9.1.2015

New from DKNY


Raha joka käytetään hyvälaatuiseen tuotteeseen, on aina hyvin käytettyä rahaa.
- Tahir Shah -

Jotkut lukijoista varmaan muistavat, että ostin heinäkuussa itselleni syntymäpäivälahjaksi Asuksen tabletin, johon olen sivumennen sanoen ollut todella tyytyväinen. Omistin jo valmiiksi vanhalle miniläppärille keväällä ostetun matkustuspussukan, mutta tabletille se tuntui kömpelöltä. Tuossa Asuksen kaunokaisessa kun on se etu, että siitä saa pelkän näytön mukaan ja siihen Longchampin pussukka oli aivan liian suuri. Olenkin siis, laiskanlaisesti tosin, etsinyt hetken tuolle pelkälle näytölle sopivaa kuorta. Mustaa, nahkaista ja hyvälaatuista. Laadulla tässä kohdassa tarkoitetaan niin nahan laatua kuin sitäkin, että sisu on oikeasti pehmustettu suojaamaan kunnolla.

Vastaan on tullut useampia kohtalaisia vaihtoehtoja, mutta ei sopivaa ennen torstaita. Olin itseasiassa katsastamassa Tapiolan Stoccalla kuukauden kanta-asiakas alessa olevaa laukkua (joka osoittautui livenä pettymykseksi eikä siis lähtenyt mukaan) kun piipahdin myös alepuolella. Laukuista mikään ei sytyttänyt, mutta tämän kohdalla ihastuin. Soitto kotiin, mieheltä mitat ja suojan kanssa kassalle, jossa myyjän kanssa mittasimme, että tämähän on varsin täydellinen. Nyt on sitten tabletilla suojus, jonka kanssa sen voi ottaa helpommin mukaan ja kulkee ketterämmin tuokin matkassa.

Hinta? Alkuperäinen hinta oli 80€ joka omaan makuuni olisi ollut hitusen liian kova. Vaan kun kassa aurinkoisesti ilmoitti summan 30€, niin ei siinä kovin kauaa miettiä tarvinnut. Kaikkineen siis varsin oivallinen ostos.

Oletteko te tehneet hyvä alelöytöjä?
Hyvää perjantaita!


Money spent on good-quality gear is always money well spent.
- Tahir Shah - 

Some of you might remember, that on July I got myself Asus-tablet as birthday present. Ever since then I have been on a hunt for a good quality and good looking sleev for it. It's been a tough one, since I knew what I was looking for, but could not find it.  Until Thursday. I found my self looking for some sale items at one of the langest departments stores and found this from DKNY. Perfect for my use. Good quality laether and good quality protection inside to keep my Asus safe. No complaints at all. And the price was the best part, it used to be 80€, now it was down to 30€. So I think I got my self a good price. Have you done any great findings from sales?

Lovely Friday all!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

23 kommenttia:

  1. Pätevän oloinen! Itse löydin kotelomekon 20 eurolla alesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvin pehmustettu ja nahka vaikutti hyvältä. Kotelomekon hinta kuulostaa varsin pätevältä!

      Poista
  2. Tarpeellinen ostos ja luultavas pitkäikäinen . Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä, tarpeeseen tuleva. Toivottavasti kestää käytössäkin.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Oi mikä löytö ja millä hintaakin vielä! <3 Mulla kävi pieni ale-hups Fashionstoressa, kun tämä kelloharakka bongasi sieltä iiiihanan uuden kellon itselleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta oli kyllä todella yllätys. Oi minä en uskalla edes katsoa kelloja, siitä seuraa vaan katastrofi lompakolle! :D

      Poista
  4. Oikein hyvä löytö, kaunis ja tyylikäs suojus! Minä olen tehnyt muutaman aleotoksen nettiputiikeista, yllättäen taas bikerbootseja ja hippihuituloita :) Täytyy esitellä blogissa kunhan saapuvat kotiin asti. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi odotan innolla että näen! Minäkin tein pari nettilöytöä, mutta eivät ole vielä saapuneet perille saakka :)

      Poista
  5. Hyvä ja tyylikäs ostos - ja hinta oli kyllä yllätys!
    Itse olen pari kertaa klinkuttanut aleissa, mutta vaatteet ovat jääneet kaupan rekeille - olen oppinut kurkkimaan sen tuoteselosteen;)
    Huomenna tulee sortuminen - tiedän sen etukäteen, sillä kampaajan vieressä on kirjakauppa;)
    Kivaa perjantaita sekä sinulle että Kotinörtille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta tuli itsellekin yllätyksenä, ilmeisesti siinä oli vanhaa alennusta josta tuli lisää vielä. No enhän minä valita. Tuo tuoteseloste, sitä on hyvä katsella. Jää moni ostos tekemättä. Toiseksi paras löytö ovat olleet -50 aslessa olleet Hackmannin aterimet, niitä tuli ostettua välipäivinä jo. Ei siis suurempia täällä, mutta sitäkin tarpeellisempia.

      Voi kirjakauppa. Ne on vaarallisia. Tilasin alesta kaksi ja auta armias kun menin ne hakemaan Suomalaisesta. Syli täynnä kirjoja tulin ulos :D

      Hyvää perjantaita!

      Poista
  6. Tabletti on kätevä peli matkoilla. Voitin pari vuotta sitten Applen iPadin arvonnassa ja se on ollut kyllä loisto vehje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo ollut hyvä kantaa mukana ja sitä ennen miniläppäriä Oma kone kun on sen verran järeä pelikone, että ei tätä matkalle mukaan ota vaikka läppäri onkin.

      Poista
  7. Onpa kyllä tyylikäs ja siisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin. Juuri semmoinen, johon ei kyllästy koska se oli hetken mielijohteesta jonkun muun värinen kuin musta :D

      Poista
  8. Hyvältä näyttää. :) Itse olen aikoinaan ostanut Holly & Whiten suojakotelon tabletille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Siinä mallistossa on kyllä kaikkea kaunista aina tarjolla :)

      Poista
  9. Oli kyllä upea löytö ja alehintakin oikein sopuisa. :)

    Kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli, joskus noista tavarataloista tekee hyviä löytöjä.
      Hyvää Sunnuntaita!

      Poista
  10. Kylläpä teit hyvän löydön!! Minä löysin Fashionstoren alesta itsellenikin vähän erikoisen liivi/hameen -70% alella, joten en sitten kovin kauaa miettinyt..cpu ei tule kovinkaan pahaksi, kun ei ollut (enää) hinnalla pilattu. Varsinainen heräteostos, joita olen luvannut tämän vuoden lupauksissani välttää...heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Aina joskus tulee vastaan näitä helmiä kun vaan jaksaa kiertää. Musta CPU on hyvä mittari vähänkään hinnakkaammissa tuotteissa. Edullisempi kestää 50 käyttökertaa, hintavampi 500 käyttökertaa. Kyllä se pistää jo miettimään maksaako kerralla laadusta :)

      Poista
  11. Aika hyvän löydön teit. Näyttää ihan saffiano nahalta joka käytännössä kestää melkein mitä vaan! Oman tabletin älysuojus alkaa hajota pikkuhiljaa, ja uuden hankinta edessä, mutta tahdon sellaisen älykkään mallin joka sulkee tabletin kun kannen laittaa kiinni. Vielä ei ole tullut kaunista ja edullista vastaan.

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!