Opera costumes at Tapiola.


Kaikista ihmiskunnan tietämistä äänistä, ooppera on kallein.
- Moliere - 

Minä en ole ooppera fani. Rakastan teatteria, mutta vaikka olen nähnyt jokusen klassikko oopperan ja baletin niin se ei vaan iske minuun kuten teatteri. Ymmärrän kuitenkin musiikista sen verran, että kerran vuodessa on minulle hyvä tahti vierailla oopperan tai baletin parissa. Tiedän, että en osaa arvostaa tätä jaloa taiteen lajia riittävästi. Vaikka kokonaisuus ei ehkä ole mieleeni, niin kun rakas ystäväni kertoi minulle, että lähellä kotiani on esillä jokunen kansallis oopperan puku näyttelyn tavoin lähdin empimättä paikalla. Espoon kulttuurikeskuksen näyttely oli kaunis ja vietin hyvän tovin ihaillen pukujen yksityiskohtaista kauneutta. Valtava käsityötaidon näyte. Valitettavasti näyttelyä ei Tapiolassa enää ole, kävin toiseksi viimeisenä päivänä, mutta ehkä kuvien kautta saatte vähän osviittaa pukujen kauneudesta. Pidättekö te oopperasta tai baletista? Ehtikö joku teistä nähdä näyttelyä?

Upeaa tiistaita!


All the noises known to mankind, opera is the most expensive.
- Moliere - 

I'm not a fan of opera. I've seen some, classic ones. I know enough on music to know, that tough I do occationally (ones a year) like to see  some kind of classic opera or ballet I dont appriciate it as much as I should if I were to visit there more often. So I visit once a year if that. But when a drear friend of mine tolf tht there were some dresses from Finlands national opera near by my home on show I was there. Not much of them, but great ones and what a great talent there is in making all these dresses. They were absolute delight to my eye. Sadly they are not there anymore since I wisited on Saturday, day before closing, but I hope you like photos. Do you like opera or ballet?

Lovely Tuesday!









Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kauniita pukuja, valitettavasti näyttely meni aivan ohi. Olisi ollut tosi mielenkiintoista tutustua tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havahduin minäkin liian myöhään, toiseksi viimeisenä päivänä koko näyttelyyn. Siksi koetin ottaa kuvia mahdollisimman paljon, että edes vähän voisitte tekin ihastella :)

      Poista
  2. Ihan mielettömän upeita pukuja! Oopperasta en oikeastaan pidä, mutta baletista hyvinkin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Niitä ihastellessa meni nopeasti kyllä hetki jos toinenkin :)

      Poista
  3. Upeita pukuja täytyy sanoa! :) Mä en ole koskaan ollut Oopperassa enkä baletissakaan... Balettiin tahtoisin todella kovin kyllä päästä. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta monesti puvut ovat parasta antia niin teatterissa kuin oopperassakin. Baletit ovat kovin kauniita :)

      Poista
  4. Upeita pukuja - ja kaikki käsin väkerrettyjä! Itse en koko näyttelyä ollut hoksannut, mutta meidän nuoret harmittelivat kovin, kun eivät tuonne päässeet - olisivat halunneet saada sieltä hieman ompelutaidon näytteitä cosplayvaatteitaan varten;)
    Ooppera ja baletti menevät sen kerran vuodessa - mutta jos samaan aikaan olisi rockkonsertti, veisi se voiton mennen tullen!
    Kivaa viikon jatkoa sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, hirveä vaiva näiden kanssa ainakin on ollut! Niin tosiaan, heille varmasti oiva paikka. Itselleni noi taitavat ompelut kun ovat jo sula mahdottomuus.

      Konsertti vie täälläkin voiton, vähemmän yllättäen ehkä ;)

      Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. Hitsi, mä olisin varmaan myös tsekannut näyttelyn. :/ Mä oon ihan oopperafani nykyään, mua on käytetty siellä lapsesta asti ja tänä päivänä tulee käytyä keskimäärin pari kertaa vuodessa katsomassa. :) Oon myös lapsesta asti tottunut kuuntelemaan muutakin klassista, kun porukat sitä aina luukutti himassa... :D Faijan sanoin: pakkosyöttö toimi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkosyöttö toimi mulla teatterin kanssa, ooperan kohdalla sitä ei harrastettu niin tässä sitä nyt sitten ollaan :D Klassinen toimii kyllä, se taas pakkosyötettiin koulussa.

      Poista
  6. Amazing costumes!! Love to see historic clothes and learn about long gone golden times :-) ... - Ganz liebe Grüße aus Wien,

    Katja

    www.collectedbykatja.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They were asolutely awsome ones, sadly I only saw exhibition once.

      Poista
  7. Ooppera- ja balettiesitykset eivät ole kiinnostuksen kohteinani, mutta teatteripuvut ja -puvustus kyllä ja sitä pikkuisen olen opiskellutkin. Tuo näyttely on kyllä mennyt ihan ohi, harmi. Onneksi täältä blogisi kautta pääsi virtuaalivierailemaan siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta erilaiset esiintymisasut ovat ihan mahtavia ja etenkin kun niitä sai kerrankin tutkia näin läheltä.

      Poista
  8. Puvut ovat kyllä hienoja ja arvokkaan näköisiä mutta ooppera ei kyllä vaikuta lainkaan minun jutultani. En maksaisi ikimaailmassa kallista lippua mennäkseni oopperaan. Muutama ystäväni harrastaa balettia ja tykkää harrastuksena siitä paljon, ehkä jotain heidän esitystään voisin käydä katsomassa mutta tuskin sekään kolahtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan ne kalliita, niin ovat kyllä teatteriliputkin. HKT:n musikkaalit oat yli 60€ tällä hetkellä. Minusta baletissa hienointa on äärimmäinen kehonhallinta joka sen seurauksena tulee. Kannattaa ehkä kokeilla, mennä katsomaan avoimin mielin ystävän esitystä? Jos ei muuta, niin nähdä omin silmin miten paljon toinen nauttii harrastuksestaan, se on minusta aina hienoa nähtävää. Palava intohimo tekemistään kohtaan, vaikka aihe olisi itselleni käsittämätön.

      Poista
  9. Hienoja pukuja! Minä pidän oopperoista, ainakin useimmiten. Nyt en ole käynyt pariin vuoteen oopperassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!