Year 2014


Lienee aika tehdä jälleen vuosikatsaus, mitä tänä vuonna on tapahtunut ja mitä kaikkea oli toiveissa tänä vuonna tehdä. Tein vastaavan viime vuonna vuoden vaihteessa, aika siis kerrata. Viime vuotiseen postaukseen päääset tästä.

Muutto
Yksi isoimmista haaveista jonka toivoin toteutuvan tänä vuonna oli muutto simpaan asuntoon. Asuntomme oli liian pieni kahdelle ja helmikuun auringon paisteessa kävimme katsomassa ihanaa kolmiota, jonka totesimme saman tien olevan meidän koti. Tätä tosin seurasi jakso, jonka olen kovasti koettanut unohtaa. Ensin minä olin flunssassa, sitten mies oli flunsassa. Sitten miehellä meni selkä. En ole eläissäni suorittanut niin vaikeaa muuttoa. Saimme aikaa muuttaa pidemmän aikaa, mutta kyllä siihen aikaa sitten menikin.

Vaan helmikuussa suunnilleen kaikki oli ohitse, tavarat paikallaan ja toukokuuhun mennessä koti tuntui jo kodilta. Ei koskaan enää samanlaista muuttoa, mutta tulipahan tehtyä. Ensi kerralla eri tavalla, vaan kiire ei ole. Asuntomme on kaunis ja nautimme kumpikin suunnattomasti siellä olostamme. Uusi asunto oli siis semmoinen vaikeuksien kautta voittoon.


Työt
Viimeisen vuoden aikana olen käynyt läpi kaksi organisaatiomuutosta, kolmas on vielä tulossa. Olen käynyt läpi yhdet YT:t. Minulla on edelleen työpaikka ja työ on mielekestä, haasteet ovat lisääntyneet. Ei siis ole mitenkään mitään valitettavaa, se on myönnettävä. Raskas vuosi, mutta aina vaan paremmin ja paremmin jäävät työt töihin ja vaikka ne vievätkin aikaa niin eivät vie sitä muulta ajalta. Olosuhteet huomioon ottaen koen siis aidosti onnistuneeni. Mikään muutoksista ei ole ollut helppo, eikä sitä ole tulevakaan muutos. Sillä kuitenkin mennään eteenpäin ja nykyisellään saa olla onnellinen, että on vaikituinen työ. Kaiken kukkuraksi vielä sellainen jossa viihtyy ja omalla kohdallani on tärkeää sekin, että se ei ole vuorotyö vaan työaika on säännöllinen.

Töiden suhteen haluan jatkaa samassa paikassa, täällä on hyvä olla.


Blogi
Tämän rakkaan harrastuksen kanssa olen ottanut valtavia askeleita. Uskallan reilummin kertoa nykyisin bloggaavani, myös puolitutuille. Uskallan avata aiheesta suuni jos koen sen tarpeelliseksi. Olen saanut kokea blogin kautta uskomattoman ihania asioita, tilainteita joihin en olisi koskaan uskonut pääseväni tai juttuja joita en koskaan kuvitellut näkeväni. Olen myös oppinut, että on kasapäin tahoja, jotka haluavat hyötyä blogeista, etenkin ulkolmailla. Yhteistyökuvioille saa sanoa ei, etenkin jos oletetaan, että teen työtä ilmaiseksi. Kova linja sanoo varmasti moni, vaan minusta ihan reilu, myös bloggaajalle. Tämä on minulle harrastus, rakas ja tärkeä harrastus, jonka takia en halua stressata. En myöskään aio kohdata deadlineja jotka eivät sovi muun elämäni aikatauluihin. En myöskään usko, että on väärin sanoa, että bloggaajankin minusta kuuluu määritellä hinta omalle työlleen. Teenhän niin palkkatyössänikin. Se palkkatyö, se muuten helpottaa tilannetta, ei ole tarve lähteä kaikkeen mukaan, kun raha elämiseen tulee muualta. Edelleen tosin lienee paikallaan painottaa, että yhteistyötarjouksia ei tule ovista ja ikkunoista, olen marras-joulukuun aikana vaan törmännyt muutamaan, joissa oletettaisiin että teen parissa päivässä ilmaiseksi paljon työtä.

