LBD with a twist


Rohkeus ei ole pelon puutetta vaan kykyä ylittää pelkonsa.

Puhuttaisiinko lauantain kunniaksi vähän enemmän tyylistä ja siitä, miksi vaatetukseni ja tyylini on muuttunut niin paljon. Vielä vuosi sitten en olisi voinut edes kuvitella, että laittaisin tämän uskomattoman kauniin JUNAROSE:lta saamani keinonahkaisen pitsisomisteisen pikkumustan päälleni. En ikimaailmassa voinut kuvitella, että minulla riittäisi siihen rohkeus. Ei siksi, että mekko olisi jotenkin lyhyt, sillä eihän se ole. Siinä on pitkät hihat ja kaula-aukon koko olisi varsin toimiva jopa työvaatteissa. Mutta mekko on, kuten kuvista näkee, hyvin tyköistuva. Enkä minä varsinaisesti ole tällaisien mekkojen ylin ystävä.

Vaan mitä on tapahtunut? Mikä sai ihastumaan päätä pahkaa tähän kaunottareen joka ei koskaan edes tullut Suomen markkinoille vaan sain tämän ainokaisen itselleni edellisen käyntini yhteydessä (verkkokaupasta tämän saa tilattua Suomeen, joten ilman ei ole tarve olla). En usko, että tyylin muutokselle on mitään muuta yksittäistä selitystä kuin työt. Kun pukeutuu samalla tavalla töihin päivästä toiseen, tietyllä klassisella linjalla, niin vapaalla haluan jotain särmää vaatteisiin. Voin mennä töihin siisteissä farkuissa ja jakussa, mutta siellä on myös niitä päiviä, kun se mekko ja jakku ovat ainut mahdollinen yhdistelmä. Vaikka "pukukoodi" on rento, niin karvaliivi on kyllä se särmikkäin vaate, jonka voin edes kuvitella töissä päälleni pukevani. Huomattavaa on myös, että oikeasti viihdyn niissä klassikoissa töissä. Tämä siis ei ole valituksen aihe.

Kun sitä mekko ja jakkua, klassista linjaa, pitää töissä päivästä toiseen töissä niin vapaalla sitä haluaa pukea ylleen jotain ihan muuta. Mukavia sunnuntaipäiviä kuten eilisen postauksen kuvat tai sen kerran kun johonkin lähtee niin haluaa vaatteistaan ottaa ihan kaiken mahdollisen irti. Kuten Indiedayssin juhlissa. Aivan varmasti mekko aiheuttaa myös kauhistusta Anonyymien syvissä riveissä, mutta tiedättekö minua se ei haittaa. Minä viihdyin tuossa mekossa, minulla oli siinä hyvä olla. Koin oloni mukavaksi ja itsevarmaksi koko illan, eittämättä se näkyi myös ulospäin. Sain myös useamman kehun mekosta ja tyylistäni muutenkin illan aikana ja kukapa meistä ei kehuista pitäisi. Uskallus kokeilla ja rohkeus mennä oman mukavuusrajan ylitse on ollut hieno kokemus ja aion jatkaa tätä kokeilua jatkossakin. Jokaisessa kokeilussani olen viihtynyt ja tuntenut oloni hyväksi. Totuus kun on se, että en minä näytä yhtään sen pienemmältä, jos pukeudun mustaan säkkiin kun jos puekudun kauniiseen punaiseen mekkoon. Näytän tasan saman kokoiselta kummassakin vaatteessa ja jos kerran viihdyn siinä punaisessa mekossa, niin miksi ihmeessä jättäisin sen kaappiin?

Vielä on matkaa edessä vaatekokeilujen kanssa, mutta tämä mekko ja kuvauksia varten sen uudelleen ylle kiskominen maanantaina (siksi meikki uupuu kuvista) oli sen verran rohkaiseva kokemus itselleni, että kokeilunhalu on kyllä herätetty. En ehkä klassisella työlinjallani, mutta vapaa-ajan pukeutumisessa kyllä. Tuhannet kiitokset JUNAROSE upeasta mekosta jossa ennen kaikkea on hyvä olla oma itsensä.

Upeaa lauantaita kaikille upeille ihmisille siellä ruudun toisella puolella!

  
Courage is not the absence of fear, but the ability to move beyond the fear.

Since it is Satuday I would like to have a bit longer post with you, this time on my style and how it has been changing lately. A year ago I would have been too afraid to wear this lovely LBD from JUNAROSE. Why? It is not that short nor it is on any means too low cut. It even has long sleeves. But the style of the dress, that was what I was afraid of. It shows a lot, tough it leaves a lot to imagination as I'd like to think clothes should do. 

But why do I have courage to do so and what has happened with my style? I think I have only one word to it: Work. At the office I wear quite classick outfits. I like to spice them up with things like furvest, but after all, my office style is really classic and simple.  There are those days when I need to dress to blazer and dress and balance that I want to look different on my days off. Tome edge to my clothing and on those rare occations I actually go out I like to stand out. 

