Basic outfit, creative day.


Luovuus ei koskaan mene pois muodista.

Asukokonaisuus sinällään ei ole kovin luova eikö? Bleiseri, farkut ja valkoinen pusero. Mutta kun tämä kokonaisuus oli yllä, tunsin itseni luovaksi. Siitä saakka kun maaliskuussa muutimme olen kokenut muutaman kohdan asunnossamme ongelmaksi, suurimpana työhuone. Taannapäivänä sain kuitenkin idean miten se toimisi fiksusti, joten Ikeaan tekemään muutama hyvin edullinen hankinta, paljon uudelleen järjestämistä ja nyt tila toimii varsin saumattomasti kahden hengen työtilana.

Seuraavana onkin vuorossa olohuoneen ongelmakohta, mitä ihmettä te laittaisitte olohuoneessa nurkkaukseen, kun kirjahyllyt ja TV sekä sohva ovat jo muualla? Haluaisin siihen peilin jotenkin aseteltuna, mutta mitä muuta? Miten säilyttää mieleiseni avara sisustus ja asunnon valoisuus, kuvan vasemman puoleinen seinä on kokonaan etelään antavaa ikkunaa ja juuri siihen valon määrään asunnossa ihastuin. Valo ja simppeliys on siis mieleeni, säilytystilaa koskaan väheksymättä. Mutta tämä nurkka on osoittautunut aika ongelmaksi? Olisiko kellään vinkkiä mitä ja miten tähän asettelisi, minä kun olen aika tumpelo sisustamisen kanssa. Pidättekö te sisustamisesta?

Hyvää perjantaita!

Creativity never goes out of style.

Now this outfit is not that creative right? Blazer, jeans and white top. But I was creative on the day I wore this. Ever since we moved on March I've had a trouble with our office room. It has never been what I seem to want until I had an idea the other day. Simple one and easy to get, so off to Ikea and some new furniture and then it was just organizing things over and over again. At the moment I'm happy with it, next off to do something to living room. Slowly getting there I hope, but I'm not in a hurry. What would you do if you had corner in you living room with out any use? Do you like decorating?

Great Friday!


Jakku/Blazer: Tommy Hilfiger // Pusero/Blouse: Tommy Hilfiger // Farkut/Jeans: Junarose // 
Laukku/Bag: Longchamp // Kengät/Shoes: Deichmann


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Ihanan punainen tuo sinun jakkusi ;-D. Minä laittaisin tuohon nurkkaan nojatuolin ja pienen pöydän, tekisin siis siitä lukunurkkauksen......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ajatus; Ihanin lukutuoli, hyvä lammpu ja pikkupöytä. Terveisin lukija Pohjanmaalta.

      Poista
    2. Kiitos Merja, punainen jakku on kyllä kivan kaunis ja kirkas. Lukunurkkausta mietin minäkin vaan saas nähdä mitä siihen keksin (jos mitään).

      Poista
    3. Pistetään mietintään tämä, lukutuolin vielä kun löytäisi :)

      Poista
  2. Punaisen ja valkean yhdistelmä toimii;asukokonaisuus näyttää niin raikkaalle.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi, se on kyllä kauniin raikas yhdistelmä.

      Poista
  3. Ja punaisen ystävä kiittää - tuo bleiseri vaan niin tekee asun kuin asun!
    Samoilla linjoilla Merjan kanssa - lukunurkkaus. Tai sitten lisää kirjahyllyjä;)
    Aurinkoista viikonloppua sekä sinulle että Kotinörtille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ollos hyvä :) Kirjahyllyjä en uskalla ihan kamalasti lisää, se tarkiottaa, että ostaisin lisää kirjoja ;)

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Sisustaminen on oma taiteenlajinsa. Minä olen ahkera verhojen vaihtelija. Yhdet sqattavat roikkua ikkunassa kk.den pari ja sit taas vaihdan, joskus ne taas roikkuu siellä pidempäänkin. Pienillä jutuilla saa ihmeitä aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen samanlainen koristetyynyjen päälisten kanssa, verhojen suhteen olen ollut aika laiska. Mutta tekstiileillä yleensäkin saa paljon aikaan :)

      Poista
  5. Punainen väri sopii sulle niiin hyvin. <3

    VastaaPoista
  6. Ihana ja raikas taas sinun asukokonaisuuteni!

    Minäkin liputtaisin jo tuolla aiemmissa kommenteissa mainitun lukunurkkauksen puolesta! Ihana pehmoinen nojatuoli, kaunis jalkalamppu ja pieni sivupöytä johon laskea teekupponen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia! Alkaa kuulostamaan hyvältä tuo lukunurkkaus :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, vaan jää kovin paljaaksi tila jos siihen kankaan laittaa :)

      Poista
  8. Hei! Tuo lukunurkkaus kuulostaa hyvältä, kun teillä luetaan niin paljon. Jos pitää vanhahkosta tyylistä, niin Askon Richard -nojatuoli on ihan huippu. Siinä pystyy lukiessaan käpertymään vaikka minkälaisiin asentoihin ja se pystyy kuosissaan vuodesta toiseen. Itse tykkään myös matalista kirjahyllyistä tai -tasoista, koska niillä huoneen ilme pysyy avarana. Silloin seinälle voi laittaa vielä tauluja ja tasoille asetelmia. t Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tuolisuosituksesta. Näyttää kyllä perin mukavalta tuolilta tuohon tilaan. Meillä on jo kolme korkeaa kirjahyllyä seiniä vasten, joten jos jotain niin matalia hankitaan. Haluan sen valoisuuden todella säilyttää ja onhan se kiva taulutkin saada seinille :)

      Poista
  9. Minä laittaisin lipaston, jonka yläpuolelle vaakasuoraan ison peilin.lipaston päälle valokuvia,kynttilöitä,pöytälampun ym. Lattialle toiselle seinustalle kukka purkkiin maahan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea tämäkin, pitänee harkita. Meillä oli siinä lipasto alunperin, mutta ainakaan se ei toiminut, näytti kvin orvolta siinä :)

      Poista
  10. Jos ette heti tiedä mitä nurkkaan laittaa niin voisiko siinä olla iso kasvi, jonka voi sitten heivata pois kun olette varmoja mitä tilaan haluatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta, kasveilla saa kovin paljon eloa aikaan ja sen saa tarvittaessa siirrettyä muuallekin :)

      Poista
  11. Tämä punainen jakku toimii niin täysillä tässä kokonaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Se on kyllä kaunis ja piristää monet kokonaisuudet :)

      Poista
  12. Kiva kokonaisuus! Yksinkertainen, pirteä ja toimiva. Minäkin liputan tuon lukunurkkauksen kannalla! Meillä on sellainen ja ja siihen on ihana käpertyä lukemaan tai kutomaan ja samalla on näkymä koko suureen tilaan, sieltä voi osallistua siihen mitä huushollissa tapahtuu. Riittävä valon määrä ja vaaleahko nojatuoli, niin nurkkaus ei jää pimeäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Luulen, että en ole osannut sitä lukunurkkaa ajatella näin kesällä, luen parvekkeella. Mutta eiköhän se vielä syksyllä ja talvella osoittaudu mieleiseksi sekin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!