3.1.2015

New Shoes


Kengät muuttavat kehonkieltäsi ja asennettasi. Ne nostavat sinua fyysisesti ja henkisesti.
- Christian Louboutin -

Palataan vielä joululahjoihin hetkeksi, nimittäin tilasin itselleni uudet kengät joululahjaksi. Havaitsin joulukuussa valtavan ongelman kenkäkaapissa. Tukevalla ja järkevällä korolla olevat talvikengät puuttuivat vielä. Virhe tuli korjata ja mielellään laadukkailla kengillä. Ensimmäinen paikka, josta lähdin katsomaan oli Tommy Hilfigerin verkkokauppa, heidän kenkänsä kun istuvat omaan jalkaani kuin unelma. Ei tarvinnut kauaa etsiä kun nämä kaunottaret tulivat vastaan. Ohuelle vuorella varustetut nahkaiset kaunokaiset mietityttivät vielä seuraavanakin päivänä joten klikkasin ostoskoriin. Vajaassa viikossa oli UPS:n lähetti ovella paketin kanssa ja kertasovitus osoitti, että lesti on edelleen itselleni toimiva.

On sanottava, että sokkona en tilaisi tämän hintaisia (reilun kympin vajaa 200€) hintaisia kenkiä verkkokaupasta koskaan. Mutta kun kyseessä on kenkämerkki, jonka balleriinoja on kotona kolmet joiden lisäksi on matalat nilkkurit ja semmoiset varrettomat syyskengät. Olen myös oppinut luottamaan Hilfigerin laatuun kenkieni kanssa. Kaikki ovat olleet kovassa käytössä eikä niitä ole mitenkään erityisen tarkasti huollettu, silti ovat varsin mainiossa kunnossa edelleen. Odotukset siis ovat näiden kenkienkin kohdalla varsin suuret, ensikäyttöjen perusteella ei ole tarvinnut pettyä, tuntuu ettei kävelisi ollenkaan koroilla ja lesti on edelleen just eikä melkein.

Tämmöinen oli minun lahjani itselleni, ostitko sinä itsellesi joululahjaa?
Hyvää lauantaita!


Shoes transform your body language and attitude. They lift you physically and emotionally.
- Christian Louboutin - 

As Christmaspresent from me to me I ordered new shoes from Tommy Hilfiger. There was a tru need on shoes like these, heels that are comfy and shoes that keep you warm. I looked around on couple of places, but found my self getting back to these ones all the time. In under less than one week they were mine, just in time fo Christmas. 

I must say, that ordering shoes on this pricerange from webstore is something I would not recommend if you have not tried those before. But since having great shoes before from Hilgiger I had no doubt. So shoes number suix from Hilfiger and I's still thinking of getting new nes for spring. These ones fit to my feet perfectly and they look classy for long time.

My peresent from me to me, did you get anything for your self from this Christmas?
Lovely day all!




Seuraa blogiani // Follow my blog on:

26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Laura, ne ovat yllättävän hyvät myös kävellä olen huomannut.

      Poista
  2. Upeat! Iloista viikonloppua Satu. <3

    VastaaPoista
  3. Näyttää kivoilta noi sun kengät. Ihanan tukevat korot. Kivoja käveyhetkiä uusien kenkien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Nuo ovat olleet todella hyvät jalassa kyllä :)

      Poista
  4. Kivat kengät ja varmasti laadukkaat! En ostanut itselleni mitään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin edelliset ovat kestäneet kovassakin menossa ja pysyneet hyvinä joten uskallan luottaa samaan näiden kanssa.

      Poista
  5. Hyvät kengät, ostin joulumarkkinoilta grillikotaan kolme aitoa lampaantaljaa, joiden päällä on lämmin istua. Kaipa niitä voi jonkinlaisena joululahjana pitää, kalliita olivat, mutta minusta ne kuuluvat kotaan olennaisesti. Uutenavuotena testattiin vieraiden kanssa ja hyvät olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampaantalja ja kota kuulostavat kovin erottamattomalta parilta ja ainakin omassa mielessäni kuuluvat vahvasti yhteen.

      Poista
  6. Ihanat kengät on kyllä taivaan lahja jaloille. Oma luottomerkki on Clarks.
    Tuo Louboutinin lausahdus on niin totta, kummasti ihana korkokenkä saa naisen näyttämään todellakin naiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarksilla on myös hyviä kenkiä, omaan lestiini myös. Hilfigerin mallit ovat monesti voittaneet omassa mielessäni.

      Poista
  7. Tosi hyvännäköiset! Korko näyttää siltä, että sillä on mukava kävellä. Minä tilasin joululahjaksi muutaman kivan jutun Asokselta, osa odottaa vielä esittelyä blogissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asos on vaarallinen nettikauppa, sieltä tulee tilattua vaikka ja mitä ;)

      Poista
  8. Hyvän näköiset kengät, korko on just passeli; "oikea" korko, kutta tarpeeksi tukeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelin, en ainakaan heti lennä noiden kanssa :)

      Poista
  9. Oijoi, onpas ne todella upeat!! Hyvä ostos :)

    VastaaPoista
  10. I apologize for being a foreigner but what language are you speaking in?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's ok to ask, no apologizing there, Finnish is my native.

      Poista
  11. Tosi kivat, onnittelut hyvästä ostoksesta!

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!