And with this dress I did. There were a lot of such great ladien present and not like years before, I felt good on my self. I felt comfortable on my clothes and thanks to JUNAROSE I got one of a kind dress in Finland (you can order this online, but none of the stores in Finland sell this). And I'm not a model, I don't need to be one. I need to feel good about my self and this dress made it. 

Great Saturday to all you lovely ones!

Mekko/Dress: JUNAROSE* // Kengät/Shoes: Deichmann // 
Laukku/Bag: Mango // Korut/Jewelry: Old

* Saatu blogin kautta / Received through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Mekko on tyylikäs ja sopii sinulle täydellisesti. Mahtavaa että olet saanut rohkeutta pukeutua siihen. Itse joudun pitämään töissä hoitajan suojapukua joka ikinen päivä joten samalla periaatteella pukeudun töiden ulkopuolella. Laitan korkkarit jos siltä tuntuu ja puen sievää jos se tuntuu sillä hetkellä oikealta jne... ihanaa viikonloppua Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Kyllä se vaati ajattelua ja pitkällistä matkaa siihen, että päästiin tähän saakka vaan tästä on hyvä jatkaa. Ja niin se menee, on pukeuduttava kuten sillä hetkellä tuntuu oikealta :)

      Hyvää viikonloppua Nanni! <3

      Poista
  2. Nätti mekko! Ihastelin sitä jo juhlien ryhmäkuvissa. Sopii sinulle kauniisti. Ja täytyy sanoa että tykkään, tykkään, tykkään noista nahkasomisteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu. Ryhmäkuvissa se näkyikin hyvin, olisi pitänyt vaan älytä ottaa itsestä erillinenkin kuva. Keinonahka tuo kyllä tiettyä särmää mekkoon :)

      Poista
  3. Upea mekko, joka istuu sulle hyvin ja näyttää hyvältä ylläsi! Hyvä ostos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Näyttää, mutta itselle ennen kaikkea tuntuu hyvältä. Vaate on minusta oikea kun se tuntuu hyvältä myös :)

      Poista
  4. Uskomattoman kaunis mekko! Näytät kerta kaikkisen upealta! Kenellekään meistä ei ole syytä pukeutua säkkiin; jokaisella kropalla on oikeus kauniisiin vaatteisiin.

    On pitänyt myös monesti kommentoida, että ihailen aina kuvissa ihoasia: se on niin kaunis ja hehkuva! En muista, olenko kenelläkään muulla nähnyt koskaan yhtä ihanaa ihoa.

    Kaunista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Olen ihan samaa mieltä, koosta riippumatta jokaisella on oikeus pukeutua kuten tahtoo. Jos joku ohje pitäisi antaa, niin sanoisin niin kauan kun itsellä on hyvä olla, se kun näkyy :)

      Ihosta saanen kiittää ihan ensiksi geenejä, sen jälkeen osaavaa kosmetologia joka tekee ihon tarpeen mukaan kolmisen kertaa vuodessa siihen hoidon ja viimeisenä vielä riittävän hellävaraisia tuotteita putsauksessa. Käytän Lumenen herkän uhon tuotteita ja ovat osoittautuneet itsellä oikeaksi valinnaksi. En myöskään kuori ihoani kuin kerran kuussa, iho kun uusiutuu noin kuukauden välein. Koetan myös muistaa pestä siveltimet tasaisin väliajoin... köh, aina siinä onnistumatta ;)

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  5. Tämä mekko on todella upea, hienoa että löysit rohkeutta käyttää sitä! Ihana sinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Vähän se vaati rohkeutta, mutta illan aikana tuli varsin selväksi, että valinta oli oikea ;)

      Poista
  6. Hieno mekko! Seksikäs ja rohkea, mutta hyvällä tavalla! Näytät upealta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ehdottomasti minun makuuni seksikäs, olen vakaasti sitä mieltä, että mekon pitää istua mutta jättää varaa sinne mielikuvituksellekin riittävästi :)

      Poista
  7. Hot damn! Upea mekko ja UPEA nainen! En ihmettele, että olet saanut kehuja, todella tyylikäs kokonaisuus. :) Iän myötä olen itsekin huomannut tulleeni rohkeammaksi. Eilen pukeuduin Halloween-bileisiin lyhyeen, kurveja syleilevään mekkoon, jota en ole pariin vuoteen pitänyt kodin ulkopuolella. Ja oli kyllä huippu fiilis koko illan! Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna <3 Kyllä se ikäkin auttaa siihen, että on rohkeutta pukeutua siihen mihin itse haluaa eikä tarvitse mennä massan mukana! Upea kuulla, että olet uskaltanut ja lähtenyt ulos juuri niin kauniina kuin olet.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Näytät kerrassaan upealta!!

