Knitted dress


Mitä hyvää on kesän lämmössä ellei talven kylmyys tuo siihen sen suloisuutta.
- John Stenbeck -

Talvi. Ei minun suosikkini ja vaikka etelässä ei (onneksi!) ole mikään lumipeite vielä, niin kylmähän siellä kyllä on. Vaan on siinä talvessakin hyviä puolia, tällaisella kesän lapsella vaan kesti hetken muistaa ne. Yksi sellainen on neulemekot ja saappaat. Yhdistelmä, josta nautin suuresti ja jossa myös mielelläni viihdyn. Se on yhdistelmä, jossa pysyn lämpimänä ja joka mielestäni toimii suurimpina osina päivistä myös töissä. Tosin tästä uudelleen kuvatusta kokonaisuudesta puuttuu kaula-aukkoa pienentänyt paita mekon alta, vaikutti huomattavasti toimistokelpoisuuteen. Vapaallahan tämä menee mainiosti näinkin, siellä ei pieni määrä kaula-aukkoa haittaa.

Yhdessä neulemekon kanssa kaivoin kaapistani myös tuon vyö aarteen. Se on isäni Italiasta ostama 1970-luvulla. Tuntuu jotenkin hullunkuriselta ajatella, että isä on sitä joskus pitänyt vaan muotinsa tietenkin kullakin ajalla. Alkuperäsään huolimatta (vai sen takia?) se on suosikkini mitä tulee koristevöihin. En ole muutenkaan niitä aikoihin pitänyt, tulisi ehkä muuttaa tapansa. Kyllä ne kuitenkin saavat kokonaisuuteen sitä jotain. Onko teillä perittyjä / vanhemmilta saatuja asusteaarteita vaatekaapissanne?

Hyvää torstaita!



What is good in the warmth of summer. with out the cold of winter to git it sweetness.
- John Stenbeck -

Just what I tought, when the winter is here (or at least the cold and dark part of autumn), it is time to enjoy and emrase it. Remembering that there will be another summer. And there are good things in winter months as well. One of them is wearing knitted dresses and boots. I have two lovely knitted dreses, this new grey one and purple one my Mom made to me last winter. This is way more lighter than the other one so I chose to start with this one. Ading on a vest and belt I think this one was perfect. Not the verson I wore at the office, I had black top under this as well, but other than that this was it. And I felt really good in this one. Again outfit that looks good and feels good. Do you use knitted dresses?

Great Thursday all!

Mekko/Dress: JUNAROSE* // Liivi/Vest: Mom made // Saappaat/Boots: Evans // 
Laukku/Bag: Longchamp // Vyö/Belt: Vintage from 1970's

* saatu blogin kautta / received through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Olet kyllä upea nainen ja pukeudut tosi kivasti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kauniisti sanottu ja todella mukava kuulla :)

      Poista
  2. Rakastan upeita ja mukavia mekkoja, ihanan monipuolinen mekko, käy moneen tilanteeseen. Kivaa torstaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolisia mekot todella ovat, menevät monessa mekossa ja siksi minäkin niitä suosin, vaikka talvella tuleekin herkästi housuihin tuvauduttua :)

      Poista
  3. Upea asukokonaisuus ja tuo vyö! Itseltäni löytyy jonkun verran äitin nuoruudessaan käyttämiä vaatteita. Kaikista arvokkain on eräs lyhythihainen tipunkeltainen neule, jonka äiti on itse kutonut teini-ikäisenä 60-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu. vyö on kyllä upea, ei taida saada mistään enää samanlaista :) Tuollaiset Äidin aarteet ovat kyllä kultaakin kalliimpia, etenkin jos hän on ne aikanaan itse tehnyt :)

      Poista
  4. Nainen sinä hehkut. Upea mekko, ihana tuo liivi ja kokonaisuus on upea. Wow.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiju! <3 Hehkuntaan vaikuttanee se, että kuvat on otettu perjantaina, viikonloppu kaunistaa kummasti ;)

      Poista
  5. Tuo asukokonaisuus on just mun makuun, voisin kopioida :) Äitisi on taitava, liivi lämmittää mukavasti ja on myös kiva mekon kanssa.
    Minulla on muutama äidin asu jotka odottavat ideoida miten /milloin niitä pitäisin, niitä pitää ehkä vähän muunnella ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marre :) Voi tottakai sen saa kopioida. Neulemekko ja liivi ovat ihanan monessa menossa toimiva yhdistelmä, pitää myös lämpimänä.

