Advertizing and blogging


Hyvä mainos on sellainen,joka myy vetämättä huomiota itseensä.
- David Ogilvy -

Blogit ja blogeissa mainostaminen. Siinä sitä on vasta pähkinä purtavaksi kun sitä koettaa tällainen tavallinen ihminen pähkäillä. Ensinnäkin on sanottava, että en minä ole mikään ekspertti. Koetan noudattaa maalaisjärkeä, koetan olla läpinäkyvä. Jos olen jotain ilmaiseksi saanut, niin kyllähän minä sen kerron. Joskus käy tuuri ja voittaa jossain arvonnassa niin senkin kerron, vaikka kaiketi ei olisi edes tarve. Vaan miten ihmeessä sitä pitäisi luovia blogissa muusta sosiaalisesta mediasta puhumattakaan ollen mahdollisimman läpinäkyvä, saati että ei mene vahingossakaan rikkomaan mitään lakia.

Minähän en siis mikään juristi ole, en todellakaan ole minkään muun kuin sen oman maalaisjärkeni varassa. Piilomainonta ei ole sallittua, sen tajuaa nyt jokainen. Mutta entäs jos olet rakastunut johonkin kolttuun jonka olet ihan omilla rahoillasi ostanut ja sitten bongaat sen alesta ja menet ja linkität tämän sivun blogiisi. Onko se piilomainontaa? Saahan siitä toki yritys mainontaa, mutta saatko sinä siitä mitään. Et. Se vaan kovin herkästi nykyisin taidetaan tulkita mainonnaksi. Jännä ajattelutapa, vaan niin se tuppaa menemään, myös omissa aivoissani. Mitenhän siitä pääsisi eroon?

Ihan erikseen ovat ne tekstit, joista maksetaan palkkaa. Kirjoita tästä teksti, saat tuotteen/elämyksen/hyödykkeen lisäksi palkkaa kirjoittamastasi tekstistä. Mielipiteesi ei ole oma, vaan kehut tuotetta koska saat siitä rahaa. Tällaisiakin bloggaajia on olemassa. Siis en minä, herttinen en todellakaan. Ihan päivätöissä tässä käydään ja bloggaus on harrastamista. Jollain sitä on ihmisen elettävä, tämmöinen rahaa vastaan artikkelin kirjoittaminen lienee yksi tapa. Vaan miten kertoa se lukijalle menettämättä uskottavuutensa? Jos se tuote josta kirjoitat ei ole ollenkaan mieleesi ja joudut kirjoittamaan siitä silti. Huh sanon minä. En minä vaan osaisi. Onko sellainen teksti edes aidon kuuloinen?


No entäs kun vaan saat sen tuotteen. Siinä kohdassa olisi lähdettävä siitä, että jos PR toimisto tai mikä ikinä sen antaa/lähettää tuotteen kokeiluun, niin bloggaajalla ei pitäisi olla mitään velvollisuutta siitä kirjoittaa. Itse ainakin kirjoitan vain jos on kehuttavaa. Jos pidän tuotteesta. Jos en itse pidä jostain jutusta niin en minä siitä kirjoita, en koe järkeväksi haukkua jotain tuotetta. Jos puhutaan siis fyysisestä tavarasta. Elämyksen kohdalla, teatteriesitys vaikka, kirjoitan aina. En tietenkään pelkkiä ylistyssanoja käyttäen. Kirjoitan silti, sen oman mielipiteeni siitä, millainen käynti juuri minun kohdallani oli, mistä minä pidin ja mahdollisesti myös mistä en. Minusta ihan reilu peli, näissä kohdissa pidän myös tarkasti huolta, että kerron saaneeni tämän tuotteen/elämyksen blogini kautta.

Bloggaaja saattaa saada myös kutsuja erinäisille pressipäiville, tuote-esittely tilaisuuksiin jne. Niistä on kiva kirjoittaa. Kukaan ei muuten saisi olettaa sitäkään, että kirjoitat niistä. Pääsetkö uudelleen jos et koskaan kirjoita, se on eri asia, mutta pakko ei ole. Niistä on myös kiva laittaa infoa erinäisiin SoMe kanaviin. On Instaa, facea, twitteriä, pinterestiä ja vaikka mitä muuta. Samoihin kanaviin saa tuutattua blogia ja blogissa olevia tuotteita vaikka kuinka ja kanssa.

