Ode for moisturizing.


Montakohan kertaa olen blogissa maininnut, että ihoni kaipaa todella paljon kosteutusta? Noh, tulipahan mainittua uudelleenkin. Olen myös innostunut kokeilemaan uusia tuotteita, ystävääni lainatakseni kosteutuksen pitää toimia "Mitä nopeammin, sitä nopeammin". Siksi en arkaillut ottaa kokeiluun yhteistyönmerkeissä Dovelta saamiani kosteutustuotteita. Dödöt tiesin jo hyviksi, mutta jostain syystä olin aivan kokonaan ollut testaamatta suihkusaippuaa ja kylä, myös vartalorasvaa. Tiedätte kyllä, että en ole mitenkään innoissani vartaloani rasvannut, laiskuuttani lähinnä. Viimeisen parin viikon aikana tilanne on kuitenkin muuttunut.

Kokeiluun tulleessa paketissa olivat niin suihkusaippua kuin vartalorasvakin. No ei kun kokeilemaan. Ensimmäisenähän näistä varmasti reagoi tuoksuun, joka minulle joka migreeniherkkänä reagoin tuoksuihin vahvasti on tärkeä asia. Kumpikin tuote toki tuoksuu mutta miedosti joten sen kanssa ei ongelmaa. Jos tuoksusta voi käyttää sanaa hempeä, niin minusta ne tuoksuivat hempeille.

Suihkusaippua toimittaa sen tärkeimmän viran eli puhdistuksen varsin erinomaisesti. Samalla se jätti ainakin omalle iholleni mukavan kosteutetun tunteen. No sitten siihen vartalorasvaan, joka on se akilleenkantapääni, en jaksa rasvata. Päätin kuitenkin sinnikkäästi kokeilla ja yllätyin. Go fresh nimittäin kuivuu todella nopeasti ja kosteuttaa ihoa sinne seuraavaan suihkuun saakka hyvin. Periaatteessa suihkusaippuan kosteuskin riittäisi (tuli testattua), mutta päätin ainakin koettaa löytää aamuistani aikaa myös vartalovoiteelle, sen verran ihana sen tuoksu on ja kuivumisnopeus loistava.

Omalla kohdallani tästä kaksikosta löytyivätkin ne kaikki tarpeelliset avainsanat: puhdistus, nopeus ja kosteutus. Eikä muuten hintakaan ole päätä huimaava kokemus. Kiitos siis Dovelle kokeilun mahdollisuudesta, suosikki dödönimerkkini laajeni suihkusaippuaan ja vartalovoiteeseen.

Oletteko te kokeilleet Dovea? Millaisia kokemuksia teillä on?

Hyvää perjantaita!

Doven tuotteet on saatu testaukseen blogin kautta, mielipiteet niistä ovat bloggaajan omia.

P.S. Olen myös joutunut ottamaan blogissa käyttöön sanavahvisteen. Tällä hetkellä roskakommentteja tulee sellaisella tahdilla, että toivon tämän rauhoittavan kommentointia. tiedän tämän aiheuttavan teille lukijoille vaivaa, mutta sähköpostin tukkivat kommentti-ilmoitukset roskapostistakin tekevät samoin. Katsotaan auttaisiko tämä ja jos sen voisi ottaa pois mahdollisimman pian.

  
How many times I have managed to tell here, that my skin need a lot of moisturizing? Well, here you have it again. I'm also quite eager to try new products. But I'm not patient, it needs to be fast. So I was glad to get some products to test from Dove. I have used their deodorants for years now, but have somehow missed shower gel and body moisturizing. But I tried them on, as I do every new product.

First one I always reackt is scent. Since I do have tendence to get migraine on powerfull scents I was pleased to realize, that these two smell lovely, but the scent is mild. So I can use them from start to end with our being afraid of having migraine.

Let's start with showert gel. Most of all, it does well what it is supposed to do, washes me clean. But it also makes my skin feel good and moist. Well off to me being lazy: I'm terrible at moisturizing my skin after shower, it takes so much time for producst to dry up. But Doves Go fresh was fast! It dried out in no time and I was ready to go. Just what I want! 

On my part, these two lovely ones have everything I need: they wash, they are fast and they moist. And I understood that prize is also quite good wich is offcource a great bonus! So I'd like to thank you Dove for giving me opprtunity to test these lovely ones.

Have you tried Dove? What is your experince?

Have a great Friday!

I got these to test from Dove through my blog, but oppinion on these was purely my own.


