Red bag


Laukut ovat kuin ystäviä, koskaan ei voi olla liikaa.

Tämä pitää ainakin omalla kohdallani varsin hyvin paikkansa. Laukut ja huivit ovat suurin paheeni. Joskus olisin vielä sanonut kengät, mutta nykyisin kallistun kyllä laukkujen ja huivien puoleen. Onneksi (?) olen oppinut vaatimaan kummassakin laatua, toimivuutta, kestävyyttä ja sitä, että se miellyttää omaa silmääni. Tämä tarkoittaa sitä, että laukut tuppaavat yleensä maksamaan jonkin verran ja lompakko pistää kampoihin aika tehokkaasti. Vertailussa laukku vai ulkomaanmatka on jälkimmäinen voittanut Bayswater-poikkeusta lukuunottamatta joka ikinen kerta.

Tämä laukku, vaikka onkin nahkaa ei siis ole mitään merkkiä. Sen sijaan se on hakemani pussukan mallinen ja punainen ja siinä on hopeiset yksityiskohdat. Sen hinta oli I love me - messuilla jokusen euron vajaa 50€, joten en mielestäni hirvittävää summaa maksanut tästä. Tähän oli myös syynsä: Se on punainen. Tähän mennessä olen myynyt jokaisen punaisen laukkuni pois vaan jälleen kerran olen huomannut katselevani Longchampin punaisia kaunottaria ja jälleen kerran päätin sanoa ei. Vaan jos kuitenkin kokeilisi vähän edullisemmalla versiolla kysyi pieni ääni päässäni. Tässä sitä siis ollaan, kaunis värisen laukun omistajana ihmetellen osaanko käyttää tätär iittävästi. Myynkö pois vai onko tämä niin valtava menestys, että ostan hintavamman laukun. Vain aika näyttää sen kanssa. Laukku näyttää oikeamman väriseltä tuossa toisessa kuvassa ainakin omalla ruudullani, tuommoinen joulunpunasempi, ei pinkki.

Mitä mieltä olette, hitti vai huti?
Hyvää lauantaita!


Purses are like friends, you can never have too many.

As it seems, at least I can not have too many bags. I got this new one couple of weeks ago. This is leather, made in Italy. No special label, I fell in love for the colour in it. Red is one of my favourite colours on shoes, scarfs and clothing. But for some reason it seem that I don't use red in bgs. But lately I've been thinking of red bags, more than once and I have found some lovely ones at Longchamp. My trusted love when it comes to bags. How ever this is not my first red bag, I have sold all of them since I don't use the,. So this is once again trying to learn to use them. I don't want to pay hudreds of euros on a bag I don't use. This was just a bit under 50€ on event sale si I think this is something I can try on. At least I'm not that hurt if I end up selling this. I might even get some of my money back. So here I am, trying to learn how to use red purses. Once again.

What do you think on this one? Hit or miss?
Lovely Saturday all!



Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Hitti - ehdottomasti! Jos laukun myyntiin kuitenkin joskus päädyt, niin ostajakin olisi valmiina;)
    Kivaa viikonloppua sekä sinulle että Kotinörtille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Kiitoksia Lady! Ajattelin kyllä, että sinuun voi luottaa kyllä näiden kanssa ja punainen on hyvä ajatus aina :)

      Hyvää viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  2. Tuo ainakin ihanasti väriä mustaan asuun. Tuo laukku projekti onkin ikuinen. Yhden kun ostaa on hetken tyytyväinen ja pian taas huomaa haaveilevansa uudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Laukkuja tulee kyllä hankittua sopivia ja myytyä pois sitten niitäkin jossain vaiheessa... en minäkään ikinä kyllästy :)

      Poista
  3. Kaunis laukku, joka on ihanan pirteän värinen!

    VastaaPoista
  4. Älä myy! Ei ole hinnalla pilattu tämä nahkalaukku, ja minusta tämä on sinun näköisesi. Punainen väri kun sopii sinulle aivan älyttömän hyvin. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaan toistaiseksi :) Hinta oli varsin kohdallaan kyllä, vielä kun sitä punaista muistasi pitää laukuissakin :)

      Poista
  5. Ihana laukku! Minullakin on nuoruuden kenkäobsessio vaihtunut jossain vaiheessa laukkuinnostukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Se on jännä miten vaihtuu tuo mieltymys, vaan kyllä kenkiä tulee vieläkin toki ostettu ;)

      Poista
  6. Aina välillä olen jonkun asun seuraksi kaipaillut punaista laukkua, mutta sellaisen hankkiminen on aina jäänyt. ajatukseen "onko tälle kuitenkaan käyttöä". Punaisten kenkien hankkimisille mulla ei sen sijaan ole minkäänlaista kynnystä :)

    Laukussasi on tosi kiva malli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisia kenkiä ei koskaan voi olla liian vähän! Laukun kanssa on kokeilu ehdottomasti, saa nähdä jääkö. Toistaiseksi on jäänyt.

      Poista
  7. Onpa ihanan pirteä laukku. Antaa väriä tähän pimeään vuodenaikaan :) Leppoisaa iltaa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kauniin värinen se on kyllä :)
      Hyvää sunnuntai-iltaa!

      Poista
  8. Hitti ehdottomasti! Upean värinen laukku, joka etenkin nyt talvella tuo "sitä jotain" vähän tummempaankin asuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin. Takit ovat kovin tummia minullakin, joten jollain on hyvä saada väriä mukaan :)

      Poista
  9. Red bag = good bag :) Kaunis punainen, pidä vaan!

    VastaaPoista
  10. Onpa kaunis punainen laukku. Minun koneellani se näyttää aavistuksen pinkkiin päin vivahtavalta. Punaisesta laukusta haaveilen minäkin, omani myin pois työkäyttöön liian pienenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Semmoinen joulun punainen tuo on,jostain syystä tallentui vähän eri värisenä :)

      Poista
  11. Ehdottomasti hitti! Huippu ihana väri, joka on aivan sun näköisesi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!