Vapaaehtoista, mutta niin se vaan kuulkaa menee, että niiden risuaitatunnisteiden kautta sitä löytää itsekin kaikkea mielenkiintoista, joten tulee niitä käytettyäkin. Eiköhän se nyrkkisääntö verkko markkinoinnissa liene: linkkiä, tägiä, vinkkiä, hästägiä. Kuulostaa maallikon korvaan toimivalta, ammatti-ihminen voi olla eri mieltä. En tiedä kun en ammattilainen ole.

Miksi ihmeessä nyt sitten kirjoitan tästä? Lähdetään siitä, että minusta mainonta blogeissa on jees. Jos joku saa rahaa/hyödykkeen/elämyksen/mitä tahansa bloginsa kautta, niin totta mooses siihen tartutaan siihen mahdollisuuteen. Vaan se lieneekin siinä, miten tehdä tämä ja olla silti oma aito itsensä. Jotkut onnistuvat siinä uskomattoman hyvin. Otetaan nyt vaikka yksi useamman  vuoden takainen YouTube suosikkini Zoella. Seuraajia on yli kuusi miljoonaa ja silti minä katson ainakin edelleen ja kyllä tuo nainen rahaa tahkoaa, se on varmaa se. Silti minulle kanava on säilyttänyt saman hersyvän aitoutensa. Miettikääpä muuten hetki tuota seuraaja määrää, yli kuusi miljoonaa...

Vaan milloin minä jätän selaamatta blogin tai seuraamatta kanavan? Kun minusta tuntuu, että kaikki on mainontaa. Kun itse koen, että bloggaaja/vloggaaja kadottaa oman itsensä kokonaan mainoksien taakse ja postaukset ovat pelkkää tuotearvostelua toisensa perään tai pelkkää vaatekollaasia mainoslinkkeineen. Persoonallisuus katoaa. Silloin totean, että antaa olla. Ja tässä kohdassa on tärkeä huomata "Kun minusta tuntuu" lause.  Mikä on minun makuuni liikaa? Uskoisin, että jos osaisin sen rajan vetää hatustani niin varmasti saisin idean myytyä eteenpäin ja leivänpäälisiä sataisi muualtakin kuin päivätyöstä. En osaa, joten mutu-tuntumalla mennään, mutta jos yli puolet sisällöstä on yllä mainittuja, niin lopetan lukemisen.

Minulle tärkeintä seuraamissani kanavissa on aitous. Siksi seuraan kourallista ulkomaisia vloggaajia ja kasaa kotimaisia ja ulkomaisia bloggaajia. Aitoja ihmisiä, aitoja visioita. Aitouden lisäksi haen ehkä naistenlehtimäistä kokemusta. Rentoutusta ja vastapainoa työlleni. En sano, ettenkö lukisi vakavuutta, mutta kyllä se pääpaino omalla kohdallani on kevyemmässä hömpässä. Kirjoitan itse hyvin suppeasta osasta elämääni, mutta siitä osasta josta kirjoitan niin koetan kirjoittaa mahdollisimman laaja-alaisesti.

Minä haluan myös pitää blogini ulkonäön simppelin siistinä, joten olen sanonut tähän saakka ei affeille. Tai itseasiassa kokeilin joskus pari kuukautta, kunnes totesin, että ei ole mun homma. Jotkut pitävät Affiliate mainonnasta, sillä eittämättä tienaakin, mutta en ole toistaiseksi siihen lähtenyt. Suurimpana syynä kyllä ennen kaikkea se, että pidän siististä ulkonäöstä blogissani ja minun esteettistä silmääni kasa affeja ei omassa blogissani miellytä. Huomatkaa nyt, että kyse on omasta blogistani, ei muiden. Joillain affit toimii ja olisihan siellä se syvälinkityskin, mutta pakko on kyllä sanoa, että en ole yhtään varma osaisinko minä sitä tehdä. Mutta varmasti jossain vaiheessa kokeilen vielä, nimen omaan sitä linkitystä.

