White tree of Gondor


Jättää laskuista elävä lohikäärme, jos sellainen asuu vieressä, ei ole hyvä asia.
- J.R.R. Tolkien -

Jos olet lukenut blogiani pidempään, tai jos tunnet minut jotain muutakin kautta kuin blogista niin tiedät, että olen suuri Tolkien ja Taru Sormusten Herrasta fani. Kotinörtti tietää tämän varsin hyvin, ehkä ensimmäisiä asioita, jotka oppi vaimostansa. Tämän hän piti mielessään myös etsiessään joululahjaa minulle. Kurja kyllä lahjan tulossa kesti luvatun kuukauden sijaan kaksi, mutta paketin sisältö on sitäkin rakkaampi, avattiin paketti jouluaattona tai tavallisena keskiviikkona tammikuussa.

Etsystä tilattu käsin maalattu silkkihuivi on jo itsessään kaunis ajatus. Ajatuksesta teki vielä kauniimman se, että siniseksi värjätyssä huivissa on taiteilijan näkemys Gondorin valkoisesta puusta. Näkemys, joka ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta johon minä ihastuin kerralla. Se on monelle vain sininen huivi, jossa on valkoinen puu. Kaunis huivi toimistokäyttöön, minulle se on paljon enemmän. Eikä vähiten siksi, että mies todella ajatteli vaimonsa kaikkia "paheita" tuon tilatessaan, huiveja ja Tolkienia.

Kaunista lauantaita ihanat!


It does not do to leave a live dragon out of your calculations, if you live near him.
- J.R.R. Tolkien - 

If you have been reading my blog for some time now, or know my from some other aspect of life, you will know that I love my Tolkien and I love Lord of the Rings. My Husband, being one person in the world that knows me the best, sometimes even bettern I know my self, definately knows that. When he got me christmaspresents he did not forget that. Unfortunately for him, it took two months for his present to come. But no matter, it came and that matters the mosts.

Ordered from Etsy, the wonderful store you can order of so many things, he got me this lovely hand painted silk scarf with white tree on blue background. It is artist versio of the white three of Gondor and I love it. Having the exact portrait of that, would have been maybe too much for me not being 15 anymore. Meaning, I love fanstuff I can wear at the office as well, exact one, I don't know if it would be possible. but for many this is just a white three on blue, for me it's much more. And not the smallest thig is, that he really made effort on finding me a scarf I would fell in love at first sight and that would meant more than money could by. That he did.

Lovely Saturday loves!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. IHana lahja ja niin sinun näköisesi. Voiko huivihullulla edes olla liikaa huiveja? Tällaista pohdittiin eilen yhden blogisiskon kanssa ja juuri tässä viesteiltiin aiheena Huivi :)
    Kyllä me naiset vaan ollaa ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, siinä on kaikki kohdallaan. Huiveja liikaa? Ei tietenkään voi olla! Herttinen mikä ajatus :D

      Poista
  2. Upea huivi ja ihana mies! Oikeasti: mies joka osaa tilata lahjan Etsystä, onko sellaisiakin?
    Olen myös lukenut Sormusten herran teininä ja muutaman kerran sen jälkeenkin, joten elokuvat olivat meillä kova sana. Silti niistä jäi tietysti pois paljon kirjojen hienouksia, varsinkin kielijuttuja, joita entisenä kielitieteilijänä rakastin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaa ne kun on tämmöinen hankala vaimo joka ei periaatteessa tarvitse mitään. Näemmä, yllätyin itsekin, tosin olen etsystä puhunut viimeiset pari kuukautta aika tavalla kun muutamaa tilausta itsekin olen harkinnut :)

      Poista
  3. UPEA! Ja ihana ajatus miehelläsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kaunis ja ennen kaikkea niin ajateltu lahja <3

      Poista
  4. Ihastuttava huivi ja ihastuttava ajatus mieheltäsi! Toinen huivifriikki täällä sanoo myös, että huiveja ei vain voi olla ikinä liikaa :D Itselläni huivi kuuluu niin olennaisesti jokaiseen asuun, että ilman huivia on ihan alaston olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Vain kuumimpina kesäpäivinä jää huivi pois, silloinkin vain lämmön takia, ei silti etten pitäisi siitä :)

      Poista
  5. Onpa kaunis huivi ja ajatuksella valittu lahja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, huivi joka menee kaiken kanssa ja etenkin sisäkäytössä mainiosti :)

      Poista
  6. Kaunis huivi! Sulla on kyllä fiksu mies! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanasti ajateltu mieheltäsi. Juuri tuollaisia on parhaat lahjat <3

    VastaaPoista
  8. Upea huivi, ja vielä upeamman siitä tekee ajatus sen takana <3

    VastaaPoista
  9. Onpas kaunis huivi, toi menee taideteoksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsinmaalattuna se on minustakin kyllä jo enemmän taiteen puolella :)

      Poista
  10. Upea huivi ja ihanasti mietitty lahja:)

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis huivi ja eikö olekin ihanaa omistaa aviomies, joka osaa ostaa lahjoja
    suurella sydämellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli. Mies, joka ymmärtää vaimoansa on kyllä oikea lahja <3

      Poista
  12. Upea lahja ja kaunis ajatus mieheltäsi. Hän osaa antaa sinulle mieleisiä lahjoja, jotka on mietitty tarkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on kyllä, tuntee vaimonsa hyvin. Joskus paremmin kuin vaimo itse :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!