Visiting Inglot


Ei ole ole kosmetiikka siihen, miten korostaa kauneutta kuten onnellisuus.

Kävin viime viikolla Inglotilla Kluuvissa Helsingissä. I love me - messuilla osastoltaan tarttui mukaan lahjakortti meikkiopastukseen jonka buukkasin marraskuulle. Halusin vaihtelua arkimeikkiin, se oli ehkä akuutimpaa kuin juhlameikin modernistaminen. Niinpä sitten viime tiistaina astelin meikkituoliin ja pyysin jotain uutta arkimeikkiin ja ehkä jopa värien käyttöä. Ruskeat, kuparit, kultaiset... ne osaan, samoin violetin eri sävyt. Onko muita joilla tehdä arkimeikkiä? Päädyimme kokeilemaan vihreää, väriä jota en vaatteissa ymmärrä oikein ollenkaan, voisikohan se toimia meikissä?



Kaikki aloitettiin meikkivoiteella, jonka jälkeen silmien pohjustamisen kautta siirryttiin silmämeikkiin. Teen itsekin näin, ensin BB-voide ja sitten silmät, sen jälkeen vasta muu meikki. Puuterin päältä on vaikeampi sutia mahdollisesti varissutta tummaa luomiväriä pois, glitteristä puhumattakaan. Ammattilaisen sutien määrä oli uskomaton ja meikkisävyiksi valikoitui kultaan taittavia vihreitä, rajaus tehtäisiin petrolin sävyllä. Vihreät värit korostavat vihreitä silmiä kuulin, silmäni olivatkin ihan eri väriset lähtiessä kuin tullessa. Yllä oleva kuva on tosiaan kokonaan meikitön, viimeisessä on valmis meikki. Kyllä sillä vaan saa ihmeitä aikaan, vaikka kyse onkin "vain" päivämeikistä. Iltameikillä olisi ollut vielä suurempi ero.

Silmämeikissä pysyin perässä, nyökkäilin eri sudeilla ja olin suunnilleen siis kartalla sen kanssa, miten homma tehdään. Luomivärillä tehdyt rajaukset olivat kivaa vaihtelua, samoin koko vihreä värimaailma. Kulmille annettiin vain vähän potkua, olin vasta käynyt ne kosmetologilla laittamatta, joten kovin paljon ei niihin tarvittu. Sanoinkin suoraan, että kulmat kuuluvat kosmetologille, niille en osaa tehdä mitään.


Tähän saakka meni siis hyvin. Silmät ja kulmat tehty ja vielä ei ilmennyt, että olisin tehnyt dramattisia virheitä. Kunnes päästiin poskipunaan ja aurinkopuutetiin. Ihan väärillä sudeilla ja turhan paljon olen itse naamaani laittanut. Ennen vierastamani persikan väri näytti huonona ihopäivänä oivalliselta, vähän parempana päivänä kotona olevat kylmän pinkin sävyt toimivat kuulemma myös mainiosti. Arvatkaa vaan lähtikö mukaan sitten persikkakin. Aurinkopuuteria taas olin laittanut liian ronskisti, jatkossa vähemmän ja pienemmällä sudilla. Sävy kotona olevassakin on oikea, eli ihan metsään sen kanssa ei menty. Lähinnä uudempaa lähestymiskulmaa aiheeseen.


Huulipunaksi valittiin meikkiin sopiva tumma marjan väriin taittava, karpalo sanoisin minä. Punakin lähti mukaan. Tykkään arjessakin, etenkin talvella vähän tummemmasta punasta ja tämä on siihen oiva valinta. Kirkkaan punainen ei olisi vihreän kanssa oikein istunutkaan ja vaaleat, no niitä minulla on kasapäin olemassa jo muutenkin, niissä ei ole ns. mitään uutta. Tästä lähdin etsinkin siis eri marjojen värisiä punia omaan ihoni sopivasti kunhan ne eivät taita liikaa siniseen.