Kohta joku tarttuu blogin yläbannerissa olevaan mainokseen. Affi se on senkin, tottakai. Kyllä, myönnän. Mutta se tulee Indiedayssin puolesta ja jos totta puhutaan, niin se ei minua niin paljon edes häiritse, yläbanneri mainonta muutenkaan kun ne sivussa blinkittävät ja vilkkuvat mainokset.Varmasti jotakuta häiritsee tämäkin, mutta kuten sanoin, mainostaminen on musta jees ja jos on harrastus joka ei vaan vie rahaa vaan joskus tuokin sitä, niin hyvä vaan

Koska minulla on se paljon puhuttu päivätyö, niin voin myös huoletta sanoa "Ei kiitos" vaikka kaikelle yhteistyölle. Ei niitä ehdotuksia ovista ja ikkunoista tulvi, ei todellakaan. Mutta olen onnekseni saanut huomata, että tämäkin pieni blogi joskus silloin tällöin huomataan. Niihin tarjouksiin joskus sanon ei, joskus kyllä. Haluan itse seistä sen takana, mistä kirjoitan. Haluan olla läpinäkyvä ja kertoa, milloin joku juttu oli minulle ilmainen ja milloin laitoin siihen omat rahani. Jos johonkin yhteistyöhön lähden niin monesti takana on joko se, että aihe on entuudestaan tuttu ja hyväksi havaittu tai sitten se on muuten vaan kiinnostava. Pienen (tai suuremman) googlauksen teen nykyisin joka tapauksessa joka ikinen kerta.

Olen saanut myös rehellisesti sanottuna todella törkeitä yhteistyöehdotuksia. "Kirjoitatko meidän tuotteesta/palvelusta jooko? Tee se käytännössä ilmaiseksi, tällä aikataululla ja me haluamme oikolukea tekstisi ennen kuin laitat sen esille". Ei kiitos. Harrastus on harrastus vaan tätä vedätystä näkee paljon. On eri asia, jos saan jostain pienen yksityisyrittäjän tuotteesta alennuksen ja ihastun siihen ja teen postauksen. Hyvä näin, se yrittäjä ei edes oleta, että teen sen postuaksen. Mutta kun saan kansainväliseltä konsernilta tarjouksen, joka on yllä kuvatun tapainen niin unohtakaa koko homma. Ymmärrän kyllä, että ko. konserni vahtii omaa imagoaan ja mainontaansa, tietenkin, mutta jos tarjous on tehty tuolla mallilla jonka kautta konserni saa puhdasta voittoa itselleen niin ei kiitos. Puhdas voitto syntyy siitä, että kirjoittaisin heidän mieltymystensä mukaisen postauksen eli mainoksen ja saisin siihen päälle joko nimellisen korvauksen tuotteena tai pahimmillaan lahjakorttina joka ei edes riitä kattamaan haluamaani tuotetta jonka jälkeen tehtyäni ensin mainoksen maksan itse oman palkkioni.

Koetetaan vielä kirkastaa mitä oikeasti tarkoitan, koska en halua mainita nimiä, koetan selittää. Jos tuote on minulle rakas ja hyväksi havaittu muutenkin, niin en minä odota mitään korvausta siitä, mitä kirjoitan. Ikinä. Saatan saada tuotteen testiin, saatan saada vaatteen, saatan saada kutsun tapahtumaan. Monesti nämä ovat sellaisia, joita kokeilisin muutenkin, jotka ostaisin muutenkin tai joihin menisin muutenkin. Sitä te lukijat ette tietenkään tiedä olisiko oikeasti näin MUTTA: Nämä yhteistyökumppanit eivät koskaan vaadi tiettyä aikataulua jossa kirjoittaa teksti eikä sitä haluta etukäteen tarkistaa mitä kirjoitan vaan minuun bloggaajana luotetaan. He uskovat, että kirjoitan aidosti täydestä sydämestäni ja että jätän kirjoittamatta jos en tykkää. Tässä kohdassa mennään sitten jo henkilötasolle, mutta niin se vaan on, että se markkinointi-ihminen on yrityksensä terä bloggaajaan päin. Jos vaaditaan aikataulua, pahimmillaan tiettyä julkaisupäivää ja siihen päälle vielä halutaan oikolukea ja korjata teksti sekä käydä läpi valokuvat niin ei kiitos. Vaatia saisi, jos tekstin kirjoittamisesta maksettaisiin rahallinen korvaus eli palkka. Ymmärsittehän mitä hain takaa? 

