Lumberjack


Älä koskaan sanoa ei koskaan.

Niinpä, tätä paitaa kun ylleen veti niin päässä alkoi soimaan Coolion Ganster's paradice ja tapahtui lyhyt paluu vuoteen 1995. Hyvä vuosi jääkiekolle, hyvä vuosi räpille ja hyvä vuosi vannoa, että en ikinä enää pue päälleni ruutupaitaa, joita olin siihen saakka käyttänyt vaikka kuinka. Ruutupaitaa enkä farkkupaitaa. Vaan näin 19 vuotta myöhemmin voin todeta, että on tämä oikeastaan ihan kiva ja ihan mielettömän mukava yllä.

Mistä tämmöinen sitten oikein tupsahti kaappiin? Kävin viime viikolla ihastelemassa Bestsellerillä Junarosen kevään uutuuksia (niistä myöhemmin) ja sain matkaani tämän ihanuuden (ei mainoslinkki), joita Heidi oli tilannut vain meitä plussakokoisia bloggaajia varten. Samaa ihanan pehmoista materiaalia olevaa paitaa saa kyllä verkkokaupasta Suomeen, mutta fyysisissä kaupoissa tätä ei käsittääkseni ole saatavilla. Mukava ja rento pusero sujahti ylle kun sunnuntaina kävimme Ikeassa, ihana vapaa-ajan kokonaisuus eikö?

Onko teillä vaatetta, jolle olisitte joskus sanoneet ei koskaan ja pyörtäneet sittemmin päätöksenne?

Hyvää torstaita!


Never say never.

It was 1995, Coolio made Ganster's Paradice, Finland won first ever Ice Hockey world champion and I was so sure I would never ever wear lumberjack blouse again. In 19 years, what has happened. I don't follow ice hockey anymore, Finland won after that but I have not been that exited anymore. I still love rap and that song is still one of my favourites. And after 19 year I wore lumberjack style blouse again. And I must addmit, these are quite comfy to wear. Nice material and great cut. I got this blouse from JUNAROSE (link to order online, no add link), they don't have these in any store in Finland so it was nice to have something little special don't you think?

Have you worn lately soemthing you said never again?
Great Wednesday!

Pusero/Blouse: JUNAROSE* // Farkut/Jeans: JUNAROSE // 
Kengät/Shoes: Fred Perry // Laukku/Bag: Longchamp

* Saatu blogin kautta / Received through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kaunis paita ja mukavannäköinen päällä. Mun ehdoton ei ovat olleet leggarit ja vielä on päätös pitänyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Tuo on ihan mahtava vapa-ajan paita, pehmoisen lämmin ja mukava. Leggarit ovat täällä edelleen ei-listalla. Samoin farkkupaidat. Vielä en ole niihin sortunut, vaikka tämä kaunotar löysinkin tiensä kaappiin :)

      Poista
  2. Kapeat farkut - löytyy, lenkkarit siistin asun kanssa- olivatkin mukavat jalassa, biker nahkatakki- ei löydy, mutta hypistellyt olen.
    Puserosi näyttää ihanan pehmoiselta eli varmasti mukava päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Joo kyllähän noita on useampi, tässä juuri mietin, että koska se on edessä se farkkupaita :D

      Poista
  3. Ihanat värit! Tuollaisen ottaisin ehdottomasti omaan vaatekaappiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella <3 Tämä on kyllä ja mitkä ihanat värit!