    Aamulla hesaria lukiessa osui Askon mainos silmiini. Tulit mieleeni, kun näin, että kerran Sinulle vinkkaamani Richard-lepotuoli olisi nyt huipputarjouksessa. Mietit kerran teidän olohuoneen sisustusta ja ehdotin siä silloin Sinulle;)

    t Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi <3 Meillä on olkkarin kanssa menossa nyt vaihe, jossa odotetaan tuomiota entisöijältä kannattaako erästä vanhaa ja todella kaunista tuolia entisöidä vai ei. Kiitos kuitenkin vinkistä, Richard on kyllä kaunis tuoli ja tarjous on mainio. Kunpa saisimme kuulla pian :)

      Poista
  9. Hienoa tekstiä rohkealta naiselta. Anna palaa vaan!
    t. Varpunen

    VastaaPoista
  10. Kaunis on sekä nainen että mekko!

    Haluan sanoa sinulle, että nauti nuoresta ja kauniista vartalostasi. Siinä ei ole mitään vikaa. Pukeudu niin näyttävästi ja värikkäästi kuin uskallat. Tulin ajatelleeksi tätä, kun kävin tällä viikolla kaksi kertaa uimahallissa ja katselin eri ikäisten naisten hyvin erilaisia vartaloita. Me tuijotamme sielumme silmillä jotakin ihannevartaloa, mutta niitä on harvassa. Nyt kun olen itse jo reilusti yli viidenkymmenen, kadun etten osannut iloita kauniista vartalostani nuorempana, vaan näin siinä vain puutteet. Nyt tietäisin, että se oli kiinteä muutamasta ylikilosta huolimatta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi <3 En usko, että edes hänkään, jolla on upein vartalo sanoisi sen olevan täydellinen. Se oman kropan hyväksyminen on käynnissä koko ajan kyllä. Mutta se vaan on asia, jossa on sanottava hiljaa hyvä tulee ;)

      Poista
  11. Wau mikä nuori nainen ♥ mekko istuu kuin hansikas ja sopii sinulle oikein hyvin ! Ja komppaan Virpiä, olisinpa osannut nuorempana nauttia kauniista vaatteista tekemättä vartalostani kompleksia .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki <3 Istuvuus tuossa on kyllä ihan huippuluokkaa. Sääli ettei ole samanlaisia juhlia ihan heti ainakaan tarjolla, niin voisin pukeutua tuohon kauneuteen toistamiseen :)

      Poista
  12. Kiitos Inka ja tervetuloa lukijaksi. Mekko on kyllä kaunis vaikka sen ylle kiskominen vaatikin hitusen verran rohkeutta, niin olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Upeaa kuulla, että pidät tyylistäni, lämmittää mieltä todella paljon <3

    VastaaPoista
  13. Voi upeus mikä ihana mekko ja istuu sulle täydellisesti! Jos jatkuvasti joutuu syystä tai toisesta pukeutumaan tiettyyn tyyliin, olipa se mikä tahansa, vaihtelua siihen varmasti haluaa. Ja toki mitä muodollisempaa päivittäinen pukeutuminen on, sen enemmän halua aina välillä heittäytyä ja irrotella vapaa-ajalla varmasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PauMau :) Kyllä se klassikkotyyli kaipaa joskus vähän sitä särmääkin, etenkin näin vapaalla. Ei se kovin muodollinen se arkityylini ole, mutta kovin samanlainen ja simppeli... päivästä toiseen :)

      Poista
  14. Mekkohan on upea ! Pitää käyttää just sellasia vaatteita jotka tuntuu hyvältä päällä ! vaikka muiden mielipiteillä ei ole väliä niin kehut tuntuvat aina hyvältä ja sanon minäkin tässä että tämä sopii sulle tosi hyvin ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ja kiitos rohkaisusta, kovin ihanasti olette kaikki kannustaneet <3

      Poista
  15. Mekko on upea ja sopii sulle todella hyvin! Tämä oli todella hyvä valinta ID:n kekkereihin :) toivottavasti käytät sitä jatkossakin. Näytit juhlissa erittäin tyylikkäältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella. Ei ole vastaavia juhlia tulossa, mutta heti kun tulee niin eiköhän tuo ole se valintani sinne ;)

      Poista
  16. Tänään kommentoin tähän pitkästi ja viesti katosi. Bloggeri on hurjasti temppuillut viime päivinä.
    Mutta asiaan, mekkosi on aivan mieletön ja tuo uumasi kauniisti esille. Sopii sulle jetsulleen sanoo nainen, joka on tänään viipottanut menemään punaisissa paljetti Uggeissa. Ja niitä on tuijoteltu, osoiteltu ja naurettu ihan päin Uggeja.


