Tiger and fur.


Aina joskus minäkin, se perinteisesti hyvinkin konservatiivisesti ja ehkäpä tavallisestikin pukeutuva jaksan kokeilla jotain vallan uutta ja villiä. Tällä kertaa se oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen tarkoitti tätä Saksasta tuotua neuletta ja turkisliiviä. Aika konservatiivisissa väreissä pysyttiin, mutta muuten minusta ihan kiva kokonaisuus, vähän erilainen, itselleni ainakin. No tutusti ja tuvallisesti sitten kuitenkin farkut ja musta laukku ja mustat kengät, jotta nyt ei ihan liian villiksi heittäytyisi.

Kokonaisuus oli kuitenkin minusta ihan kiva, tuo liivi on jäänyt aivan liian vähälle käytölle, se on aika lämmin nimittäin. Olenkin nyt tässä pakkasten innoittamana koettanut sitäkin pitää, ettei jää tyhjän pantiksi. Ei sillä, että pitäisi pakkasista vieläkään, mutta ainakin tulee kaikkein lämpimimmät vaatteetkin käytettyä.

Mitä pidätte kokonaisuudesta? Menisikö tämä teillä mukavuusalueen ulkopuolelle?

Rentoa perjantaita ja hyvää alkanutta viikonloppua!

P.S. Mitäs pitäisi blogikirppis ideasta? Voisin koettaa sellaisen saada aikaan, kävin nimittäin asusteita läpi ja "ihan van muutama" huivi kaipaisi uutta omistajaa. Samoin olisi jokunen vaate, kenkäpari ja laukkukin, jotka myisin mielelläni pois. Osa ei mennyt Akselilla kaupaksi ja osan kaivoin vasta nyt esille.


I know I dress in quite classy way, I may not be the most conservative ever, but quite I think. Every now and then how ever I try to go outside of my comfort zone, this time it meant this knit I got from Berlin and fakefur vest. Well, jeans, black shies and black ba were then again so me. But I do think this is quite a noce outfit, a bit different than what I am used to wear.

I have been trying to wear that vest more ofter, I've been using it ever so little. But now that cold temperature is here, it's time to use that and much more of my warmest clothing. Tough I still don't like cold, maybe it only lasts for like a two weeks or so (fools hope...).

What do you think? Would you wear this outfit?

Have a great Friday and hope you are all well!

Neule/Knit: Pimkie (Berlin) // Liivi/Vest: Next // Farkut/Jeans: Evans //
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot // Laukku/Bag: Longchamp

Kommentit

  1. Aivan ihana tuo karvaliivi! :) Oon ite kans yrittäny löytää kivaa mustaa versiota mut vielä on etsinnän alla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kertu. Se on kyllä kiva, ostettu tosin heinäkuussa ja mies piti hulluna, että ostat karvaliivin nyt :D Onnea oman etsinnän kanssa.

      Poista
  2. Huomenta. Nauratti tuo "jotta ei nyt ihan villiksi heittäytyisi" : - D. Saisipa tuota säteilyäsi, (joka on niin luonnollista) ostaa purkissa, ja levittää siitä vaan aamuisin kasvoille.
    Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Virpi. Tuo on jo suorastaan villiä minun maltillisella pukeutumisellani :D Hehku on peräisi kuvaajasta :)

      Poista
  3. Yhdyn Virpin sanoihin :) ei mene mun mukavuusalueen yli , sopivasti mrauh - muttei liikaa ! Toki kirppis kiinnostaa , jos jaksat sellaisen pykätä , ehkä tavara vaihtaa omistajaa , jos sopivaa löytyy . Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pitää olla jotain juttua asussa, kyllä. Joskus sitten vähän enemmän kun toisilla kerroilla :)

      Katsotaan saanko kirppistä aikaan, on ilmennyt sen verran paljon tekemistä tässä, että voipi valua sen aikaan saaminen vähän pidemmälle, mutta pysyväthän tavarat toki tallessa siihen saakka :)