Haluan myös jatkaa blogin kanssa, tätä on hyvä tehdä ja olen edistynyt valtavasti tämän kanssa. Nautin kirjoittamisesta, joten miksi en jatkaisi? Linja on ollut oikea, aikaa tälle on ollut huomattavasti enemmän. Olen nauttinut tämän tekemisestä suuresti ja jatkan edelleen. Blogiyhteisöstä on tullut valtavan tärkeä ja viihdyn niin oman kuin muidenkin blogien parissa. Blogin SoMessa on myös tullut oltua enemmänkin ja olen viihtynyt siellä myös, sitä jatkossakin siis.

Prahassa Kaarlen sillalla

Terveellisyys
On minusta turha sanoa, että olisin edes koettanut olla terveellinen. Tai no, koetin minä, mutta laihoin tuloksin. Halusin ja haluan edelleen syödä paremmin ja vielä siihen päälle liikuakin. En ole tyytyväinen kehossani tällä hetkellä. Mutta jos katson hullunmyllyä jonka läpi olen viimeisen kahden vuoden aikana taivaltanut niin en oikeastaan edes ihmettele, että näin on käynyt. Elämäntapojen muutokselle on annettava aikaa, sitä aikaa minulla ei ole ollut. Siihen on keskityttävä ja siihen eivät ole voimat riittäneet. Elämäntapojen muutos on kuin mikä tahansa isompi projekti, sille on annettava aikaa ja jaksamista. Aikaa ja jaksamista olen sille antamassa 2015. Enemmän kuin aikoihin. Kalenteriin on merkitty liikuntakertoja, minulla se tarkoittaa ulos menemistä. Ruokavalio muuttuu huljalleen, kaiken kerralla muuttamisessa en juurikaa näe paljon ideaa, en kuitenkaan moisessa muutoksessa pysy.

Nyt kun maailma ympärillä on rauhoittunut ja on aika arjelle niin on aika myös tälle projektille. Koska sitä se on ja tulee olemaan, projekti kohti parempaa oloa ja parempaa omassa kehossa viihtymistä. Ennen kaikkea pääkopan tulisi pysyä mukana ja se ei tule olemaan helppoa, mutta hiljaa hyvä tulee ja hiljalleen aion minä tämänkin tavoitteen saavuttaa. Osavuosikatsaukset lienevät paikallaan tämän kanssa, joten maaliskuussa seurataan uudelleen, miten menee tämän kanssa ja onko mitään saatu aikaa. Otin kyllä varaslähdön tähän jo 2014 lopussa, mutta se ei varmaan haittaa. Tukijoukot kolmen koon pienentymiselle ovat ainakin kohdallaan.

Salossa toukokuussa 2014

Matkustaminen
Praha, Cork, Galway, Inis Moir, Connemara, Dublin ja Kööpeshamina. Töiden puolesta vielä Ruotsia. Sain matkustaa paljon, haluan matkustaa vielä enemmän. Olen täysin, totaalisen kyltymätön tämän kanssa. Mutta seuraava reissu on maaliskuulle jo varattu, suunnittelen toukokuulle kovasti pitkää viikonloppua ja kesälle taas jotain pidempää. Unohtamatta syksyä ja talvea. Lakkaanko koskaan hinkumasta ulkomaille? En usko, onneksi olen naimisissa miehen kanssa jolla on sama visio tämän kanssa. Mikä olisi riittävä määrä matkustamista? Se jää nähtäväksi. Paljon sain kokea ja nähdä tänä vuonna, kaksi viikkoa Irlannissa olivat ihan mahtavat!

