Avon


Paras väri koko maailmassa on se, joka sopii juuri sinulle.
- Coco Chanel -

Kävin viime viikolla tutustumassa Avonin meikkeihin WhyNotPR:n Noran kutsumana. Nyt on alkuun sanottava, että merkki on minulla käyttäjäkokemuksena aivan kokonaan uusi. Olen siis tiennyt, että Avon on merkkinä olemassa, mutta en ollut hirveästi ehtinyt kokeilemaan erilaisia tuotteita vielä. Tämä kuitenkin muuttui tapahtuman myötävaikutuksesta sekä erikoisen sattuman kautta. Aloitetaan siitä erikoisesta sattumasta. Sain kaksi viikkoa sitten blogin mailiini varsin miellyttävän yllätyksen, olin I love me - messuilla osallistunut (tietenkin!) Avonin messuosastolla arvontaan ja yllätys oli valtaisa kun kuulin olevani yksi voittajista. Niin minä sitten viime viikolla sain käsiini niin yllätysvoiton tuotepaketin että tästä ihanasta tilaisuudesta mukaani kotiin viemisiä. Tiedättekö, kosmetiikka hamsterille kuten minä, tuli joulu siis hippasen etuajassa. Pahemmin en ole vielä ehtinyt mitään testaamaan, joitain kyllä ja aivan varmasti kuulette mielikuvia niistä vielä jälkikäteen täällä blogin puolella.

Aloitetaan kuitenkin nyt viime viikon tilaisuudesta. Kauniisti järjestetyssä tilaisuudessa esillä oli Avonin meikkejä ja saimme myös meikkausopastusta, itse sain kaipaamaani apua ongelmaan: Miten tehdä toimivat mustat rajaukset juhlaan ja miten paljon se vaatii luomiväriä seurakseen? Testauksen kautta opin minäkin tämän, saa nähdä miten kokeillessa sitten lopulta oikein käy, ammattilaisen lattamanahan tulos oli ihan mahtava. Tykästyin näihin Luxe-sarjan meikkeihin ainakin ensituntumalta, ylellisen kauniit rasiat vetävät puoleensa ja värivalikoima on varsin kattava niin huulipunissa kuin luomiväreissäkin. Gel finish - kynsilakoissa (jotka näemmä unohdin kokonaan kuvata) oli valikoimaa myös varsin kattavasti. Kaikkineen tapahtumassa käynti oli hauska kokemus ja uuteen merkkiin tutustuminen on aina mieleeni.

Eikä sovi tokikaan unohtaa ruokaa, joka oli hyvää ja monipuolista, salaatti oli todella tarpeen töiden jälkeen kun edellinen ruoka on lounas ja kello oli likemmäs viisi. Samoin pitänee kiittää ihania blogituttuja jotka näin ja joiden kanssa ehdin muutaman sanasen vaihtamaan, oli ihana tavata Taru, Maiju ja Tiia.

Onko teillä kokemusta Avonista? Mitä mieltä olette olleet?
Hyvää torstaita!


The best colour in the whole world is one that looks best on you.
- Coco Chanel - 

Last week I got the priviled on going to see some Avon cosmetics and Luxe-brands make ups they have. these love golden packed ones look so pretty and are true to my taste. There is huge amount of different colours and touhg I have not had that much time to test mine ones yet, I still think I have found my favourites already. But on those I will tell you later one. Here are some lovely photos taken on that great day!

Lovely Thursday all!









Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. En ole Avonia kokeillut ainakaan vielä, mutta niin on monen muunkin merkin kohdalla ;) Ihanaa joulunaikaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tuppaa olemaan, että pysyy tutuissa meikeissä aika herkästi, sen takia kokeilemisessa on aina puolensa. Hyvää joulunodotusta! <3

      Poista
  2. Miten ihanan oloinen tilaisuus! <3 En ole minäkään merkkiä kokeillut, pitäisi juuri saada testata esim.tällaisten tilasuuksien kautta jotain uutta. Kosmetiikka on niin kallista, ettei rohkene ostaa jotain uutta tuotetta jos toteaa, että se onkin itselleen aivan vääränlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava tilaisuus. Nämä ovat täyttä kultaa kyllä kokeilemisen kannalta nämä tällaisen tilaisuudet, saa suoraan testattua toimiiko joku tuote omassa naamassa vai ei :) Hutiostokset harmittavat aina :)

      Poista
  3. Minulle on Avon nimenä tuttu, mutta lähinnä jostain jenkkielokuvista :)
    Kauniilta näyttävät pakkaukset, ja ihania herkkuja teille oli siellä tarjolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä kauniin näköisiä, tykkään valtavasti itsekin ulkonäöstä :)

      Poista
  4. Jotain Avonin voidetta olen saanut, mutta olen juuri kokenut hankalaksi kun tuotteet pitää tilata konsulttityyliin. Mutta toisaalta ei kai se ole sen hankalampaa, kuin vaikka Yves Rocherilta tilaaminen, ennakkoluuloja vain.

