Navy and stripes



Tummansininen: Ei koskaan näytä siltä, että yrittäisit liikaa.

Sininen on minulle turvaväri, sellainen johon palata kun kaikki muut tuntuvät vääriltä. Suosikeissani on monta eri sävyistä sinistä, pimeimpään aikaan vuodesta tuppaan turvautumaan tummimpaan siniseen. Se on helppo väri, se ei koeta liikaa. Tätä kokonaisuutta miettiessäni kävi kyllä mielessäni, onko kokonaisuudessa sittenkin liikaa tumman sinistä, vaan voiko sitä koskaan olla liikaa? Pelkkä pusero farkkujen kanssa oli kuitenkin mieleeni liian tumma, joten etsin kaapista seuraksi raidallisen jakun.

Yksi suosikkiyhdistelmistäni on ruskea ja sininen, tummansinisen kanssa mielestäni ruskeista ehkä parhaiten yhteen sopii kupari hienoisen kiillon kanssa. En ole ihan hirveästi viime aikoina pitänyt erilaisia koruja, mutta nyt kun sisustus on jälleen selkeytynyt, on ollut aikaa miettiä korujakin. Tämän kokonaisuuden seuraksi kaivoin aikanaan konfirmaatiolahjaksi saamani Kalevala Korun linnun. Nämä ovat käsittääkseni uudelleen tuotannossa, vaan miksi tätä vanhaakin ei edelleen pitäisi.

Mitä pidätte kokonaisuudesta? Mikä on teidän suhtautumisenne siniseen värinä?
Hyvää maanantaita ja hyvää joulukuun ensimmäistä!


Navy blue: Never looks like you try too hard.

Blue as a colour has been my to go - colour when I think I have nothing else to wear. When everything else looks awful. I like a lot of tones in blue, when it's cold and dark outside I tend to go for navy. It's easy colour, there can never be too much of it. I thought and then started planning this outfit. Just blouse and jeans seemed too much for me in the end. Striped blazer made so much more to this. Not just blue.

One of my favourite colour combinations is blue and brown. To navy I think best one is bronze. I have not used that many of my jewelry lately, but now that I have them all in nice order I actually remember what I have. This lovely one I got when I was fifteen, so quite some time ago. Finnish design of Kalevala Jewelry. One of my all time favourite jewelry, let's just say my wedding ones were from there. 

What do you think on this outfit? What do you think on colour blue?
Great Monday and great first of December!

Jakku/Blazer: Lindex // Pusero/Blouse: Mexx // Farkut/Jeans: Evans //
Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Longchamp // Koru/Jewelry: Kalevala Koru


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Tykkään asusta todella paljon. <3 Sininen ja raidat täydellisesti mun juttu. Punaista välillä piristämään, mutta kai sininen on oma turvavärini myös.

    Iloista joulukuuta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on hyvä piristäjä, mutta joskus on niitä päiviä kun punainen vaan ei toimi, vaikka miten mieli tekisi piristystä pukea ylle :)

      Hyvää joulukuuta! <3

      Poista
  2. NavyBlue on kyllä se johon olen itse nyt ihastunut. Pilkahdus mustasta pois mutta silti aika simppeli. Tuota sinun raitaista bleiseriä olen ennenkin ihastellut. Tuollainen raitainen minulta vielä puuttuukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sama vanha, ollut jo hyvän aikaa itselläni. Mutta aina se vaan on yhtä käyttökelpoinen. Luulisin, että niitä taas keväällä ilmaantuu kauppoihin :)

      Poista
  3. Sininen on minun lemppariväri vaikka sitä ei nyt asukuvissa ole paljoa näkynytkään tänä syksynä
    mutta katsotaan keväällä tilanne uudestaan!

    Todella kiva tuo sinun raitajakku - ihanan raikas!
    Kivaa alkanutta työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevällä minullakin tämä yleensä tulee esille, tai no... keväällä tarkoittaa tammikuussa :D

      Hyvää työviikkoa sinne myös <3

      Poista
  4. On kyllä ihanan pirtsakka tuo jakku! Ja todella kiva asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella. Se on kyllä suosikkini kun kaivataan jotain piristystä kokonaisuuteen :)

      Poista
  5. Sininen on myös mun turvaväri ja vuodesta toiseen vaatekaapista löytyy paljonkin sinisen eri sävyjä. Raitajakku raikastaa mukavasti kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, koko sininen oli aika paljon jos niin voi sanoa. Siinä oli vähän liikaa :)

      Poista
  6. Sininen on hyvä perusväri...sen iänikuisen mustan rinnalla. Kumpikin on turvaväri vailla vertaa!
    Ja raidat toimii aina...myös joulukuussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Molemmat toimivat todella hyvin, harmaa vielä lisäksi niin johan siinä on väreistä kaikki ;) Raitoja minä kannan läpi vuoden aina, vaikka ne monellee kevät juttu ovatkin.

      Poista
  7. Raidat on niin sun juttusi. Jos mun pitäisi mainita yksi sun juttusi, niin mainitsin ihan varmasti raidat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmaan olisi ainut, joka sanoisi raidat, etenkin tämmöiset sini-valkoiset :)

      Poista
  8. Jaksan joka kerta ihastella tätä jakkuu ylläsi, mutta kun puen tämän itseni ylle tapahtuu vastakkainen reaktio. Jakku on jäänyt vähän isoksi, ja harmittaa tosi kovin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus! Ei väärän kokoinen vaate näytä hyvältä koskaan, kurjaa että noin on käynyt.

      Poista
  9. Erittäin tyylikäs kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  10. Raita antaa kyllä aina semmoisen ihanan raikkaan tuulahduksen asuun, tykkään kovasti tästä kokonaisuudesta!

    Sinistä käytän itse melkein pelkästään farkuissa, tosin tänään juuri päällä kukkakuosinen paita, jossa sininen pohjaväri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raidat piritävät kummasti, siksi tuppaankin niitä liki läpi vuoden käyttämään minäkin. Sininen oli pitkään boikotissa, mutta ensimmäinen väri jota aloin käyttämään. Kokonan mustan jälkeen siis ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!