In Ireland.

Mitä ikinä teet, mihin ikinä menet, olkoon irlantilaisten onni myötäsi.

Tulimme hetki sitten Irlantiin, jos totta puhutaan kirjoitan tätä bussissa mobiilina, siksi kuvin puute. Tarkoitus on lähinnä kertoa, että olemme perillä, mutta samalla kertoa, että netit täällä ovat aika heikot. Suuntana on tälä hetkellä saaren eteläkärki ja Cork, josta suuntaamme keskiviikkona kohti Galwayta. Siellä tarkoitus on seilata rannikkoa edes takas aina tiistaihin saakka jolloin suuntaamme Dubliniin jossa sujuu loppu matka ennen kotiin paluuta perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Viikonloppuna sattui yhtä jos toista, blogiin kuulumatonta asiaa lähinnä, siksi teille on päivitettynä vain huomiselle postaus ja tämä ilmestyy omituisesti illalla. Tai yöllä Suomen aikoja katsoessa. Netin heikkoudesta johtuen en uskalla luvata juurikaan päivityksiä ennen Galwayta, siellä tiedän pääseväni kunnon netin äärelle. Suomalaisenkin mittapuun mukaan kunnolliselle. Pieni blogitauko siis, sitten jatkamme normaalisti.

Irlanti kiittää ja kuittaa, läpi vihreiden nummien matkalla kohti etelää.

Dahlia ja Kotinörtti.

What ever you do, where ever you go, may the luck of the irish be with you.

We came some moments ago to Ireland. I'm writing this one on mobile from a bu on our way to Cork. My main point is marely to tell that we are here and everything is good at the moment. There is terrible weak internet in this island, so there might be some days with out post here. Especially when I had absolutely no time to write a sigle thing in weekend.

But on Wednesday we head to Galway where there is, a good internet and I promise to put on some post then. So ight be a day or two with out posts, I hope you can manage with that.

But here we are, seeing all the shades of green. Ireland over and out.

Dahlia and Husband

Kommentit

  1. Nauttikaa vain matkasta - blogi kyllä jaksaa odottaa;)

    VastaaPoista
  2. Hyvää matkaa. Nauttikaa Irlannin kauneudesta.

    VastaaPoista
  3. Hyvää ja turvallista matkaa <3

    VastaaPoista
  4. Nautihan matkastasi ja kirjoittelet sit lisää kun netti ja reissu antaa myöden. Ihanaa lomaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Teille kaikille ihanille, jotka hyvää matkaa toivotitte tähän tai sähköpostilla :) Nyt olemme kunnon netin ääressä ja aikaa meren rannalla ihastella maisemaa ja istua hetki kone sylissä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!