Meikkiopastus kaikkineen hauska tunnin mittainen reissu, jonka aikana opin korostamaan kasvoja eri tavalla ja hakemaan vielä enemmän valon ja varjon leikkiä. Kovasti jäin miettimään vielä juhlameikin kanssa, talvella se on hallussa smokey eyen kanssa kyllä, mutta keväämmällä voisi kesäinen versio olla tarpeen. Se kun ei oikein ole vielä ominta itseäni se kesän juhliin meikkaaminen (sanoo nainen joka teki häämeikkinsä itse). Kaikkineen minulle tämä ainakin oli hyödyllinen ja hauska homma, toki olisin pidempään miettinyt jos en olisi lahjakorttia ostosten kaupanpäälisenä saanut. Etenkin suosittelisin kaikille teille jotka haluavat oppia meikkaamaan, tekemään sen arkena nopeasti ja helposti. Koska niin minäkin sain opastuksen sanoilla "Arkena tämä askel voi jäädä pois, aamulla kuudeltä tuskin on aikaa". Lohdullisia sanoja.

Oletteko te käyneet meikkiopastuksessa?
Hyvää keskiviikkoa!


There is no cosmetic for beauty like happiness.

Last week I had the pleasure of entering to Inglot make up tutorial. I had a gift card on wich to enter and get my self some make up tutorial. Tough I have been doing my make up for long time and I even did my wedding makeup my self, I still thing that it was a good idea to visit some-one to make it all new again. Not that I would not know how to do it, but to get some new ideas. Especially on my every day make up I tend to put everything the same way it has been for long time and some new colours were welcome. So there is some green in my eyes. A colour I would not have chosen my self, but one that seems actually work quite well. When adding just some light colours, and not too much. I also love the red on my lips, a new colour to me, bold for everyday but not too bold something I think I can wear. Have you ever had make ups isntruction? What did you think on it?

Great Wednesday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kaunis olet - hehkut! Mutta niin sinä kyllä teet muulloinkin, joten ihan pielessä eivät vanhatkaan meikkirutiinisi ole;)
    Tuo huulipunan sävy saa huokailemaan!
    Kivaa keskiviikkoa sekä sinulle että sille ihanalle Kotinörtillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady. Hehkusta saa kyllä kiittää meikin tekijää, todella vsyneen näköisenä sinne menin. Eniten pielessä taisi olla aurinkopuuterin ja poskipunan levityskohdat :)

      Hyvää torstaita!

      Poista
  2. Huulipunan sävy on kerrassaa ihastuttava ja sopii todella hyvin ihosi sävyyn!
    Peukutan koko meikkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sallamari, tykkäsin itsekin valtavasti. Samat on välineet koton vaikka ei se lopputulos yhtä tasaisen kaunis kyllä ole ;)

      Poista
  3. Minä peukutan myös meikkiä!!! Sinä kaunokainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete! Tämä on oli kyllä kovin kaunis meikki :)

      Poista
  4. Oi että olet kaunis. <3 Kuulas ja aivan ihana meikki. Kunpa osaisin. Ja täytyy kyllä todeta, että persikkaa vierastan minäkin, nyt kyllä vanhat uskomukset romukoppaan.

    Kaunista keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Voi en minäkään osaisi ilman itsepintaista harjoittelua ;) Luulin todella, että persikka ei toimi, mutta näemmä kylmään taittavana toimii kyllä, ainakin omalla naamallani joka ei oikein lämpimän oransseja sävyjä kestä.

      Poista
  5. Kyllä on kaunis meikki. On sitä tullut oltua joskus meikkiopastuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Niistä saa kyllä hyvin apua päivittäisen meikin loihdinnan kanssa :)

      Poista
  6. Hieno meikki! Olen myös käynyt välillä ammattilaisen meikissä ja kyllä on vaan ihan eri juttu kun he laittavat! En tiedä mikä siinä on.. se taito varmaan :) Mulla varsinkin huulipunan käyttö on hakusessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marre. Joo tottuus kyllä on se, että ammattilainen tekee ihan erilaisen meikin, on tosin tietotaito ja kokemuskin ihan erilainen. Minä etsin tästä lähtien vadelmaa, karpaloa ja puolukkaa etsessäni huulipunaa. Inglotilla on hyvä valikoima, samoin olen pitänyt Lumenen valikoimasta.

