Outfit on a sunny day


Kävely on parasta lääkettä ihmiselle.
- Hippokrates - 

Kerroinkin sunnuntaina, että omin lajini on kävely. Sitä on tullut tällä viikolla tehtyä enemmänkin, kokonaisena kolmena päivänä olen saanut itseni jo liikkeelle, tarkoituksena vielä kertaalleen. Puolesta tunnista tuntiin ovat kävelyt kestäneet, eivät siis mitään maraton pitkiä, mutta hyvä alku ainakin. Teidän kaikkien ihanien ihmisten kommentit sunnuntaisessa postauksessa ovat todella lämmittäneet mieltä, palaan varmasti vielä projektin etenemiseen.

Liikuntavaatteet ovat asia, joita en pahemmin omista. Ei ole ollut tarvetta, enkä toisaalta ole jaksanut keskittyäkään niihin pahemmin. Siinäkin suhteessa kävely on hyvä laji. On minulla nyt kuitenkin hyvät kengät, housut joiden alle pinota kerroksia ja takki. Nahkahanskat eivät ole ehkä paras käsinevalinta, mutta toisaalta ainakin ne ovat tuulen pitävät. Enemmällä pakkasella olen laittanut Äidin tekemät lapaset tuohon päälle vielä. Illalla tosin on asukokonaisuus ollut vähän eri, kumpaankin hihaan lähtee mukaan vielä heijastin. Niitä ei sovi unohtaa mistään vaatteista kyllä tällä kelillä.

Vaan onko sillä niin merkitystä, ovatko ne liikuntavaatteet uusinta uutta? Jos en vaadi sitä muiltakaan vaatteilta, niin eiköhän käytännöllisyys ja toimivuus ole näissä se pääasia?

Hyvää lauantaita!


Walking is man's best medicine.
- Hippocrates - 

As I told on my Sundays post, walking is my way of exerzize. It's best one for me and thing I can do when ever I choose to. Here are photos on one of the walks this week. Tuesday was a sunny day here in Finland, it was also a national holiday. It meant a long walk on sun shine, what more can you ask really? 

Lovely Saturday.

Takki/Coat: Torstai // Housut/Trousers: Old //  Kengät/Shoes: Old // Hanskat/Gloves: Mango //
Huivi/Scarf: Peak (second hand) // Pipo /Beanie: Aran Sweatermarket


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Pirtsakka ja asianmukainen ulkoiluasu sulla!
    Ulkoilussa niin kuin liikunnassa yleensäkin on mun mielestä tärkeintä vaatteiden toimivuus eikä trendikkyys, ainakin omalla kohdallani. Mulla ei todellakaan ulkoiluvaatteet ole uusinta uutta, päinvastoin. Kuvissanikin vilahdellut vaalea ulkoilutakki on todella monta vuotta vanha. Se alkaa olla niin kulunut ja pesuista ohentunut, että viime sunnuntaina kun oli enemmän pakkasta, en viitsinyt laittaa sitä päälle vaan laitoin takin, jota käytän muutenkin. Pitäisi siis hankkia uusi ulkoilutakki, en vain ole saanut aikaiseksi lähteä sitä etsimään. Ostin pari vuotta sitten ohuet silkkikäsineet laskettuluhanskojen kanssa pidettäväksi ja vasta tänä talvena tajusin, että nehän ovat tosi hyvät myös lapasten ja muiden käsineiden alla. Mulla palelee sormet aina, ja silkkisormikkaat ovat osoittautuneet loistaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. tuollainen raikas ainakin :) Ulkolutakki mulla on aina olut, kaksi oikeastaan. Pakkaselle ja vähemmän pakkaselle. Lähinnä siksi, että kävellä olen aina tykännyt, niin se on tullut hankittua vanhan saatua sen verran osumaa, että ei uskalla enää käyttää. Mutta muuten noita ei pahemmin tule hankittua kyllä :)

      Poista
  2. Ajattelinkin tänään, että kysyn miten lenkkeily on lähtenyt käyntiin, mutta olitkin kirjoittanut siitä jo. Hienoa! Asusi näyttää pirteältä ja oma mukavuus on tietty tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin se. En tosin joka viikko tätä aio päivittää, mutta kun nyt kerran tulo otettua kuvat niin ajattelin päivitellä. Seuraavan kerran aikaisintaan kuukauden kuluttua :)

      Poista
  3. Raikas ja kaunis väriyhdistelmä kauniissa asussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valkoinen tuo musta kivasti pirteyttä talveenkin, vaikka ei tietysti loskassa ole hyvä väri.

      Poista
  4. Punainen piristää taas niin kummasti. Kivat punaiset posketkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi loppiaisen pakkasessa ei kauaa tarvinnut tarpoa, että posket reagoivat. Vaan onhan se toki merkki siitä, että on ulkona ollut :)

      Poista
  5. Mikä ihana puna näkyykään poskillasi. :) Ja tärkeintä ulkovaatteissa on mukavuus, sekä ennen kaikkea näin talvella itse vaatteiden tuoma lämpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon kirpsakassa pakkasessa tulee poskille aika nopeasti puna, vaan tuli tuolla talsittuakin. Sään mukainen pukeutuminen on joskus vaikeaa, vaan kyllä se talvella on hyvä uhrata aikaa sille :)

      Poista
  6. Varustuksessa on tärkeintä käyttömukavuus:) kävely on tosi hyvä liikuntamuoto, ei rasita liikaa niveliä kuten esim. Juoksu. Hyviä ulkoiluhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Kävely on aina ollut mun laji, ulkoilu ja ulkoilma sopivampia kun joku hallin tai salin sisähikoilu. En ihan osaa sanoa miksi, mutta kai se on se luonnon läheisyys joka vetää puoleensa :) Kiitos Doppwoman :)

      Poista
  7. Ei ulkoilussa ja kävelemisessä tarvita mitään uusinta uutta, vaatteiden toimivuus on se tärkein asia. Ja ehkä jos johonkin satsaisin niin kosteutta iholta siirtävään aluskerrokseen. Minulla on talvella aika usein merinovillainen alusasu joka pitää ihon lämpimänän ja kuivana vaikka kävelylenkillä sattuisi tulemaan kuuma. Tosin näillä pakkasilla se on aika epätodennäköistä. Takkina käytän mieluiten sitä topattua talvitakkiani joka henkittää, ei tule hiki, mutta on riittävän lämmin... Ihania kävelylenkkejä sinne! Pitäisi itsekin lähteä tuohon tuiskuun koirien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Sari. Vaatteiden toimivuus on tärkeintä, se että ne ovat mukavat ja niissä haluaa itse olla. Tuo takki taitaa olla mallia laskettutakki, siinä ei hiki tule. Luonnon materiaaleja tuolla on alla, toistaiseksi niillä mennään. Ehkä joskus erillistä kokonaisuutta. Hyvää sunnuntaita!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!