Elämäni aakkoset.

Viime juhannusyönä

Elämäni aakkoset. Postaus joka niin monessa blogissa on nähty ja joka roikkui ties kuinka kauan luonnoksissani. Hiljalleen, kirjain kerrallaan se eteni ja tässä nämä nyt sitten ovat:

A - Arki. Arki ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta se on silti sitä elämän parhautta jossa pienet teot tekevät arjesta luksusta ja elämä rullaa eteenpäin. Nautin arjen rutiineista, myös siksi, että ei loma tuntuisi miltään ellei olisi ensin arkea.

B - Blogi. Ei yllätä ketään? Blogien maailma on monta vuotta ollut jo tärkeä ja rakas harrastus. Mutta ennen kaikkea harrastus jollaisena haluan sen pitääkin. Blogit ovat liki korvanneet naisten lehdet, viihdyn blogistaniassa pitkiäkin aikoja, joskus liiankin, mutta toisaalta rentoudunkin täällä mainiosti.

C - Christie Agatha. Ehdottomasti suosikkini dekkareiden saralla, etenkin Poirotit ovat ehdottomia suosikkejani, ensimmäiset dekkarit joita taisin lukea. Nykyisin kerään niitä, haaveena olisi, että kirjahyllyssä olisivat kaikki Poirotit. Mielellään Suomeksi ja Englanniksi, mutta se taitaa olla jo aika kaukaa haettu ja korkealentoinen haave.

D - Dahlia. Nimimerkki netissä, jota olen käyttänyt blogin ohessa myös muissa yhteyksissä. Nimi, joka on vähän kuin toinen etunimi, semmoinen netistä alunperin tuttujen ihmisten käyttämä. Hankala selittää, mutta ymmärtänette varmaan, ainakin osa teistä.

Minun Espooseeni kuuluvat ehdottomasti korkeat hongat.

E - Espoo. Ei Synnynkaupunkini, mutta yli 25 vuotta kotikaupunkini eikä rakkaus ole vieläkään laantunut. Kovin helpolla en muualle muuttaisi. Tärkeä paikka ehdottomasti.

F - Fazer. "Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää". Parhaat suklaat joita olen maistanut ja kestileipä on ikuinen leipäsuosikkini joka muistuttaa lapsuudesta.

G - Gettirsen Tess. Toinen kirjailijasuosikkini. Tess Gerritsen ja Donna Leon ovat poikkeuksetta ne kirjailijat, joiden uutuuskirjat ostan (tai pyydän lahjaksi) ihan aina.

H - Hyvinvointi. Olen koettanut panostaa hyvinvointini pienissä askelissa. Menossa on pidemmän kaavan mukaan tehty elämänmuutos, jossa on otettu harppauksia eteenpäin, mutta otettua parin vuoden aikana takapakkiakin. Hiljalleen kuitenkin eteenpäin menossa.

Vihreällä saarella 2012.

I - Irlanti. Vihreä saari, jos jonnekin ulkomaille muuttaisin niin sinne. Ihastuin kertaheitolla ensimmäisen kerran jälkeen ja sen jälkeen olekin palannut aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kesällä tiedossa pidempi reissu Corgin ja Galwayn kautta Dubliniin.

J - Jugurtti. Osana hyvinvointia olen opetellut syömään puhtaampaa ruokaa (ei siis eineksiä tai valmismaustettuja kiitos) ja yksi pelastajani on ollut jugurtti. Luonnon jugurttia kuluu joka aamusta desistä kahteen vauhditettuna seuranaan loraus öljyä, hunajaa, sitruunamehua ja itse tehtyä mysliä. Hyvää ja täyttää pitkään.

K - Kotinörtti. Rakas aviomieheni, tukijani ja tsemppaajani. Yhteinen sukunimeni alkaa K:lla, siksi sopivasti tässä kohdassa.

Toisaalta K voisi myös olla Kesä. Olen ehdoton kesän ja valon lapsi, kaiketi moni heinäkuussa syntynyt on. Tunnen oikein herääväni kesällä lämmössä ja auringossa eloon. Mutta silti, kyllä se Kotinörtti vaan saa sen K:n omissa aakkosissani pitää.

L - Loma. Arjen tauottajana loma on kyllä luksusta. Kiireettömät ja huolettomat päivät antavat voimia siihen harmaanpaankin arkeen. Lomalle lähtö, se viimeinen päivä töissä ennen lomaa on joka kerta yhtä upean tuntuinen. Kun työpöytä on siivottu ja sulkee sen oven perässään niin tekisi mieli hihkua onnesta.

Irlannin länsirannikolla.

