Back to blue.


Vaatteet eivät merkitse mitään, ennen kuin joku elää niissä.
- Marc Jacobs -

Olen viimeiset syksyt kääntynyt jossain vaiheessa syksyä sähkön sinisen värin puoleen. Tämäkään syksy ei ollut poikkeus vaan Espritin sininen jakku löytyi ylleni samalla kuin samaa sinistä toistava huivi pääsi piristämään kokonaisuutta. Mustan kanssa sähkön sininen pääsee mielestäni oikeuksiin, en oikeastaan edes tiedä, minkä muun värin kanssa pitäisin tuota jakkua. Kun lehdet putoavat puista niin musta viehättää minua enemmän ja enemmän, lienee synkkyys iskenyt. Onneksi sentään mustaa piristää sininen, joka tuo kokonaisuuteen kirkkautta.

Kuvat on otettu, kuten nyt jo varmaan arvasitte, töiden jälkeen ja niinhän se menee, että silloin on jo pimeää. Päätin kuitenkin tänä vuonna edes vähän koettaa näiden kuvien kanssa, eli muutaman suodattimen kautta on kuvat kiskaistu ennen julkaisua. En vieläkään ole mikään velho kuvan käsittelyn kanssa, mutta toistaiseksi tämä saa kelvata. En halua viikonloppunakaan kaikkia viikolla ylläni olleita kokonaisuuksia kuvata. Tosin enpähän ole yksin tämän valo-ongelman kanssa. Se helpottaa edes vähän. Missä te muut kuvaatte pimeän tullen kokonaisuutenne? Kuinka paljon käsittelette kuvianne?

Hyvää maanantaita ja uutta viikkoa!


Clothes mean nothing until someone lives in them.
- Marc Jacobs - 

Autumn means blue for me It ,eans black outfits with blue details on them. This has been almost like a rule on past three Octobers. So it was this year as well. Wearing blue and black at the office was no new, at least for me. What you can also see on the photo is, that yes it is dark here. There are taken just after five afternoon, so dark when you go to office, dark when you come out. But I have learned some things on basic how to improve your photos, so these are just a bit better that what they could have been. 

Great Monday and begining of the week!

Jakku/Blazer: Esprit // Huivi/Scarf: Pieces* // Farkut/Jeans: JUNRAOSE* //
Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Longchamp

*Saatu blogin kautta / Received through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. kiva kokonaisuus - tämä pimeä aika vaatii todella opettelua kuvaamisen suhteen!

    Asukokonaisuuksien kuvaamisesta katoaa jotain, jos sinä joudut viikonlopulla kiskomaan
    useita juttuja päälle ja sitten kuvaamaan ne! viime lauantaina kuvasin muutaman asujutun ns. varastoon ja oli ihan rätti puhki session jälkeen ;)

    Opettelen kanssa kuvankäsittelyä mutta olen vielä aika tumpelo asian suhteen!
    Kivoja kuvausideoita pimeän suhteen otetaan vastaan :)

    Kivaa viikonalkua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli. Pimeys todella tuo haastetta, enkä minä ainakaan halua useampaa kuvata, Vaikka kuinka olisi ollut viikolla jo kertaalleen yllä. Harrastushan tämän pitäisi olla, eikä mikään kuvauspakko ;)

      Kuvankäsittely tumpelo olen minäkin, onneksi Gimp ei ole mikään kovin vaikea ohjelma vaikka onkin varsin toimiva silti. Itse tykkäsin enemmän kotona otetuista kuvista (la kuvat) kuin näistä. Pitänee ottaa kotona sisällä jatkossakin kuvia. Tausta on vähän tylsä, mutta ei se mitään :)

      Hyvää viikkoa! <3

      Poista
  2. Ihana kokonaisuus :) Mun on kyllä saatava kans sähkönsinistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janet! Se on niin kaunis sininen, etenkin tähän aikaan vuodesta se jotenkin sopii musta ihan kaikille ;)

      Poista
  3. Asukuvat, ei toivoakaan tällä hetkellä ja voi vitsit kuinka tämä asia harmittaakaan. Totaali pimeys kun pääsen töistä kotiin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, mutta ehkä niitä voi ottaa kotona ja vähän muokkailla kuvia. En ilman asukuviakaan oikein osaa olla :)

      Poista
  4. Joo ei, asukuvia saa tosi niukasti nyt. hyvä jos kerran, korkeintaan kaksi viikossa :-D