Kommentit

  1. Dove on tuttu merkki ja löytyy meidän suihkunurkkauksesta aina. Ja tuo rasvaaminen on minunkin akilleenkantapääni - ei vain jaksaisi. Dovella on myös kiva - ja hinta/laatusuhteeltaan mainio tuote, jos haluaa saada iholleen pientä väriä - asteittain ruskettava kosteusvoide (on sekä vartalolle että kasvoille). Kiva tuote, jolla saa esim. sääriin vähän väriä ilman läiskiä ja raitoja, joita ainakin minulle normiruskettavista tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella tuntuu tuo vartalon rasvaaminen olevan se akilleen kantapää. Naamaa jaksaa kyllä rasvata, mutta ei vartaloa, ei sitten niin millään. Olen itsekin tuota päivettävää kokeillut, kasvoilleni se ei toiminut, mutta vartaloon kyllä. Pitäisi alkaa varmmaan harkitsemaan sen käyttöä jälleen :)

      Poista
  2. En tykkää Dovesta. Se tuoksu jo etoo ja jää iholle koko päiväksi. Nää onkin maku asioita. Yksi sopii toiselle ja toinen yhdelle. :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, minulla eräs toinen merkki tekee ihan samaa :)

      Poista
  3. Dove on yksi suosikkini, kohtuuhintaisena parhaimmistoa, sillä sitähän kuluu ;) ja paljon !
    Voi ei , en ole robotti , inhoan näitä , mutta ymmärrän ... poistin juuri 456 roskapostia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos pitäisi viikon tai kaksi sanavahvistusta jos lakkaisi tunkemasta tuota roskaa mailiin niin hirvittävät määrät :(

      Poista
  4. Vastaukset
    1. I think I should try on shampoo as well, at least I like other ones :)

      Poista
  5. Doven kropparasvat ovat iholleni sopivia, kesällä olen käyttänyt kosteusvoidetta, joka hitusen sävyttää ihoa. Ei siis ole ihan perinteinen itseruskettava.

    Mulla on käytössä kommenttien hyväksyminen ihan siitä syystä, että roskapostien lisäksi yhdessä vaiheessa mulla oli "ihailija", jonka viestit olivat todellista hard core -osastoa :/....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama on täällä, etenkin keväällä ollut käytössä, pidän itsekin kovasti.

      Jo, kyllä se kommenttien hyväksyntä hetken pysyy tässä, tuommoiset ihailijat ovat kyllä kurjia nekin :/

      Poista
  6. Tykkään noista Doven tuotteista ja tuoksuista myös paitsi siitä ihan tavallisesta jota meillä hovikujaava aina tahtoo huushollissa olevan...:) Ihon rasvaamisessa olen kyllä ollut luvattoman laiska viime aikoina ja suosikkejakin ovat olleet kuivaöljyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itse kunkin tässä terästäytyä tuon kehon rasvaamisen kanssa, voisi tehdä ihan hyvä meinaan näin kevään kynnyksellä. Minulle ainakin :)

      Poista
  7. Vaihdan shampoita ja hoitoaineita Garnierin ja Doven shampoiden kanssa aina kun pullo loppuu - ehkä se on vaihtelun halua, mutta tässä ovat kuitenkin suosikki shampooni ja hoitoaineeni.

    Doven hieman ruskettavaa voidetta käytän kevään kynnyksellä, jos en ole talvella päässyt käymään etelässä - sillä muuten olen täysin kalkkilaivan kapteeni.

    Äidilläni on suihkukaapissaan Doven go freshiä, muistaakseni sitruunana ja kurkkuna, ja ne ovat kyllä aika mukavia, vaikka en välttämättä kotiin ostaisi (ihoni ei kestä minihelmin kuorivia tuotteita).

    Mantelimaidon tuoksu on hoitotuotteissa ihan mahtavaa. Rakastan sitä täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee kokeilla edes toista shamppoissa, joskin nyt on uutta testissä. Ainakaan tuossa suhikkusaippuassa ei minihelmiä ollut, tai sitten en huomannut :D

      Mantelimaito kietoo kyllä kivasti pauloihinsa, ihana tuoksu <3

      Poista
  8. Mulle ei tule usein roskakommentteja, mutta joitain kumminkin ja ne vähäisetkin ärsyttää. Mulla oli ennen sanavahvistus päällä, mutta sitten otin pois kun huomasin ettei roskaposteja tule vaikka se ei olekaan päällä. Viime vuonna niitä kuitenkin alkoi tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä valitettavasti on alkanut tulemaan suuret määrät jälleen, mutta ehkä tämä tästä vielä :) Kurjaa, mutta kyllä tämä menee.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!