    Ihastuin kyllä tuon Luxesarjan ulkonäköön täysin, nykyään kaikki kultainen vetoaa. Sain aiemmin Noralta testiin Avonin calming effects meikki/valovoiteen ja se on pitkästi aikaa parhaimpia meikkivoiteita mitä olen testannut. Peittoaa aiemmin käyttämäni Lancomen täysin. Joten nyt olen kyllä alkanut kiinnostumaan näitä Avonin meikeistä. :)

    Ihanaa oli treffata sut, toivottavasti joskus taas tavataan ja voidaan turista lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo nyt vaikeampaa ole, vaikka vaikeammaksi minäkin ajattelin ennen kuin oikeasti tutustuin. Jänniä ennakkoluuloja sitä ihmisellä :D Minä olen niin mineraalien ystävä, että ne vielä ole kokeillut meikkivoiteita pahemmin, en jotenkin vaan osaa arkiaamuisin, pitää viikonloppuna keskittyä enemmän.

      Oli ihana nähdä ja ihmeessä nähdään myöhemmin uudelleen! :)

      Poista
  5. Miten houkutteleva tilaisuus! Minulla on Avonilta tuo Luxe-sarjan kuvassakin oleva meikkivoide: Se on minusta hyvä, melko peittävä ja antaa pientä säteilyä. Vaaleana värinä olen käyttänyt sitä juhlissa. Luomiväriviisikosta minulla harmaa-violettisävyinen, juuri sitä ei tuossa kuvassa näy. Pigmentti on mieleeni siksi, että se on melko ohutta ja on siis helppo käyttää ja sivellä suoraan luomelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään suuremmasta pigmenttimäärästä luomiväreissä, mutta kaunista jälkeä noillakin saa aikaan. Rakauskynä oli oma suosikkini, kaunista jälkeä nopeasti ja nestemäisellä rajauksella. Siinä se, mitä minä arvostan :)

      Poista
  6. Minäkin tutustuin Avoniin vasta I love me messujen tiimellyksessä. Ihania tuotteita. Olen ollut positiivisesti yllättynyt näiden meikkien laadusta. Mulla on useita huulipunia käytössä ja kun olen huulipunafriikki, niin mikäs sen mukavampaa, kun löytää ihania uusia huulipunia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama se on minullakin, kynsilakat ovat joutuneet jo todelliseen koetukseen ja ne ovat kyllä lunastaneet paikkansa niin väriensä kuin pysyvyytensäkin puolesta kokoelmassani :)

      Poista
  7. En ole vielä kokeillut Avonin tuotteita, mutta ne kuulostavat lupaavilta. Ehkäpä siis joku päivä tulee testattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jälleen sinne testattavien perään yksi lisää eikö? :D

      Poista
  8. Voi, kuulostaa niin kivalta illalta. Harmitti, että en töiltäni päässyt tilaisuuteen. Olisi ollut kiva nähdä! :) Itse olen kokeillut Avonin kasvomeikkejä ja tykännyt niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi kerralla kohtaamme siis :) Minulla on kokeilu menossa, tähän mennessä kynsilakka ja huulikiilto ovat vakuuttaneet :)

      Poista
  9. Olen joskus saanut Avonin tuotteita lahjaksi ja esimerkiksi hiusten latvaseerumi oli aivan yliveto. Tuo konsulttina tilaaminen vaan näyttää sen verran oudolta ettei ole tullut tilattua. Miten ihanan kesäisen fiiliksen tuo korallinpunainen huulipuna tuokaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole hirveästi sivujen tilaamissysteemiin perehtynyt, mutta luulen, että se tulee tehdä jossain vaiheessa vielä. Sen verran mielenkiintoisia tuotteita :)

      Poista
  10. Avonilla on hyvät tuotteet: luomivärit, huulipunat, ripsivärit, shampoot, tuoksut, vartalovoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, luomivärit olivat kyllä todella kauniin näköisiä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!