      Poista
  4. Ihana tuo puserosi ja myös turkisliivi. Itselläni on myös tekoturkisliivi ja nyt olisi varmaan aika se kaivaa käyttöönkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Kyllä nyt alkaisi minusta ainakin olla oikeat kelit noita turkisten käyttöön, sen verran viileää tuolla on :)

      Poista
  5. Tosi kivalta näyttää! Täytyypä kaivaa omatkin turkisliivit kaapista, kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä. Kyllä niitä nyt kannattaakin pitää kun on kelit sille :)

      Poista
  6. Tuntisin itsekin oloni hyvin kotoisaksi tuollaisessa asussa. :) Ihana tuo tiikeripaita! Ja turkisliivi myös kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena! Tiikeripaita on jäänyt aika vähälle käytölle, mutta ajoittain kyllä kaivan sen esille, aina kun kaipaan piristystä :)

      Poista
  7. Oikein passeli yhdistelmä! Kyllä sinut tuosta tunnistaa : ) Välillä on hyvä vähän ravistella tapojaan, toki itsellä pitää olla kiva ja hyvä olo asuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Juu en minä itseäni koe hukkaavani vaikka vähän erilainen kokonaisuus onkin. Riemunkirjavissa väreissä olisinkin sitten jo ihan eksyksissä :)

      Poista
  8. Karvaliivit = <3. Tikrupaita on myös tosi kiva! :) Vinkkaat sit mulle, kun kyllästyt siihen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru <3 Todennäköisesti kyllästynkin jossain vaiheessa, joten vinkkaan tottakai :)

      Poista
  9. Eiii hitsi, rrrakastan tota tigrua! Hauska pusero, kertakaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Se oli vähän heräteostos, mutta kiva sellainen, olen kovin tykästynyt <3

      Poista
  10. Mä kans haaveilin karvaliivistä ainakin pari vuotta ennenkuin tohdin ostsa. Ja se on iihana! Karvaliivit ♥
    Ja iso kyllä blogikirppikselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, useamman vuoden mietin käytänkö ja missä, mutta kyllä sille vaan käyttöä on tullut.

      Kirppis koetetaan saada aikaan kyllä, hiljalleen.

      Poista
  11. Tosi kiva asu, (teko)turkisliivit ovat ihania. Harmi, että niiden käyttöaika on niin rajattu ilmastollisista syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PauMau. Minä olen (onneksi?) semmoinen palelija, että tuo liivi menee syksyllä ja talvella hyvin tehokkaasti. Ja pitää lämpimänä.

      Poista
  12. Kiva asu, sopii sinulle oikein hyvin, liivi on kiva - vähän erilainen. Kirppis olisi kiva, olen vain useasti niin myöhään netissä, että kaikki olisi varmaan jo mennyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Erilaisuus piristää aina joskus, sitten voi palata tuttuun ja turvalliseen ;)

      Luulen, että kirpparilla riittää tavaraa ja tuskin merkinnäkseen pelkästään jäisi. Kyllä sille on oma blogi tai huutonettiin laitettava ne. On tuota tavaraa sen verran ;)

      Poista
  13. Ihana, ihana tuo neule!! Nyt pitää alkaa heti google-hommiin, jos vaikka tuota saisi tilattua netistä. Kohtalon ivaa, että satun lukemaan tätä postausta nyt, perjantai-iltana, suunnilleen samaan aikaan, kun hyvä ystäväni, joka on ollut koko viime viikon Berliinissä, laskeutuu takaisin kotiin.. Löytyyköhän Pimkie Lontoosta? (voin kyllä googlaa... eli retorinen kysymys. :D) Peetu on nimittäin tän viikonlopun Lontoossa. Tiikerineule on ihan pakko saada! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! En ole Pimkietä Brittein saarilla nähnyt, ensikosketukseni siihen on Ranskasta. Toivottavasti saat omasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!