6.4.2014

Prague diary - Some tips.


Euroopan eurooppalaisin kaupunki. Sanovat, että koko Euroopasta ei löydy yhtä Eurooppalaista kaupunkia kuin Praha. Oman kokemukseni mukaan se on aivan totta. Vltavan varrella olevat talot olisivat joskus voineet ollakin Seinen rannalla Pariisissa. Vanha kaupunki tuntui ajoittain Roomalta tai vaikka Tukholman vanhalta kaupungilta. Ajoittain olin Tallinnassa, toisiaan Kööpenhaminassa. Joskus olisin voinut vannoa käveleväni O'Connel streetillä Dublinissa ja toisinaan taas puisto oli kuin Hyde Park Lontoossa. Ja joskus, ihan kuin olisinkin ollut kotoisassa Helsingissä.

Prahaa on rakennettu satoja vuosia. Linnaa itsessään on ryhdytty rakentamaan vuonna 820! Asujaimisisto Vlatavan laaksossa on ollut tuhansia vuosia. Ja mikä siinä on asuessa, kaunis paikka kukkuloiden keskellä ison joen rannalla.

Most Europian city in whole Europe. They say, that you can not find more European city in whole Europe than what Prague is an at least for me that became to be true. If you look at River Vlatava, you sometimes thing that you might be in Paris, looking for the building at Paris. Going around the old town felt like Rome or maybe old town in Stockholm. At some parts like Tallinn and some like Copenhagen. Sometimes I could have sword that I was at O'connels street in Dublin or Hyde park in London. And sometimes it was just like back home in Helsinki.

Prague has been built for hunderds of years. They started out building the castle it self at 820! People have been living at Prague area for thousands of years now and that is a lot. And why not, what a great place to live, surrounded by great hills and and huge river going there. 



Valitse alue kerrallaan.
Oman näkemykseni mukaan, joka voi olla vääräkin, Prahassa on kolme aluetta joilla vierailla. On linnan ympärystä, vanhan kaupungin raatihuone astronomisine kelloineen ja sen ympärystä. On myös uusi keskusta, uusi tosin tarkoittaa reipas sata vuotta sitten rakennettua. Meille helpoin ratkaisu oli tutkia alue kerrallaan upeaa historiaa pullollaan olevaa kaupunkia. 

Pick one area at the time.
There are actually three different places to visit in Prague, at least I think so. Might be more. There is castle and everywhere around it. There is old town market and astronimical clock and there is new city center. New being build around hundred years ago. We found it most usefull to see things at one place at the time. Since history is all around Prague.




Älä ota taksia ellei ole ihan pakko.
Praha on, mukulakivikaduistaan huolimatta kaupunki, jossa kannattaa kävellä. Vaikka jos minulta kysytään, kaupunkilomalla kannattaa aina kävellä. Käytimme taksia vain lentokentältä hotellille ja takaisin. Taksit ovat kuin villi länsi, koeta valita AAA-merkinnöillä varustettuja takseja. Kalleimpia ehkä, mutta et tule huijatuksi ja pääset kohtuu suoraa reittiä mihin ikinä halusitkaan. Plus kuskit puhuvat auttavaa englantia. Raitiovaunu näytti toimivalta ratkaisulta, emme kokeilleet, mutta monet turistit vaikuttivat kokeilevan.

Don't take taxi unless you absolutely don't have to.
You can walk around Prague quite well. We did, we only used taxis to get to hotel and back to airport. And we used AAA-marked taxis. Only ones that you can trust I've read. Really wild west with taxis. AAA costs I've read more than others, but at least it's the same for everyone. Plus side, most drivers speak at least some english. You can take trams on tough, they seemed nice and prices were nice. But still I'd say: walk as much as you can, you can see so much more.



Nauti eri eri maailmoiden keittiöistä.
Kyllä, Tsekkiläinen perinneruoka on kokeilemisen arvoista, mutta loistavia ruokapaikkoja on monia pitkin Prahaa. Söimme italialaista ja ehkä parasta koskaan syömääni intialaista. Äläkä unohda kahviloita ja niiden suussa sulavia leivonnaisia. Hintaa kannattaisin silti tarkistamaan, ihan aina.

Enjoy the great kitchens around the world.
Yes, you must try Tseck food but also try on something else. There are several great places to eat at Prague. We had great Italian and best Indian ever. And don't forget the great coffee shops. The pasteries are really good. But di keep in minbd to check price first, there is huge difference in those.



