Summer dress - winter edition


Raha puhuu, tyylin ei tarvitse.

Pohdin blogin FB-sivuilla eilisen räntäsateen aiheuttamasta asukriisistä: Voiko sitä pukeutua kesämekkoon talvella? Sinällään ei mikään paha kriisin paikka, olin jo kokeillut tätä mahdollisuutta pisimmän kesämekkoni kanssa, kuvissakin olevan raidallisen kauneuden kanssa. Pitkähihaisena ja polvimittaisena se on varsin toimiva toimistossa, alle vaan toppi kaula-aukkoa suojaamaan ja jakku ylle. Hyvinkin talveen sopiva kokonaisuus. Tämän kaunottaren kanssa tuli vaan mukana ongelma: Voisikohan ne muutkin kesämekot kaivaa sieltä kaapista esille?

Aika yksimielisesti sanoitte, että voi käyttää. Mikä ihme sitten on ongelmana? Pienen pähkäämisen jälkeen päättelin sen olevan kankaan ohuus. Kaapissani on kyllä sukkahousuja 200den paksuuteen saakka, joten siitä ei ole kyse. Jotenkin kesän henkäyksen ohuet kankaat tuntuvat vaan olevan väärässä ympäristössä marraskuun harmauden keskellä. Vaan tästähän juuri keskiviikkona ja lauantaina kirjoitin, rohkeudesta olla oma itseni pukeutumisen kanssa. Joten vaikka muut kesämekot eivät vielä olisikaan käytössä talven aikana, niin tämä ainakin jäi kaappiin roikkumaan sen sijaan, että olisin sen palauttanut kesävaatesäilöön takaisin. Vielä en tiedä kaivanko sieltä muita vaatteita talven yhdistelyideoihin, tämä oli jo itselleni voiton puolelle menevää mietintää. Joskus se rohkeus on pienissä teoissa.

Voisitteko te yhdistää kesävaatteita talvivaatteisiin? Onko teillä ylipäätään olemassa kausivaatteita?

Hyvää perjantaita!


Money talks, style doesn't have to.

Winter came to Finland yesterday. Dark and gloomy November days and snow.Nice right? Not my favourite, but price for summers endless sunshine. Tough winter I still wanted to wear something that reminded me on summer this week. So despite all odds, I took out one of my dearest summer dress. Being long sleeved and having a long hemline I thought this would be a good one to start trying how to wear some of my favorite summer dresses on colder months. I'm not saying I'm taking them all out, but at least this one. I do miss some of the blouses as well, so I'm thinking of wearing them as well. Do you wear summer things on winter? And the other way around?

Great Friday all!

Jakku/Blazer: H&M (old) // Mekko/Dress: Pepperberry // Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Longchamp

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Mulla käy usein niin, että kesämekot pääsevät käyttöön vasta syksyllä; ne näyttävät superkivoilta neuletakkien alla paksujen sukkisten kanssa käytettynä! Parhaimillaanhan vaate on silloin, kun se käy osaksi asuja ympäri vuoden. :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tuppaan pitämään kesämekkoa heti kun siihen tarkenee pukeutua siihen saakka kun koivet on pakko verhota sukkahousuihin. Vaan kyllä se niin on, että paras juttu on ympäri vuoden käytössä :) <3

      Poista
  2. Mie käytän aika pitkälti samoja vaatteita kesät talvet. Kesällä topit, mekot, hameet ja shortsit menee sellaisinaan ja kun syksyn viileys saapuu niin lisään vain sukkahousut ja neuleet. Oon myös kerrospukeutumisen mestari ja tungen talvisin t-paitojenkin alle vielä toppeja että varmasti tarkenee. Sen takia aina vähän ihmettelen kun ihmiset puhuvat kesä- tai talvivaatteiden esiinottamisesta tai poissiivoamisesta. Miulla kun on aina vaatehuoneessa kaikki ihan yhtäläisesti esillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Kyllä minulla on kesä- ja talvivaatteita. Jotenkin kesän pitkät maximekot eivät istu itselläni talveen ja tietenkin talven villaiset neuleet jäävät kesällä pois. Ei mahtuisi vaatekaappiin muuten ;)

