Kumman kaa....


"Mä olin taas Vesan kaa sillai"
"Ai jaa! No, sattuuhan sitä!"
"Niin sattuu! Kaikille!"


Minä olen harvan kotimaisen TV-sarjan fani, niin paljon kun teatteria rakastankin, niin  TV on jäänyt armottomasti vähemmälle. Tällä hetkellä ei taida olla mitään sarjaa, jota aidosti seuraisin joka viikko, ei ainakaan ennen kuin NCIS palaa takaisin ruutuun uuden tuotantokauden jaksoilla. Ihan aina ei kuitenkaan ollut näin. Olen seurannut jokusen sarjan alusta loppuun kyllä. Ulkomaisista Frendeistä ja Sinkkuelämästä ei jäänyt jaksoakaan pois. Kotimaisista sarjoista ainut, jonka uusia jaksoja jaksoin katsoa alusta loppuun kaikilla tuotantokausilla on Kumman kaa.

Opiskelija-asunnossa raikui nauru sarjan aikana, monet asiat tulivat hyvin lähelle omaa elämää, halusi sitä myöntää tai ei. Ostin DVD:tkin, niitä on tullut aina aika ajoin katsottua. Jostain syystä kotimainen komedia harvoin iskee minuun, mutta nämä ovat ehdottomasti se suurin poikkeus. Voisin katsoa aina vaan uudelleen ja uudelleen jaksoja.


Voitte siis kuvitella fanin ihastuksen kun Hämeenlinnassa saimmekin kuunnella hetken sarjan takana olevia Heli Sutelaa ja Minna Koskelaa. Miten kaikki oli syntynyt ja mitkä olivat sarjan tekoon innoittaneet jne. Uskomattoman hieno tilaisuus ja mahdollisuus kokea ja nähdä.

Sarjasta on ilmestynyt keväällä sarjakuvakirja, jotka saimme mukaamme tapahtumasta ja jonka pariin heittäydyin viime viikonloppuna. Siinähän se heräsi jälleen henkiin, koko upea sarja hahmoineen. Nauroin jälleen vedet silmissä, ihana kirja! Ja on muuten varmasti sellainen, jonka luen uudelleen.

Seurasitteko te sarjaa? Tai kävittekö katsomassa näytelmän? Oletteko ehkä lukeneet sarjakuvan?

Naurun täytteistä torstaita!

Kirja on saatu blogin kautta.



Seuraa blogia sosiaalisessa mediassa:
Follow blog on social media:

Facebook
Instagram
Twitter

This post only in finnis, in social media Twitter and instragram in englis.

Kommentit

  1. Kumman kaa on kyl hauska ja juuri minulle sopiva sarja. Itse en myöskään liiemmin tykkää suomalaisista ohjelmista, varsinkaan elokuvista yök. Sinkkuelämää on suosikkini vuodesta toiseen, pian varmaan osaan vuorosanatkin siitä ulkoa. Katson sen aina vain uudestaan ja uudestaan ja itken sekä nauran samoissa kohdissa joka ikinen kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä nauruhermoja kutkuttava sarja kerta toisensa jälkeen :)

      Poista
  2. Sarjaa tuli katsottua aina, ja kävin tietysti heti katsomassa myös kyseiset ladyt lavalla :)
    Tuo kirja on kyllä ihan pakko hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirja oli kyllä ihanan kevyttä kesälukemista <3

      Poista
  3. Todellakin seurasin sarjaa ja kävin katsomassa myös esityksen Pressassa. Ihan loistavaa huumoria, puree minuun! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin myös, jostain syystä en näytelmää nähnyt joka vähän harmittaa, mutta kaikkea ei voi saada :)

      Poista
  4. Sarja oli kyllä niin huippu! Naurattaa vieläkin. Kirjan ajattelin ottaa lukuun nyt viikonloppuna aurinkoa ottaessa. Siis auringon olisi syytä paistaa :D

    VastaaPoista
  5. En oo ikinä ollut missään fanitapaamisessa ennen noin innoissani kuin tuolla! :D Oli ihan huikea tavata naiset, jotka ovat tv:n välityksellä naurattaneet minua jo niin kauan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Oli kyllä ihan huikeaa päästä näkemään livenä heidät.

      Poista
  6. Anne ja Ellu on niin parhaita. Mun yksi suosikeista on se, kun ne ei saa punkkua tuopista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Punkku ja tuoppi voi olla haasteellinen yhdistelmä ;)

      Poista
  7. Kumman kaa on niin hauska sarja...Toisen ammatti on liippaa aika läheltä...Mies aina vitsaileekin asiasta...Tulee nytkin katsottua uusintoja iltaisin :) Kivaa torstaita sulle!

    VastaaPoista
  8. Kumman kaa osuu ja uppoaa myös tännekin. Tuohon kirjaan pitää varmaan tutustua. Musta vaan tuntuu, että mä en voi sitä nauramatta lukea ;)

    VastaaPoista
  9. Kumman kaa on ihan paras! :) En itsekään ole yleensä mikään suuri kotimaisen komedian ystävä, mutta kyseinen sarja on tullut katsottua moneen kertaan. Viimeksi viime viikonloppuna katselin pari jaksoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on virkistävä poikkeus kotimaisten joukossa kyllä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!