M - Meri. Rakastan merta. Vietin monet kesät meren rannalla Äitini vanhempien mökillä. Kaikessa jylhyydessään meri on kaunis, pelottava ja kunnioitusta herättävä. Huomaan ajoittain kaipaavani rannalle kuuntelemaan vain laineiden liplatusta ja maistamaan suolaisen merituulen.

Toinen M kohtaan sopiva olisi Matkustaminen. Rakastan matkustamista ja olen onnekseni naimisissa miehen kanssa joka matkustaa myös mielellään. Reissaisin vaikka kerran kuussa jos siihen olisi mahdollisuus, valitettavasti vaan tuo kukkaro pistää hanakasti vastaan.

N - Nopat. Arpakuutiot liittyvät oleellisesti harrastamiseeni tällä hetkellä. Kätevä keräilykohde, menee pieneen tilaan ja niitä jos mitä saa vaikka missä eri väreissä.

O - Onnellisuus. Joskus Sinkkuelämää sarjassa sanoi Charlotte kysyttäessä onko hän kuin usein Harryn kanssa onnellinen: "Joka päivä, ei koko päivää joka päivä, mutta edes vähän joka päivä". Sitä olen koettanut noudattaa elämässäni, jokaisessa päivässä nähdä vähän onnea.

Hyvin usein onnellisuus löytyy veden ääreltä.

P - Perhe. Minulla on monia rakkaita perheen jäseniä. Perhe jos mikä antaa voimia jaksaa. Tuntevatkin sinut läpikotaisin ja tiedät, että heihin voit aina luottaa.

Q - Quorter Pounder. Hankala kirjain, mutta tämä on ateria, jonka tilaan Mäkissä aina jos sinne menemme.

R - Ruuanlaitto on minulle rakas harrastus. Pidän kiireettömästä ruuanlaitosta ja nautin saadessani laittaa hyvää ruokaa. En ole gourmet kokki, mutta koetan panostaa yksinkertaisuuden kanssa hyviin raaka-aineisiin. Harvemmin niiden kanssa epäonnistua voi.

S - Sisko. Hän on minua 15 vuotta nuorempi, joten lienen jotain isosiskon ja tädin väliltä. Emme koskaan ole samassa osoitteessa asunut, mutta kovin rakas silti.

Matkalla Suureen saliin.

T - Tolkien J. R. R. Vielä kolmas kirjailija kuuluu listalleni, lähinnä siksi, että en usko minkään mullistaneen maailmaani yhtä paljon kuin Taru Sormusten Herrasta. Se avasi ovet lopullisesti (Narniat minulle luettiin kun olin lapsi) fantasia kirjallisuuden pariin, sitä kautta tulivat monet muut kirjat ja rakkaat harrastukset ja ties mitä kaikkea. Kiitän siis Tolkienia ja upeaa Keskimaata paljosta. Siksi palaankin kirjan pariin vuosi toisensa jälkeen.

Toinen joka olisi kuulunut tähän samaan kirjaimeen, on Tylypahka. Rowlingin uskomattomat kirjat saavat edelleen (kokeilin pääsiäisviikolla) nauramaan, suuttumaan itkemään onnesta kuin liikutuksestakin. Mutta ensin oli Tolkien, tuskin olisin koskaan Tylypahkaan tutustunut ellen olisi ensin käynyt Keskimaassa.

U - Uni. Nukun mielelläni ja nukun paljon. Olen joskus oppinut: "Jos on mahdollisuus nukkua niin nuku". Äitini sanoo aina, että nukkuminen on kuin panisi rahaa pankkiin ja niinhän se on. Hyvin levänneenä jaksaa paljon paremmin.

V - Vesi. Tällä tarkoitan juotavaa versiota vedestä. Olen opetellut juomaan ihan puhtaasti hanavettä kohtalaisen paljon, koetan ainakin muistaa juoda vähintään sen litran ruokailujen ulkopuolella joka päivä. Kyllä siitä vaan tulee parempi olo.

Auringonlaskussa synnyinkaupunkini maisemissa.

W - Work. Olen kohtalaisen työorjentoitunut ihminen ja olen itselleni hyvin mielekkäässä työssä tällä hetkellä. Teen työtä ilokseni kolmella kielellä (ajoittain kyllä hyvin väsyttävää, sen myönnän) ja haasteita riittää tällä hetkellä. Koska vietän töissä sen 8h päivässä minusta se väistämättä kuuluu myös tähän listaan, se on osa minua.

X - Xylofoni. Ensimmäinen sana, joka koko kirjaimesta tuli mieleen, viitannee siihen, että vietin peruskoulustani ison osan musiikkiluokalla.