Tarvitsetko uudet viinilasit kotiin? Hanki ne täältä.
Tiesittekö te, että Böhmin kristalli tehdään Tsekeissä? Minä en, mutta nyt tiedän. En ole uskoakseni koskaan nähnyt niin kauniita kristallisia tai lasisia esineitä tai astioita kuin Prahassa. Ja taustalla on kuitenkin Venetsiassa vierailukin. Kaikki pakataan hyvin ja huolella ja muutamasta kaupasta kysyin, olisivat postittaneet myös suoraan kotiin kuriirilla.

Need a new set of wine glasses? Get ones here!
I don't think I have never seen that many lovely cutted chrystal and glas that I've seen at Prague. And note, I have visited in Venice at Murano so I've sen some great ones. I got home some christma decorations but you can get anything made of glass. Ant they bublewrap everything quite well or port them directly to you house. 



Ota käteistä mukaan.
Monissa paikoissa voi maksaa kortilla, mutta kaupungissa on lukuisia ihania pieniä myymälöitä joissa se ei ole mahdollista. Käteinen kannattaa vaihtaa Suomessa, Prahassa otettiin ajoittain aika hurjia välistävetoja valuutan vaihdon kanssa. Automaatista nostettaessa pankki taas vetää välistä.

Take cash with you.
You can pay by card on many places, but still there are these lovely little shops that only take cash. And you do get most loveliest things there. And maind you, change the cash back home where ever you are, currency exhance in Prague is not cheap. You are most likely to get it more cheap back home. And don't get it from ATM if you can avoid it, banks take quite guite hign rates on that.




Kävele ympäriinsä, löydä oma Prahasi.
Voisin puhua kauniista kaupungista vaikka kuinka ja kanssa, mutta tyydyn sanomaan, mahdollisuuksien mukaan tee sinne itse vierailu. Turvallisen tuntuinen kaupunki, jossa on kovin monelle tarjolla asioita.

Ehdottomasti kannattaa nauttia tästä Euroopan helmestä!

Hyvää sunnuntaita!

Wonder around and discover the wonders at this lovely city.
I could talk Prague over and over again, but I do say, visit you self, see the lovely place and get to know people there. Prague is quite safe place I noticed, just don't do things you would not do at home. Would you go to small little dark allies at home? I would not, so why do it in different city then?


Most of all, enjoy you time at thise absolute pearl of Europe!

Great Sunday all!


28 kommenttia:

  1. Me on menty ratikalla, koska se on halpa ja kätevä, etenkin jos kauemmaksi lähtee keskustasta. Bohemia crystal on kaunista, mutta minun makuuni esim. maljakot tosi isoja ja raskaita. Kun kävin ekan kerran kesällä -89 kirjeenvaihtokaverini luona, hän olisi väen vängällä halunnut ostaa ison maljakon. Lopulta löysin aivan ihanan kapean ja korkean, johon esim. ruusu sopii erinomaisesti.

    Olipa paljon tuttuja paikkoja, edellisestä käynnistäni taitaa olla jo kymmenisen vuotta, varmaan olisi kohta aika käydä uudestaan tuttuja tapaamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietittiin samaa, mutta koska pisimmillään mentiin linnalle, niin eihän siihen mitään ratikkaa tarvinnut, sen käveli ylöskin. Kaikesta ihme pelottelusta huolimatta, että hirveä matka ja kova kiipeäminen. Ei minusta vaan.

      Ihastelin maljakoita, laseja ja ties mitä. En ostanut niistä mitään, eivät vaan yksinkertaisesti sovi meille mitenkään päin, vaikka ovatkin huikaisevan kauniita.

      Poista
  2. Onpa kiva postaus Prahasta! En ole koskaan käynyt siellä ja tästä postauksesta sai kivasti tietoa Prahasta :) liityn lukijaksesi :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna ja tervetuloa lukijaksi! <3 Me palasimme talvilomareissulta reipas viikko sitten, olen tupannut aina reissujen kohteista tekemään postauksen. Lähinnä siksi, että rakastan itse lukea muiden reissujuttuja, niin olen ajatellut, että en voi olla ainut :)

      Poista
  3. Kiitos kattavasta postauksesta! Arvostan, että jaksoit sen tehdä. Olen kerran käynyt Prahassa työmatkalla, mutta mitään muuta en muista kuin lentokentän ja hotellin, jossa meidän tilaisuus oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! :) Kyllä siinä hetki meni, mutta on se hyvä muisto myös itselle. Tuo on ihan totta, työmatkoista harvemmin saa hyviä postauksia. Ellei sitten lentokenttää tai hotellin sängyn mukavuutta arvostele ;)

      Poista
  4. Kiitokset Praha-postauksista. Se onkin yksi kohde, joka on käymättä "have-to-go"-listalta. luulenpa että tämä tapahtuu keväällä 2015, ennen sitä on jo niin paljon muuta :)
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praha on kaunis kevätkaupunki, ehdottomasti kokemisen arvoinen. Näin neljän päivän reissun "laajalla" kokemuksella ;)

      Hyvää sunnuntaita!