      Poista
  7. Hyvältä näyttää - raikas meikki! Minä olen joskus takavuosina käynyt, mutta silloin ei oikein meikkaajan kanssa päästy yhteisymmärrykseen ja hän teki minulle (mielestäni) aivan väärälaisen meikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei! Vaan olisin minäkin joskus nuorempana etenkin teininä, sanonut, että pieleen meni :D

      Poista
  8. Sulla on kyllä niin kaunis iho! Oon ennekin kiinnittänyt asiaan huomiota, mutten ehkä oo muistanut sulle sanoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Oot sanonu. Suurimmaksi osaksi kiitän siitä kyllä perintötekijöiden jälkeen kosmetologia, johon investoin kahdesta kolmeen kertaan vuodessa (kulmat joka kuukausi). Hän tekee aina kulloisellekin ihon tilanteelle sopivan hoidon, eli varaan vain ajan, en hoitoa koska en sitä itse osaa määritellä kuitenkaan. Etenkin vuodenajan vaihtuessa mun naama reagoi aivan kaikkeen niin silloin on hyvä käydä ammattilaisen pakeilla.

      Poista
  9. Kaunis meikki ja huulipunan sävy on ihastuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Muutama tuote tuolla jäi mietitytämään, että josko vielä kävin hakemassa. Puna lähti kuitenkin heti mukaan.

      Poista
  10. Huulipunan sävy osui nappiin. Mikähän mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulipuna on numero 188. Inglotilla ei ole kuin numerot näissä, ei nimiä, mutta tuolla varmasti löytää :)

      Poista
  11. Ihana meikki. Tosi raikas ja kevyt. Tykkään kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Halusin ennen kaikkea raikkaan päivämeikin, iltalookki olisi varmasti ollut hyvin eri näköinen :)

      Poista
  12. Olet tosi kaunis ja hauskan näköinen! Hillitty päivämeikki ei olekaan ihan niin helppo tehdä kuin miltä kuulostaa. Varsinkin nuoret käyttävät joskus ihan liikaa ja niin olen tehnyt aikoinaan itsekin. Olen käynyt vuosien varrella jo kolme kertaa Stockman Beautyn ilmaisessa tunnin mittaisessa meikkiopastuksessa. Joka kerta olen oppinut jotakin uutta, vaikka olen luullut tietäväni aiheesta jo kaiken;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on luonnollista, että nuori kokeilee. Ja jopa sanon, että parempi kokeilla nuorena kun jossain kolmekymppisenä tai sen jälkeen. Nuorena ne mustat paksut rajaukset maanantai aamuna annetaan herkemmin anteeksi ;) Meikkasin itsekin liikaa ja ihan päin honkia nuorempana. Aina sitä uutta oppii, seuraavaksi sitten iltameikin kanssa uuden opettelua itselläni ainakin.

      Poista
  13. Kumma kuinka ammattilainen osaa vieläkin paremmin kuin itse :) jotenkin vaan löytävät ne parhaimmat värit , jotka saa kasvot hehkumaan entistäkin kauniimpana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmetelin minäkin, vaan eihän noita värejäkään tietenkään kotona ollut valmiina. Vaan ihanan rohkeita värejä valitsi päivämeikkiin <3

      Poista
  14. Todella kaunis, raikas meikki! Ei yhtään liikaa mutta ei liian vähänkään, ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnumaaria. Samaa mieltä olen, juuri sopivasti kaikkea nassussa :)

      Poista
  15. Kaunis ja huoliteltu ja ihana huulipuna! Tekisi hyvää kyllä mennä kun reilut 30v. on mennyt samalla tyylillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun olin luullut muuttaneeni toimintaani ja meikkaustani, mutta näemmä olin minäkin vanhaan edelleen jumissa :)

      Poista
  16. Mun niin pitäis mennä meikkiopastukseen! Tykkään noista Inglotin meikeistä, ehkä mäkin meen sinne. Sun iho näyttää tosi kauniilta ja hehkuvalta, samoin silmät ja huulet on hienot. No siis koko meikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inglotin meikit on aivan ihanat, ihan mun suosikkeja. Valikoima on upean laaja ja kun luomiväreissä paletit saa valita itse, niin ei tule ostettua turhaan jotain väriä jos toisen haluaa.

      Poista
  17. Miten kaunis meikki sulle tehtiinkin! Persikka on mun luotto sävy ollut poskissa vaikka kuinka pitkään. Se antaa sopivaa lämpöä kasvoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janet. Minä olen käyttänyt pinkkiä, joka toki sekin toimii kyllä, mutta nyt on sitten mistä valita :)

      Poista
  18. Kaunis meikki, oikein onnistunut! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!