    Ostin Uggit vuosi sitten tuomaan joulumieltä, mutta en ymmärtänyt että niitä tuijotellaan, joten unohda sinäkin ne anonyymit, Tärkeintä on pitää vaatteita joissa itse viihtyy ja kyllä toki meikäläisen voi viedä hoitoon, jos vuoraan itseni paljettikuviolla päästä varpaisiin,mutta pientä pilkettä elämään, kuten sinä tyylikkäässä upeassa mekossa.

    Uskon että kun ikää tulee varmistuu oma maku siihen malliin, ettei enää niin piittaa mitä muut ajattelee.

    Ihana kaunis sinä upeassa mekossasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger tekee sitä, siksi tuppaan aina kopioimaan kirjoittamani kommentin. Rasittavaa, mutta ainakin se on tallessa kun Blogger taas sekoaa ;) Punaiset paljetti Uggit kuulostavat just sillään jouluin aikaan sopivuilta ja varmasti myös lämpimiltä ainakin kuivalla kelillä. Näin sadepäiviin ne ymmärtääkseni eivät sovi.

      Kyllä se pieni blingi silloin tällöin tekee ihan hyvä, miksi ei joka päiväkin jos siinä vaan viihtyy :)

      Poista
  17. Upea mekko oli todellakin. Välillä on todella hyvä rikkoa omia rajojaan pukeutumisessa ja tehdä jotain mitä ei olisi ennen voinut kuvitellakaan ;) Upea olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Ihan totta, aina ei pidä olla niissä samoissa vetimissä, johan se tuppaa olemaan kovin tylsääkin :)

      Poista
  18. Toi mekko on upea! Susta (ja mekosta) oli myös tosi hyvä kuva jossain Indiedaysin sivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Siellä oli muutama ihan hyvä kuva virallisten kaveri-kuvien joukossa :)

      Poista
  19. Näytät ihan törkeän hyvältä!! Upea olet! You go girl! <3
    xx J

    VastaaPoista
  20. Kaunis mekko ja kaunis sinä<3 Voi kumpa löytäisi jostain yhtä hyvin istuvan mustan mekon, kun vanhat ovat jääneet suuriksi... Uskallus on hyvä asia ja se että uskaltaa käyttää niitä vaatteita, joista oikeasti tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M&S on minun luottokauppani jos perus pikkumustaa koskaan olen vaille, siellä on ihan varmasti sopiva aina :

      Poista
  21. Voi että miten hyvin toi mekko sulle sopii!!! Olisinpa itsekin yhtä rohkea <3. Tai edes niin viitseliäs, että välillä vähän miettisin jotain muutakin päällepantavaa kuin ne iänikuiset "mukavat" "ei kiristä, eikä purista" - rönttäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka :) Juhlaan on kiva laittaa itseään eri tavalla kuin yleensä. Juhlaan tuokin oli laitettu, ei arkeen :)

      Poista
  22. Kaunis ja näyttävä mekko ja näytät upealta siinä. Mitäpä sitä toisten mielipiteistä välittämään, pitää pukeutua juuri siten kun itsestä parhaalta tuntuu. Kaikkia ei voi miellyttää kuitenkaan, joten miksi edes pitäisi yrittää. Jatka omaa tyylikästä linjaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. On se niinkin, että kaikkie ei voi miellyttää, paras kun miellyttää itse itseään :)

      Poista
  23. Mun mielestä vaatteiden funktio on nimenomaan se, että niissä viihtyy. Plussaa on tietty aina se, jos ne vielä sattuvat imartelemaan oma kroppaa. ;) Ei vaatteen tarkoituskaan liene ihmisen pienentäminen, joten pue jatkossakin ylle vaan sellaista, missä olosi on loistava! :)

    Hyvä fiilis näkyy ulospäin ja vetää ihmisiä puoleensa! :) Fiksua pohdintaa muutenkin postauksessa, paskat nakkaat muiden mielipiteistä, sun kroppa, sun päätös. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan taru. Ei se väärän kokoinen vaate vaan näytä hyvältä eikä muuten edes tunnu siltä :) Kiitos, kiitos myös sanoistasi ID päivässä ja illassa, saivat kyllä hymyilemään <3

      Poista
  24. Upea mekko Satu ja sopii sulle hyvin! :)
    Ja ne farkut sopii myös hyvin mitä töissä ole ihastellut. :)

    t. P töistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P <3 Farkut on ihan mielettömän hyvät jalassa, asuisin niissä... kaikissa kolmissa jotka on jo kaapissa :D

      Poista
  25. Ja sä näytät upealta tuossa mekossa ♥

    VastaaPoista
  26. Vitsit sää näytät upelta! Harmi kun en päässyt näkemään tätä luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete <3 Ehkä ensi kerralla ja seuraavan mekon sitten ;)

      Poista
  27. Näytät hyvältä ja kiihottavalta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!