5.9.2014

Miten menestyä vaivatta liike-elämässä.


Teatteri luotiin, jotta ihmisille voitiin kertoa totuus maailmasta ja miten se toimii.
- Stella Adler -

Näin vapaasti käännettynä tuo lause, ihan tottakin minusta. Vaan mitä ihmeen totuutta kertoo komedia tai musikaali? Sitä lähdin selvittämään yhdessä blogin yhteistyökumppani Helsingin Kaupunginteatterin kanssa. Miten menestyä vaivatta liike-elämässä - musikaali tarjosi mahdollisuuden ihmetellä asiaa niin komedian kuin musikaalinkin kannalta. Hollywoodin kultakauden musikaaliksi tituleerattu kappale sai hiljattain ensi-iltansa ja minä suurena musikkaalien ystävänä ehdottomasti halusin tämän pätkän nähdä. Vakuuttiko se?

Verrattuna muutamaan edelliseen suurmusikaaliin tämä oli valtava poikkeus. Kukaan ei kuollut. Ketään ei murhattu. Kukaan ei ole vakavasti sairas tai riudu rakkaudesta. Tai mitään muutakaan mitenkään draamaan viittaavaakaan. Tämä oli positiivisuudella, vauhdilla ja ilolla täytetty musikaali jossa teatteri antoi todella vastinetta rahalle. Suuren näyttämön resurssit oli käytetty loistavasti, lavasteet vaihtuivat sulavasti ja puvustus oli aikaan sopiva ja kaunis. Iso orkesteri on hyvin eri asia kuin musiikki nauhalta.

Puitteet olivat kunnossa ja tarina toimiva. Näyttelijät? Minulla on kestosuosikkeja, kuten Esko Roine. Tämä musikaali nosti monta uutta ihastusta. Anna Victoria Eriksson ääni on upea ja Kaisa Mattila tulkitsi ihastuttavan herkullisen Hedyn roolin juuri niin älykkäästi kun aivoton rooli kuuluukin minusta tulkita. Minut yllätti myös Unto Nuora. Siis minut, joka en ymmärrä tanssista tuon taivaallista ihastuin Nuoran ilmeekkääseen tapaan tulkita tanssi ja lavakarismaan joka loisti pitkälle.

Yhteenvetona? Miten menestyä vaivatta liike-elämässä on juuri se musikaali jonka suosittelisin näkemään jos haluaa teatterikokemuksen jonka jälkeen kotiin lähtee hymyssä suin. Teatterikokemuksen joka antaa vastinetta odotuksille ja joka sopii kokeneelle teatterin kävijälle yhtä hyvin kuin harvemminkin näyttämötaidetta ihastelevalle. Onko teistä kukaan nähnyt tätä?

Hyvää perjantaita!

P.S. Kuvat on otettu näytäntökauden avajaisissa, ei tietenkään eilisessä esityksessä.

Postaus tehty yhdeistyössä HKT:n kanssa.


The theater was created to tell people the truth about life and social situation.
- Stella Adler -

Theater, especially musicals on the golden age of Hollywood are close to my heart. One of them I saw yesterday evening. A great master peace of music ja comedy. What is you take on musicals?

Great Friday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

10 kommenttia:

  1. Great pictures!
    www.amemoryofus.com

    VastaaPoista
  2. Eipä ole nähty, mutta mieli tekisi - kaikki, mikä antaa iloisen mielen, vetoaa tällä hetkellä.
    Aurinkoista viikonloppua sinne - sekä sinulle että tietysti myös Kotinörtille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saa kyllä erinomaisen iloisen mielen itselleen, hymyssä suin teatterista lähteminen on minusta aina hyvä asia.
      Aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  3. Odotan ensi vuotta, kun asun itsekin etelämpänä, on mahdollisuus käydä teatterissa :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi varmasti, täällä menee niin paljon kaikkea ihanaa!

      Poista
  4. Mä itse asiassa näin tänään ohimennen tästä mainoksen bussipysäkillä, enkä tajunnut että se on musikaali :) Luulin että se on joku kirja, hehee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, komedia musikaali se on ja oikein oivallinen sellainen :)

      Poista
  5. Aah, miten houkutteleva otsikko :-)!
    Menisipä elämä noin.

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!