Y - Ystävät. Hyvin tärkeitä ja rakkaita, ihania tärkeitä ihmisiä. Ystävät antavat voimaa arjen keskellä ja tuovat mukanaan elämään sen pienen suolansa.

Z - Zoella. Valitsin tähän yhden suosikki YouTube vloggaajani. Olen seurannut noin kourallista britti vloggaajia (joka tuntevat toisensa) jo usean vuoden ajan. Se on viikon lopun rentoutumiseni parhaimmillaan, sukeltaa näiden aurinkoisten ja herttaisen aitojen oloisten ihmisten pariin kerran viikossa.

Turku talvella, ei ehkä kauneimmillaan mutta silti niin rakas.

Å - Åbo / Turku. Liian harvoin enää käymme kun saman katon alla asumme. Kotinörtti asui Turussa kun aloimme seurustella, tärkeä kaupunki sen johdosta. Turku on upea ja ihana kesäkaupunki ja huomaankin näin kesän lähestyessä kaipaavani sinne enemmän ja enemmän. Lienee pieni vierailu siis pian paikallaan (vastahan te olitte Rymättylässä vappuna? No oltiin, mutta tahtoo uudelleen!)

Ä - Äiti. Lieneekö tälle tarvetta perustella sen suuremmin. Äiti on <3

Ö - Öljyt. Rakastan kokeilla erilaisia öljyjä niin keittiössä kuin kylppärissäkin. Hiuksiin ennen pesua, sen jälkeen, keholle rasvan sijaan ja ruuna laitossa melkein jokaiseen ruokaankin.

Sorry, this time only in Finnish.

 
Yksi suosikki matkakohteeni, Tallinna.

Kommentit

  1. Kivasti alkoi sunnuntai aamu sinun aakkosiasi lueskellen :) Postauksen kuvatkin ovat aivan ihania, viimeinen kuva kerrassaan mahtava.

    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, kyllä näiden toteuttamisessa menikin aikaa :)

      Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Voi miten kiva postaus. Ja mukavia aakkosia. Ja kuvia. Kiitos!
    Hyvää sunnuntaipäivää sinulle ja ihkullesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Lady, alituisen ihanista ja mieltä lämmittävistä kommenteista <3
      Leppoisaa sunnuntaita Varsinaisen Suomen puolelle :)

      Poista
  3. Kivat nämä aakkoset, minä taidan itsekin osallistua jossain vaiheessa tähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena. Minulla meni se pari kuukautta melkein tehdä nämä, joiden kirjaimien kohdalle oli tunkua ja osaa en meinannut keksiä millään :)

      Poista
  4. Mukava oli lukea :) sinusta oppii aina jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauska, hauska tapa kertoa itsestään nämä aakkoset :)

      Poista
  5. Tuo vloggaus on minulle jotain ihan uutta! Täytyy joskus tutustua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niitä on hauska katsella, aivotonta hommaa. Telkkaria en säännöllisesti katso, mutta noita kyllä :)

      Poista
  6. Olipa ihanat aakkoset ja taas tuli Dahlia tutummaksi ❤️ moni kirjain olisi itselleni samaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki. Tämä on hauska tapa kertoa itsestään kyllä, ehdottomasti vaan tekemään tätä jos aikaa riittää :)

      Poista
  7. Tosi kiva postaus! :) Kiva lukea sinusta uusia juttuja, mitä ei vielä tiennyt! Mulla on kyseinen postaus kanssa tekeillä. Liian kauan tuolla luonnoksissa roikkunut. Ps. Ihania kuvia tässä postauksessa. Varsinkin tuo ensimmäinen kuva sinusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Aina sitä jotain uutta löytyy, niillekin jotka ovat pidempään lukeneet :) Tsemmpiä tämän tekemiseen kanssa, oli se minullakin aika kauan odottamassa ;)

      Poista
  8. Aakkospostaukset on mielenkiintoisia! Täytyypä itsekin alkaa kehitellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä ovat hauskoja, tykkään itsekin lukea näitä :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna, kuvat ovat vanhoja, mutta onneksi niitä voi kierrättää :)

      Poista
  10. Näitä on kiva lukea, täytyy ehkä ryöstää omaankin blogiin tämä postausidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Tykkään hirveästi lukea näitä, tekemisessä vaan meni tovi ;)

      Poista
  11. Varastin idean itselleni :) Kiitos inspiraatiosta

    http://jouluni.blogspot.fi/2014/05/elamani-aakkoset-a.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki, monessa muussakin blogissa näitä ollut, sieltä se idea itsellekin tuli :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!