Loma alkoi ystävän mökillä

Olla enemmän läsnä Rakkailleni
Tämä koskee ennen kaikkea Kotinörttiä. Vuosi 2014 oli alkuvuodesta sellainen, että pinna oli kireällä kummallakin, loppuvuodesta se alkoi jo helpottamaan. Haluan pitää tämän saman suunnan ja ennen kaikkea se koskee sitä, että olen paikalla ja läsnä kun olen mieheni kanssa. Sanoin Tahdon ja loppuvuodesta 2014 tahdoin enemmän kuin aikaisemmin ja haluan pitää sen suunnan samana.

Ystävilleni haluan myös olla enemmän läsnä. Järjestää enemmän aikaa sille, että vietän heidän kanssaan aikaa. Mikään tietokoneella ei voi olla niin tärkeää, että en ehtisi heitä näkemään.

Connemarassa elokuussa 2014


Siinä se minun vuosikatsaukseni. Sen suurempia haaveita minulla ei uudelle vuodelle ole, suurimpana haaveena on aika keskittyä minuun ja omaan terveyteeni, jaksamiseeni ja siihen, että voin omassa kehossani hyvin. Siihen on matkaa ja voin vannoa, että tikkua minusta ei koskaan tule. Silti tällä hetkellä en voi hyvin ja sen on muututtava. Joten siis tervetuloa vuosi 2015. vuosi minulle ja omalle jaksamiselleni. Oman hyvin vointini parantamisen vuosi.

Mitkä olivat sinun tavoitteesi vuodelle 2014? Entä mitkä ovat tulevan vuoden tavoitteet?

Upeaa uutta vuotta kaikille!

Turun kasvitieteellinen puutarha elokuu 2014


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Olipa kiva katsaus! :) ja tsemppiä elämäntaparemppaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä tehdä näitä katsauksia ja mikä sen parempi kuin vuoden vaihde :)

      Poista
  2. Tsemppiä uuden vuoden haasteisiin ja kiitos ihanasta blogiystävyydestä!

    Kivaa uudenvuoden päivää teille molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tuulanneli, on ollut kertakaikkisen upea tutustua!
      Hyvää alkanutta uutta vuotta Sinulle! <3

      Poista
  3. Mukava kirjoitus jälleen :). Samat haasteet ja toiveet minullakin, pari viime vuotta ovat olleet rankkoja työn ja terveyden puolesta, joten pikkuaskelin eteenpäin. Hopehäämatkan varasin syksylle, vaikka hääpäivä onkin jo huhtikuussa ja Islanti olisi ihana nähdä, kun se vuosi sitten jäi syöpäleikkauksen takia väliin. Yritän vähentää töitäni rajusti, en jaksa enää kauaa näitä 10-13-tuntisia työpäiviä. Terveenä kun saisi olla, niin siinäpä tärkeimmät toiveeni.

    Oikein mukavaa alkanutta vuotte teille molemmille <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat pitkiä työpäiviä kenelle tahansa, ja vaikka niitä jonkin aikaa jaksaakin, mutta aidosti jossain vaiheessa vaan loppuu se jaksaminen. On hyvä osata hiljentää tahtia ennen jaksamisen loppumista.

      Hyvää alkanutta vuotta! <3

      Poista
  4. Ihania ajatuksia Satu ja kovin paljon samanlaisia kuin täällä. Matkustuksen suhteen kyltymätön, terveellinen elämä ei onnistu, jos kiirettä ja stressiä ja ym. Terveelliset elämäntavat ainakin omalla kohdalla vaativat täydellistä mielenhallintaa.