      Poista
  6. Ihana tarina tolla vyöllä! Upean kokonaisuuden olet loihtinut. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Ihanimpia vaatteita ovat juuri ne, joilla on tarina :)

      Poista
  7. Ihana kokonaisuus ja jotenkin tosi freesi ja nätti meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Mekko on kyllä aivan mahtava ja toimii monessa menossa :)

      Poista
  8. Nice dress and well mixed!!
    Kisses!!

    VastaaPoista
  9. Kaunis mekko, kivasti asustettu - ja sinä säteilet!
    Ihania kuvia!
    Kivaa loppuviikkoa sekä sinulle että hovikuvaajallesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lady. Koetan ainakin, rakkaalleen on helppo hymyillä :)
      Hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  10. Mukavan näköinen mekko ja liivi sopii sen seuraksi hienosti. Vyö on tietysti piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Mekko ja liivi on hyvä yhdistelmä minusta, liivi tuo vähän sitä jotain mekkoon :)

      Poista
  11. Kaunis mekko ! Talvessa on toki puolensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. On toki, ei tosin hirveän monia jos minulta kysytään, mutta jokunen ainakin :)

      Poista
  12. Nyt on jälleen komea nainen komeassa asussa. Harmi, että ymmärsit väärin aiemman pari viikkoa sitten tehdyn kommentointini, joka pohjautui helman pituuteen.

    Tämä asu on täydellinen kokonaisuus, jossa mittasuhteet on ok ja kaikki osat kohdallaan. Nyt vain odottelen lisää yhtä komeita asukokonaisuuksia. Viimeksi en todellakaan tarkoittanut, että tulisi käyttää vain farkkuja.

    !0 pistettä ja lisää odotellen.

    Inka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pissistyylin voinee käsittää monella tavalla, itselleni se on ehdottoman negatiivinen sana ollut aina, joten reagoin myös sen mukaisesti :) Asujen kanssa kokeiluja tulee eittämättä lisää viikonloppuna, tällä viikolla kokonaisuudet ovat olleet kovin tylsiä, aina joskus työ määrittelee mitä pukea päälleen. Tällä viikolla on ollut juuri niin.

      Mukava saada anonyymille myös nimi, tervetuloa Inka <3

      Poista
  13. Kaunis asu! Ihana, muistorikas vyö! Isäsi on ollut muodikas sen kanssa.
    Lämpöistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt, että tuo oli aikanaan todella muodikas vyö, vaikka asialle tytär näin jä,kikäteen vähän hitteleekin :)
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  14. Aivan ihana asu! Tuo mekko on kolahti erityisesti, se näyttää just sellaiselta luottovaatteelta, joka taipuu eritavoin asustettuna vaikka mihin. Näytät upealta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna-Maria! Mekko on kyllä vallan toimiva ja menee monessa :)

      Poista
  15. Todella ihana mekko! Upea sinä!

    VastaaPoista
  16. Kaunis kokonaisuus. Neulemekko ja liivi siihen yhdistettynä noiden saappaiden kanssa on lähes täydellinen yhdistelmä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tykkäsin itsekin tästä valtavasti, mekon kanssa on jo erilaisia muita kokonaisuuksia mietittynä jahka ne ehtii vaan toteuttaa :)

      Poista
  17. Satu, huippulook! Viimeisessä kuvassa on kaikkea: positiivisuutta, lempeyttä, tyylikkyyttä, iloisuutta ei vaan voinut pukea yhdeksi sanaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Pidin itsekin valtavasti viimeisestä kuvasta, mielestäni siinä on hyvin paljon juuri minua itseäni :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!