      Poista
  4. Ihana ja aivan älyttömän hyvin sopii farkkujen kanssa. Täytyy kyllä niin mennä kurkkaamaan Junarosen mallisto ja se kevätmallisto josta laitoin pienen teaserin... Oih ja voih. <3

    Ihanaa torstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, tämä on kyllä ihana. Toimi myös hameen kanssa kun eilen kokeilin, pitänee kuvata sekin kokonaisuus. Kevätmallisto on kyllä kaunis, olen sitä nyt useamman kerran ihastellut paikan päällä ja en vaan pääse raitojen määrästä yli <3

      Hyvää tostaita! <3

      Poista
  5. Ää, tää on ihan mahtava kokonaisuus! Tykkään kympillä :)
    Mutta joo, on ollut paljonkin vaatteita, mitä ensin olen ollut että hyi, kuten esim peplum, mutta sitten olenkin ihastunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janet <3 Minustakin kivan erilainen itselleni. Kyllä niitä "Ei koskaan enää" taitaa olla aika monella ;)

      Poista
  6. Leopardiprintti, karvahuivi, nahkahousut mm. Kyllä noita on, ja kuitenkin jossain vaiheessa olen sortunut niihin.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä niitä on... tosin vielä on niitäkin, joita en ole käyttänyt kun kerran sanoin, että en käytä :)

      Poista
  7. Täydellinen asu, superkiva paita!! <3

    Psst. Sun mailisi oli jostain mystisestä syystä eksynyt roskakoriin, josta sen tänään vasta bongasin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora <3 No hö, että näin, mutta toisaalta aika nopealla aikataululla sen kirjoitinkin ;)

      Poista
  8. Ihana pusero ja tosi kiva asu, jonka voin kuvitella itsenikin päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena. Tuo on kyllä niin mahtava sunnuntai kokonaisuus <3

      Poista
  9. Ihana punaisen sävy tuossa paidassa - ja kyllä, muutamankin kerran olen sanani joutunut pyörtämään - niinkuin nyt esim. "ei kuosihousuja minulle";)
    Rentoa torstai-iltaa sinne sekä sinulle että Kotinörtillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Lady! Tuo on kaunis punainen, ihanan vahva väri. Minä en vielä ole kuosihousja ostanut, katsonut kyllä ;)

      Hyvä tostai-iltaa! <3

      Poista
  10. Mulla oli viime talvena jonkin aikaa flanellipaitavaihe... varmaan se tulee taas kohta uudestaan, kun kaivelen vaatekaappiani ja ne tulee esiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että näin tapahtuu joo :) Mulla on vaan tämä yksi, jäänee tähän ainakin tällä erää.

      Poista
  11. Eikää! Oon pitkään hakenut tuollaista lumberjack tyylistä paitaa, mutta mistään ei tunnu löytyvän juuri noissa väreissä.. Sopii sulle tosi kivasti!:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alessia! Netistä saa tilattua tätä kaunotarta kyllä, ehkä muilatakin Bestsellerin merkeiltä löytyisi tässä värissä? Vilalta tai Vero Modalta?

      Poista
  12. Ruutupaidat alkavat näyttää taas hyviltä, pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  13. I love your shirt!!
    I'm looking for a tartan shirt as well for this fall :)
    xx, Vicky

    VastaaPoista
  14. Omasta kaapistani löytyy useampi kauluspaita (tai nappipaita niinkuin itse nimitän) ja olen niihin jotenkin heikkona. Tosiaankin ne edellisen kerran oli huippumuotia kun olin yläasteella, mitä isompi sen parempi, oli mottoni tuolloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, sillloin vaatteet olivat kyllä noin suunnilleen kolmea kokoa suurempi kun mihin olisi ollut tarvetta :)

      Poista
  15. Tuo paita istuu tosi hyvin ja on kaunis!

    VastaaPoista
  16. Mä vähän lainasin sun kuvaa blogiini :) http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/2014/11/08/viikon-hitti-ruutupaita/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis linkityksestä Elsa, ihan mahtava postaus! :)

      Poista
  17. Kiva paita ja väri sopii sulle ihan nappiin! Kyllä noita ruutupaitoja muutama kaapissa on, ja käytänkin, se täydellinen väri ja malli on vaan vielä vähän hakusessa. Jostain syystä ruutupaidat tuppaa viemään värin kasvoista... Tykkään ruuduista ihan tosi paljon, ne kuuluvat syksyyn piste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että vain värit ovat olleet väärät? Toivottavasti oikea löytyy vielä jos oma haaveissa on :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!