    Näistä blogiasioista ja yhteistöistä olisi niin kiva joskus jutella jonkun itseään viisaamman kanssa. Sitä kun on aivan noviisi näissä. Sinulla on hieno linja, itse olen aivan hämilläni yhteistyöhommeleista mikä on se oikea linja mistä vetää. :)

    Muuttokin kuulostaa tutulta. Muistan kun muutimme tähän kotiin, oli leukaluuntulehdus, jonka kipu vastaa kyllä synnytyksen tuskia ja hautasin silloin vaarini samassa tiimellyksessä, ihmisen joka oli minulle toiminut isänä. Juu ei enää koskaan sellaista muuttoa. Uuteen muutto kun on niin iloinen asia. .9

    Ihanaa uutta vuotta Satu ja kiitos ihanasta blogista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustaminen on kyllä siitä jännä, että mitä enemmän reissaa, sitä enemmän sitä tahtoo reissata. Mikään ei tunnu riittävän ja uutta reissua on aina ihan mahtava päästä suunnittelemaan.

      Jos haluat yhteistyöhommista jutella niin laita mailia, mennään kahville ja jutellaan enemmän. En tiedä onko minulla mitään linjaa muuta kuin oma jaksaminen ja oma halu tehdä asioita tietyllä tavalla. Elämässä on muutakin kuin mitä tänne saakka pääsee ;)

      Hyvää alkanutta vuotta Tiia! <3

      Poista
    2. Moi Satu, No nyt tulin tänne ja lukemaan tämän kommentin, on varmaan jossain flunssahörhöissä mennyt sinun vastaus ohi. Pahoittelen! Vastailen sulle sähköpostilla ja kiitos mukavasta ehdotuksesta. <3

      Poista
    3. Ei hätää, mä kerrankin tartuin toimeen kun jotain muistin ;)

      Poista
  5. Mä toivotan uuteen vuoteen tsemppiä etenkin kuntoprojektiin, se antaa onnistuessaan niin helkkarin paljon. Sä pystyt siihen, Satu!!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Sä olet ollut itse ihan uskomaton roolimalli mulle, siitä saa paljon voimia :) Kiitos <3

      Poista
  6. Tsemppiä ihan hurjasti - ja malttia; hiljaa hyvä tulee. Tiedän niin kokemuksesta, miten käy, jos kalenterinsa ahtaa liian täyteen liikuntaa tai jos koko ruokavalionsa kerralla muuttaa. Vielähän se saattaisi onnistua, jos yksin elelisi, mutta kun on otettava huomioon myös muut perheen jäsenet;)
    Minusta olet oivaltanut jotain hienoa tästä bloggaamisesta: elämä, perhe ja ystävät, menevät aina edellä. Niin sen pitääkin olla <3
    Monen monta halia sinulle ja Kotinörtillekin, jos ei se juokse karkuun yhtä vanhaa eukkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se elämän muutos hetkessä tapahdu, hiljalleen ja pieniä askelia. Ensin vaan on, minusta ainakin, saatava pää kuntoon, sitten vasta loput. Mutta kyllä se siitä onnistuu, Sunnuntaina aiheesta vielä enemmän.

      Kyllä se niin on, että perhe, ystävät ja muu elämä menevät usein blogin ohitse, niin pitääkin mennä. Ihana harrastus, mutta lopulta kuitenkin ennen kaikkea sitä, harrastus.

      Ei tuo mies kuulemma Ladyja pelästy, paljon haleja kummaltakin uudelle vuodelle! <3

      Poista
  7. Kivoja asioita on kuulunut vuoteesi ja ihania kuvia olet ottanut! Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ja raskaita, paljon kaikkea :) Hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  8. Ainakin tosiaan olet matkustellut paljon ja se on kyllä ihana. Pääsisipä itsekin enemmän matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan mahtavaa ja nälkä kasvaa syödessä. Lompakko ei valitettavasti enempään veny :)

      Poista
  9. Ihan hymyilen itekseni täällä kun luin tämän :) Ihanaa tätä vuotta <3

    VastaaPoista
  10. Hiljaa hyvä tulee, kaiken kanssa. Olet ihan oikeassa, itselleen pitää antaa aikaa ja niille läheisille. Elämä on usein kiireistä vuoristorataa, seesteisistä kausista kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Onnellista alkanutta vuotta ja tsemppiä haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, hiljalleen eteenpäin. Hyvää alkanutta vuotta! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!