    VastaaPoista
  5. Kaunis sininen ja sävyyn hyvin sopiva huivi tuo pirteyttä lisää. Minä yhdistän raikasta sinistä kesällä valkoiseen. Mutta eihän se tähän synkkyyteen oikein käy. Minä olen liian laiska järjestämään asukuvauksia oli valaistusolosuhteet sitten mitkä hyvänsä. Tuleekin bloggailtua paljon muista aiheista. Toisaalta asujakin olisi kiva enemmän esitellä, jos kuvaushommaan tulisi jonkinlainen rutiini. Tai vaikka löytyis joku innokas ja taitava niitä kuvia ottamaan. :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Valkoiseen kesällä minäkin, mutta kun on tämmöinen rähmis niin johan ne valkoiset mitkä vaan ovat ihan kurassa ja ravassa tällä kelillä :D Minä olen niin mieltynyt asuihin, en oikein osaisi luopua, mutta luen muitakin, kuten sinun blogiasi jossa mielelläni luen muustakin kuin asuista :)

      Poista
  6. Kaunis huivi ja ihanat siniset sävyt! Viikonloppuna asukuvia, mutta eipä paljon muulloin, kun tuntuu että kotonakin kaikki kuvausseinät ovat käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Siniset ovat kyllä niin kauniita ja pirteitä sävyjä. Minä ajattelin ottaa kotona kaikki kuvat samassa paikassa. Olkoon tausta sitten samanlainen, lienee ainut paikka muutenkin jossa saa kivasti kuvia :)

      Poista
  7. Huivissa on erittäin kauniit väriyhdistelmät ja taas huomaa, miten hyvin sulle sopii vahvat värit. Kuvankäsittelyä en osaa juuri yhtään, pitäisi jostain järjestää aikaa opetteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Ne vahvat on kyllä ominta minua, ei pastellit toimi.En minäkään osaa kuvia käsitellä, mutta vähän opettelen, varovasti ;)

      Poista
  8. Nätti asu ja itse käytän gmailin eli google+ ohjelmia, joilla saa retuseerattua kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. En ole niitä edes kokeillut, tai kuullut niistä. Pitänee tutustua :)

      Poista
  9. Kaunis yhdistelmä - tuo sähkönsininen sopii sinulle niin hyvin.
    Itse käytän kyllä kuvankäsittelyohjelmia, mutta blogikuvien suhteen aika minimaalisesti - niihin kun jää kiinni, ei saa yhtään postausta ulos;)
    Iloa uuteen viikkoon ja kuukauteen sekä sinulle että Kotinörtillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3 Vahva sininen sopii kyllä, onneksi niin. Minä koetan välttää sitä käsittelyn määrää johon voin sortua, pitää kuvat luonnollisina ja saada niistä selkeitä. Voishan niistä säätää vaikka mitä kaikkea kivaa :)

      Hyvää uutta viikkoa ja tiistaita!

      Poista
  10. Ihana sähkönsininen! Sopii sinulle tosi hyvin! Minulle on jäänyt mieleen sen ihanan rouvan, joka aina pukeutuu sähkönsiniseen (mikä ihme hänen nimensä olikaan?), sanat joskus aikoinaan, että suomalaisille sopii erittäin hyvin sininen väri. Allekirjoitan sen täysin!

    Ja tuo kuvankäsittely on mielenkiintoinen juttu, jota olen itsekin miettinyt. Että kuinka paljon bloggaajat käsittelevät kuviaan yms. Itse en käsittele muuten kuin välillä lisään valoa jos kuva on liian tumma, tai päin vastoin. Ja sitten saatan cropata jos on liikaa asfalttia tai taivasta :) Mutta muuta en tee. Ei minulla mitään kuvankäsittelyä vastaan sisänsä ole, mutta ikuisuushan siinä menee jos alkaa kuvia muokkaamaan. Bloggaus on muutenkin niin aikaa vievää, tosin hauskaa tottakai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. Oikeassa olet, minustakin Suomalaiselle sopii sinunen hyvin.

      Minä laitan muutaman filtterin läpi, lähinnä terävöittää kuvia. Samoin myös leikkaan jos on jotain suurempaa aluetta jota en halua kuviin. Olen myös tavannut sutata autojen rekkarit jne. jos niitä on kuviin eksynyt. En jaksa kovin paljon nähdä vaivaa minäkään siis :)

      Poista
    2. Joo, tuo terävyys on muuten mainio pointti! Itsekin manaan, kun välillä terävyys häviää, liekö Blogger sen aiheuttaja. Hyvä vinkki, pitääkin tutkia terävoittämistä lisää! :) Iloista loppuviikkoa! Ja hei, mikä ihme loska tuolla on yht äkkiä??

      Poista
    3. Terävöitys on mun suosikki kaikista filttereistä joita käytän (siis kaikista kolmesta, köh). Tekee kuvista elävämmän näköisä, etenkin sisällä otetuista :) Ja loska... jaa-a... menisi pois :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!