun postaukset, mutta en vaan ehdi kommentoida...se jää sit aina lauantaihin. Sorisori, pikkasen on kiirusta tuolla töissä...huh)
    Mutta silti, kaikkea ihanaa Sinulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu! Voi ei sitä joka päivä ole tarvekaan käydä kommentoimassa, en minäkään aina ehdi kommentoimaan, vaikka ahkerasti käynkin uudet postaukset lukemassa :)

      Hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  3. Kaunis punainen ja NIIN sun väri! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Se on kyllä kaunis väri, tietyssä sävyssään ;)
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Kyllä punainen on aina punainan ja sopii niin sinulle.

    VastaaPoista
  5. Jännä miten oma silmä alkaa ensin pikkuhiljaa tottua johonkin väriin, josta ei ole ennen niin pitänyt. Ja yhtäkkiä sitä entistä inhokki/ei-mukavuusalueen väriä löytyykin omasta vaatekaapista :) Olen kai ennenkin sanonut, että sinulle kirkaat värit sopivat erityisen hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se monesti menee, että hiljalleen silmä tottuu moneen asiaan. Siihen joka on jotain muuta kuin mustaa näin omalla kohdalla :)

      Kiitos. Kirkkaat värit olen omiksini kokenut, toimivat paremmin kuin vaikka pastellit jotka imevät värin kasvoilta monesti.

      Poista
  6. Punainen sopii sulle kyllä hyvin!:) Ihanan pirteä väri:) Kaunis sinä<3

    VastaaPoista
  7. Sopii tuo punainen sulle :) Mä vierastan edelleen punaista väriä itselläni, en jotenkin yhtään ole siihen ihastunut omassa pukeutumisessani. Mutta mieli saattaa vielä muuttua moneen kertaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna :) Eihän sitä kaikista väreistä voikaan ihminen tykätä. Vähän sama jos mille, jolle kyllä ihan sopii kirkkaat värit koettaisi laittaa ylle kirkkaan vihreää. En jotenkin vaan osaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!