      Poista
  5. Kiitokset matkakuumeen herättelystä;) Itse olen käynyt Prahassa useammankin kerran, mutta kyllä se vaan ikuisuustoivelistallani pysyy. Prahan metro on myös hyvä vaihtoehto liikkumiselle - varsinkin, kun on koko päivän kävellyt ja matkaa hotellille esim. pikasuihkuun ja vaatteiden vaihtoon tuntuu olevan hieman liikaa;) - ja nuo ratikat ovat myös käteviä - ja ratikassa on aina se etu metroon verrattuna, että niistä näkee maisemat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä ;) Metroa en edes tullut ajatelleeksi, hyvä vinkki. Pitää muistaa ensi kerralla, koska ihan ehdottomasti haluan tuonne vielä takaisin!

      Poista
  6. Ihana kaupunki, tuonne on vielä päästävä ehdottomasti, kenties jouluna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu Prahassa voisi olla todella kaunis, keski-Euroopassa se yleensä tuppaa olemaan :)

      Poista
  7. wow my dear!!!!!!!!!! www.borsadimarypoppins.com

    VastaaPoista
  8. Maailmaaaaaassaaa mooooonta on ihmeellistä....ja ihanaa paikkaa. (Suuri) osa niistä jää valitettavasti käymättä, mutta onneksi ne pääsee kokemaan näin virtuaalisesti. Kiitos kivasta matkapostauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, valitettavan moni paikka jää näkemättä. Sen takia tämmöisen tein, tykkään itse lukea tämmöisiä myös. Hyvä jos tämä oli kiva :)

      Poista
  9. Kiitos opastuksesta ja mahtavista kuvista ! Praha on kaupunki , johon haluan, mutta koska mahtaa toteutua, kun meidän miesväki vie mua aina vaan Barcelonaan ;) En valita, sillä Barcelona on ihana kaupunki, mutta pitäisi olla enemmän lomaa ( ja rahaa) että näkisi monta muutakin paikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä voisi joskus vierailla Barcelonan sijaan Prahassa? Joskin tosin kyllä mekin olaan (taas) kesällä Irlantiin menossa ;) Ja ihan totta, enempi rahaa ja enempi lomaa niin pääsisi moneen paikkaan.

      Poista
  10. Praha näyttää aina kuvissa tosi kauniilta paikalta! En ole itse siellä koskaan käynyt, mutta ehkä vielä joku päivä. :> Täytyy muuten oikein erikseen sanoa, että oli tosi kivasti toteutettu postaus! :)

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla. Se on kyllä ihana kaupunki. Ollos hyvä, postausta oli kiva tehdä :)

      Poista
  11. Gorgeous photos :)

    Do you want to follow each other, just let me know on my blog?!

    http://danadimitras.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Dana. I'm not unfortunately following blogs for the saje if just following, but I will come an visit yours and follow if it's my liking :)

      Poista
  12. Kiitos oivasta tietopaketista! Se tulikin juuri sopivasti ennen Prahan reissuani. Hotelli on vaan vielä
    hakusessa. Missä päin kaupunkia asuitte ja voisitko mahdollisesti suositella hotellianne? Entä
    kävikö euro maksuvälineenä? Kiva, jos ehdit vastata.
    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Eeva!
      Kiva, että tästä on teille apua. Me olimme Cloister Innissä joka on varsin kaunis ja kelpo kolmen tähden hotelli. Joka paikkaan oli lyhyt matka ja hotellia vastapäätä mahtava intialainen ruokapaikka. Cloister on Vlatavan rannassa, raatihuoneelle 5min, Kaarlen sillalle saman verran eli kaiketi voisi sanoa hyvin keskustassa. Uuteen keskustaan käveli 10min.

      En tiedä eurosta, en kokeillut :) Hotellissa olisi voinut maksaa käteisellä myös euroina, mutta muuten vaikuttivat ne muutamat paikat joissa huomasin euroilla voivan maksaa olevan "kivasti" pyöristetty seuraavan tasasummaan ylöspäin, eli siinä häviää reippaasti kyllä.

      Poista
  13. Ihania kuvia, tuli kyllä niin ikävä Prahaan! Pakko päästä pian uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia! Se on kyllä kaunis kaupunki :)

      Poista
  14. lovely city dear.

    Would u like to follow each other?
    kisses,
    http://www.keepitstylishandsexy.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is, most definately it is :)

      Ill come and see you blog.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!