      Poista
  3. pitsihame & paksut sukkikset & pörröneule, ei hullumpi. trikoomekko on vähän ohukainen,kuten sanoit, ehkä menee paksuilla sukkiksilla & neuletakilla ...shortsit noup ;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trikoomekko, kuten tämä, mielestäni toimi vielä kun on riittävän pitkä. Pitsihametta taas itse arkailen, valkoinen ja lyhythihainen tuottaa haastetta, pörröneuleet kun eivät ole minun juttuni ;) Shotrtsit toimivat minusta paksujen sukkahousujen kanssa, etenkin loskassa kätevät kun ei tule märät lahkeet. Omani tosin ovat polvimittaiset, että menevät osittain capreista jo ;)

      Poista
  4. kyllä minä käytän paljon kesäjuttuja talvellakin - erilaisia kokonaisuuksia on todella kiva rakentaa ja sotkea vähän eri materiaalejakin! Kaikki minun mustat mekot ovat oikeastaan kesämekkoja materiaaltaan mutta ne käyvät ympärivuotiseen käyttöön - sehän on asustamisesta kiinni!

    ei muuta kuin lempivaatteet vaan ympärivuotiseen käyttöön ja näin kuvan perusteella voisi
    ajatella, että mekon materiaali on paksumpi!

    Hyvä valinta ja upea kokonaisuus!
    Kivaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuuksien rakentaminen on kivaa ja omasta vaatekaapistaan tekee varsinaisia löytöjä aina aika ajoin. Minulle on paksusta villamekosta ohueen trikooseen noita mekkoja, kun on eri aikaan vuodesta ostettuja. Mutta kiitos kannustuksesta, pitää tarkastella kesävaatelaatikko tarkemmin jos siellä olisi jotain muutakin ympärivuoden käyttöön :)

      Hyvää viikonloppua Tuulanneli! <3

      Poista
  5. Voisin käyttää ja käytänkin :D Mä kun en oikein osaa pukeutua, niin pistän päälle aina sitä mikä kivalta tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin et osaa pukeutua? Tottakai osaat, aina olet ollut upea kun olen sua nähnyt!

      Poista
  6. Itse suosin nykyään tosi paljon kerrospukeutumista. Sillä tyylillä sopii kyllä ihan hyvin kesävaatteet. Sitten päälle jotain neuletta yms, niin se on sitten siinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sen kerrostamisen taidon kun vielä oppisi, vähän on hakusessa. Onneksi on noita pitkiä villatakkeja joita pitää ohuempien vaatteiden kanssa :)

      Poista
  7. Aivan loistava ja tuo mekkohan on ihana, olen sitä jo aiemminkin ihaillut. Olis just sellainen munkin makuun mekko. Hyvin käy syksylläkin, kivaa että laitoit!

    Ihanaa viikonloppua Satu.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Tämä on kyllä omaankin makuun tämä mekko, jotain vähän erilaista ja tuo eloa pukeutumiseen :)

      Hyvää viikonloppua Tiia! <3

      Poista
  8. Aivan ihana ainakin kuvissa toi mekko myös tälle ajalle, pidä vain rohkeasti. Shortsit taitavat olla ainoat mitä itse olen siirtänyt talveksi sivuun. Toki noita maksihameita ei ole nyt tullut liiemmin käytettyä mutta rapa keilit ei kyllä oikein innosta pukemaan valkohelmaista maksihametta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Samaa mietin maksien kanssa minäkin. Jatkuva helmojen rapaantuminen ei ole mieleen :)

      Poista
  9. Tietysti kesävaatteita voi suosia talvellakin. Lämpöä itse kokonaisuuteen kun voi tuoda monellakin eri tapaa. :))

    VastaaPoista
  10. You look so good in the dress! Continue what you are doing!

    Brigita,
    http://www.lostinpattern.com/

    VastaaPoista
  11. Tuota samaa asiaa täälläkin välillä pähkätään, kesämekot kun näyttävät niin kivoilta jakun tai neuleen alla ja paksut sukkahousut siihen lisäksi. Mutta. Silti kyllä vähän tuppaa palelemaan, villapöksytkö siihen lääkkeeksi? Heh. Sehän olisikin vinha näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se näky :D Mutta paksuilla sukkahousuilla olen koettanut mennä, mahdollisesti puseroa kesämekon alle, siitäkin on joskus apua :)

      Poista
  12. Kyllä minäkin käytän joitain kesähameita, -mekkoja ja -housuja myös talvella. Neuleilla, paksummilla jakuilla jne. ne toimivat ihan hyvin myös kylmemmillä ilmoilla. Kivan näköinen asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, hyvin menevät kyllä! Kiitos Belladonna :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!