Tämän kaiken jälkeen koetan pitää huolen siitä, että niitä yhteistyöpostauksia ei ole omassa blogissani liikaa, ohjenuorana olen itse koettanut pitää kerran viikossa sääntöä. Joskus olen lipsunut, monesti on viikkoja, ettei moinen näy blogissa ollenkaan. Silti veikkaan, että lukijoita olen menettänyt jonkin makuun liiallisen markkinoinnin seurauksena. Sille en voi mitään, itse pidän omasta linjastani. Edelleen myös korostan, en saa niitä yhteistyötarjouksia jatkuvalla syötöllä, mutta niiden muutamienkin kanssa olen kranttu tarkoituksella.


Tämä blogin kirjoittaminen ja muiden blogien seuraaminen on minulle rakas harrastus, joka antaa paljon. Se on antanut mahtavia kokemuksia jotka muuten olisivat jääneet haaveeksi. Se on tutustuttanut median ja markkinoinnin maailmaan ja seuraan mainontaan ja markkinointiin liittyviä asioita hyvin eri silmällä, olen seurannut jo pidempään. Bloggaaminen antaa mahdollisuuden kehittyä sekä valokuvaamisen puolella että kirjoittamisessa. Kirjoitan blogiani kahdella kielellä, jotta kummallakin kielellä se kirjoitustaitoni pysyy yllä. Lukihäiriöstäni riippumatta (et tiennyt, että minulla on sellainen? Enemmän täällä). Vaan ennen kaikkea bloggaaminen on tuonut elämääni upeita uusia ihmisiä ja kasvattanut valtavasti ihmisenä. Minulle mahdolliset mainokset ja yhteistyöt ovat sivuseikkoja, kuitenkin osa-alue jonka otan vakavasti ja jonka kanssa haluan olla läpinäkyvä lukijoihin päin, mutta joka ei ole se pääasia. Kaikkein eniten bloggaamisessa annatte juuri te rakkaat lukijat, te jotka uskollisesti käytte lukemassa ja joiden ihanat kommentit saavat hyvälle tuulelle oli miten ärsyttävä päivä muuten tahansa. Te, jotka jaatte kanssani päivän pienet sattumukset sekä tyyli- että kosmetiikkapohdinnat.

Millaisia ajatuksia blogi- ja muu SoMe markkinointi sinussa herättää? Mitä mieltä olet mainoksista blogeissa? Entäs yhteistyöstä? Miten usein sellaisesta olisi suotavaa kirjoittaa? Miten tästä hommasta saisi vielä läpinäkyvämpää?

Ajatuksenvirtaa koko teksti, antaa tulla sitä ajatuksen virtaa vaan tuonne kommenttiboksinkin puolelle. Käydään hyvähenkinen keskustelu sunnuntain kunniaksi!

Mahtavaa sunnuntaita!


This time, just in Finnish. Marketing and advertising in blogs is the toppic and a lot of thoughts. My main goal is to keep this as transparrent as I can.

Lovely Sunday all!

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kirjoitin pitkän pätkän ja suljin vahingossa nettisivun, ärr... Mutta samaa mieltä, että joka puolella vilkkuvat mainokset tekevät blogin lukemisesta raskasta ja pääasiallinen sisältö on vaikeampi löytää. Ne myös hidastavat lukemista erityisesti kännykällä lukiessa. Itse tykkään tehdä yhteistyöjuttuja, mutta monesti niin päin, että tykkään jo jostain tuotteesta ja saan sitten siitä kirjoittaa. Kivaa kun avasit aihetta, läpinäkyvyys kunniaan. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten niin ärsyttävää, klikata itse vahingossa kiinni kirjoittamansa teksti vaikka piti vaan oikolukea. Ymmärrän ärsytyksen.

      Luen itse tosi harvoin kännykällä blogeja, mutta etenkin silloin ne mainokset raivostuttavat. Totta puhut. Taidan lukea niin orjallisesti koneella, että en edes ajatellut näitä mobiililaitteita.

      Yhteistyöjuttuja on ihana tehdä kun ne ovat juttuja, joiden takana seisoo. Samaa mieltä olen kyllä siitä, että jos jo valmiiksi pitää niin tekstiä kauniine kuvineen syntyy todella helposti.

