Casual Sunday outfit


Koti on siellä, missä olen kanssasi.

Ikea on paikka, jossa tuli oltua enemmän kuin tarpeen keväällä muuton yhteydessä. Tuntui, että olimme siellä joka viikonloppu joko hakemassa innostusta tai ostamassa jotain. Pitkästä aikaa viime sunnuntaina menimme sinne taas. Niinkin tärkeä esine kun ovinaulakko oli hakusessa, sellainen joka laitetaan oveen sinne yläpuolelle. Pitkin makuuhuonetta valuva aamutakki alkoi hermostuttamaan, nyt silläkin on paikkansa. Mukaan tarttui myös meikkaus- ja työpisteeseeni pari koria ja kynäpurkki. Harkintaan meni yksi jatkopala hyllylle. Ei siis mitenkään kovin hintava reissu, mutta eihän sen aina tarvitse olla.

Reissussa oltiin, sunnuntain kunniaksi, hyvin rennoissa vaatteissa. Kaivoin pitkästä aikaa esille raitaneuleen farkkujen seuraksi. Punainen villahuivi piristi kokonaisuutta. Tiedättekö, lumi pois, lämpöasteita tilalle ja baltsut... joo, täällä siis yksi kevään kaipaaja. Vaatekaapin järjestämisen myötä eilen kevään kaipuu ei helpottanut ollenkaan. Niinpä totesin, tuumasta toimeen ja kevättä pukeutumiseen. Minulle kun kevättä ovat jo vaaleammat siniset sävyt sekä tummansinisen, punaisen ja valkoisen yhdistelmä. Tammikuu on kyllä aika selvästi talvea, tiedän, mutta minkäs sitä kesän lapsi itselleen mahtaa. Etenkin kun voi aloittaa "kevyemmin" vaihtamalla värejä ensimmäisenä.

Hyvää keskiviikkoa!


Home is where ever I'm with you.

Last Sunday we made a trip to Ikea. While we moved on spring, we went there often. To get new stuff or just get inspired. At some point I think I was there almost every weekend at least once. Haven't been there for a while, now I needed to get some small stuff to home. Small things that help every day life like hooks. Let's put it this way, there was no need for that blue bag this time. My outfit? Well it being Sunday, casual one. Just knit with jeas. Stripes and red and white and navy... oh I miss summer so much! And as you can see, it's far away from summer here in Finland, it's proper winter here. At least I can wear those colours already. Me a child of summer? Oh yes!

Lovely Wednesday!

Takki/Coat: Torstai // Neule/Knit: Nelly // Farkut/Jeans: Evans // Kengät/Shoes: Old //
Huivi/Scarf: Peak (second hand) // Laukku/Bag: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Onneksi meidän lähin ikea on tampereella saakka... Mä varmaan kävisin siellä joka viikonloppu!?! Sinun takki on kyllä ihanan raikas Ja koko asu muutenkin pirteä. Mukavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin oltiin keväällä, en koskaan uskonut, että sanoisin tämän, mutta siihenkin kyllästyy kun siellä joka viikonloppu käy. Takki on aivan ihana, viime kevään alelöytö Haloselta.

      Hyvää työviikkoa! <3

      Poista
  2. Ikea on kyllä kiva paikka! Meidän lähin Ikea on vain parin sadan kilometrin päässä...Mukavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, kunnes sinne on pakko mennä koska jotain jäi :D
      Hyvää viikkoa!

      Poista
  3. Ikeassa on aina mukavaa ja tulee myös sorruttua kaiken maailman turhaan. Valkoinen takki on kyllä piristävä näky talvella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen oppinut ostamaan mitään turhaa sieltä, teen nykyisin listatkin valmiiksi mitä haetaan.Vaan kun keväällä alkanut kyllästyminen loppuu, niin enköhän taas sorru kaikkeen :)

      Poista
  4. Raitaa kera punaiseen. Äääh. <3

    VastaaPoista
  5. Ihana punainen huivi! Mä inhosin Ikeaa aiemmin, mutta nyt olen tajunnut, kuinka paljon puuhaa siellä on lapselle ja tammikuun ajan lapset syövätkin ilmaiseksi niin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Se on kaunis kyllä. Meiltä jäi syöminen, kun todettiin, että ehkä ei ängetä mukaan syömään kun ei nälkä varsinaisesti ollut :)

      Poista
  6. Onpas nätti ja rento asu. Keltainen Ikean merkki tuo lisäväriä niin harmaaseen säähän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Omaankin mieleen kyllä, oikein sunnuntai sopiva :)

      Poista
  7. Ja nyt suuntaa minunkin matkani Ikeaan, tuommoinen ovinaulakko on saatava meidänkin makkariin! Olen iltaisin niin laiska, että riisun vaatteet siihen myttyyn sängyn viereen lattialle. Ja ihan yhtä laiska seuraavanakin päivänä, kun myttyyn tulee lisää vaatteita :) Naulakossa ainakin roikkuisivat siistimmin odottaen, että jaksan viikata kaappiin.

    Ihana ihana punainen huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kylppärissä samanlainen, tulee pidettyä kaikki järjestyksessä. Hinta kun on siellä 5€ tienoilla ja vaikka siinä on ruuvin paikat että voisi ruuvata oven yläkarmiin niin kyllä se paikallaan pysyy ilman moistakin. Jopa minä osasin "kasata" (Liittää kaksi osaa toisiinsa :D ).

      Poista
  8. Täälläkin pitäisi piipahtaa Ikeassa mutka mutta meillä on sinne hieman matkaa.
    Suihkuhuoneeseen haaveena ostaa lasinen hylly pesupulloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeasta saa kyllä kaikkea tarpeellista. Jos olisi pidempi matka niin en ehkä olisi näin kyllästynyt ;) Vaan ne kylppärin kalusteet, ne on kyllä tosi nättejä siellä.

      Poista
  9. Reipas asu! Meiltä on aika nopea ajomatka Ikeaan, joten siellä tulee piipahdettua aika usein, joulukuussakin varmaan pari kertaa kävin hakemassa jotain pientä esim. kynttilöitä tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä on, onneksi, just sen verran, että pitää olla ihan asiaa, että menen sinne. Hyvä niin :)

      Poista
  10. Mä olen käynyt kaiken kaikkiaan Ikeassa varmaan hyvä jos 10 kertaa. Silloinkin hakemassa jotain tiettyä. Syy voi olla siinäkin, että se on harvoja kauppoja, joihin mies ei ihan hevillä tule mukaan. Liian iso ja vaikeasti pois päästävissä ;) Voisin kyllä joskus ottaa ja yllättää itseni menemällä käymään. Koska onhan siellä tosi kivoja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä aloitetaan kierros liki aina sillä, että Kotinörtti saa 15kpl lihapullia mun juodessa kahvia (tai toki syödessä jo on nälkä). Kylläinen mies tulee herkemmin mukana ja jaksaa vaimonsa ihasteluja ;)

      Poista
  11. Raikas asu on juuri minun mieleeni!

    VastaaPoista
  12. Onneksi minullakin lähin Ikea on Tampereella parin sadan kilometrin päässä :)

    kiva raikas casual look :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!