      Aurinkoista sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. Loistava kirjoitus ja olen kaikessa sinun kanssa samaa mieltä. En voisi kirjoittaa pakosta positiivista jos en siitä todellakaan tykkää, en vaikka joku niin vaatisis, silloin sanoisin ei kiitos.
    Itse olen lopettanut seuraamasta sellaisia blogeja joissa ei olekaan muuta kuin mainontaa tai jatkuvasti esitellään ylikalliita hienouksia, olipa ne sitten saatuja tai ostettuaja. En vain jaksa lukea blogeja joissa kirjoitellaan joka viikko "ostin luikkarin, ostin sitä ostin tätä" eikö ole elämässä muuta kuin rahan tuhlaamista. TUhlaan itsekin, se on totta mutta en vaan jaksa lukea sellaisia missä se huokuu joka kirjoituksessa.
    Itse mainitsen blogissani asukokonaisuuden sen vuoksi, että jos joku tykästyy siinä johonkin niin tietää mistä sen löytää. Itse olen bongannut blogeista paljon kivoja juttuja niin vaatteissa kuin sisustuksessakin ja on kiva kun tekstistä ilmenee mistä ko. asia on peräisin.
    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, etten halua vilkkuvia mainoksia blogiini. En lähtenyt bloggaajaksi noiden mainosten vuoksi. JOku asiallinen ja pieni mainos on fine mutta että koko blogi on täynnä mainontaa niin kertooko se jotain jo bloggaajasta itsestään.
    Sinulla on sellainen blogi josta olen aina tykännyt. Kirjoitat ihanasti ja ilolla seuraan blogiasi joka päivä.
    Ihanaa pakkaspäivää, tai ainakin Oulussa on -20 ja vähän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, en jaksa minäkään niitä lukea, joissa ostetaan koko ajan paljon uutta. Itse pidän enemmän sen olemassa olevan vaatevaraston yhdistelystä eri tavalla. Tulee semmoinen maanläheisempi olo bloggaajasta. Tosin olen itse hurahtanut nyt aleissa vaikka ja mihin, mutta köh, ehkä se tästä rauhoittuu taas. Hups :D

      Kyllä minäkin kerron mistä mikäkin asu on, jokaisessa. Mutta vältän linkkien laittoa, vaikka siinä ei olisi mitään vikaa. Sitä vaan jotenkin pääni kääntää sen ajatukseen "Mainostan tässä nyt kertomatta mainostavani" vaikka en edes mainostaisi kun laittaisin vaan linkit, jotta muutkin saa iloita. Siinä on oman pään kanssa vielä tekemistä.

      Kiitos Nanni kommentistasi, sai hymyilemään. On kivaa aina kuulla teistä jotka päivittäin blogia luette.

      Kivaa pakkassunnuntain jatkoa. Täällä on "vaan" -10 vaan tuntuu sekin jo kun tämmöinen vilukissa ;)

      Poista
  3. Erinomainen kirjoitus Satu! Minua mainokset häiritsevät ja osaan kyllä googlettaa, jos tarvitsen tietoa jostakin tavarasta, en tarvitse siihen vilkkuvia mainoksia. Minäkin olen muutaman blogin seuraamisen, koska niissä omat jutut ovat aika vähissä. "Yhteistyö" sen ja tämän firman kanssa ei minua jaksa kiinnostaa. Kartan myös yrityksiä, jotka tekevät laajaa mainontaa bloggaajien kanssa kuten Balmuir, Kashmirneule ja Nespresso. Jos heidän tuotteidensa kaltaisia tuotteita tarvitsen, niin etsin netistä tai kaupasta jonkin muun. Sinun ei myöskään tarvitse miettiä verotusta ja veronmaksua saamistasi tuotteista näillä periaatteilla ja veroilmoituksen tekeminen on helppoa :).

    Pidänkin blogistasi mm. näiden periaatteidesi takia paljon, olet oma itsesi ja kirjoitat muutakin kuin mainontaa. Teatteripostaukset ovat kivoja, koska niistä olen saanut vinkkejä, mitä kannattaisi Helsinkiin asti lähteä katsomaan, enkä koe sitä mainonnaksi sen enempää kuin Tallenkaan blogia. Teatterihan on ollut harrastuksesi jo vuosikausia.

    Pidän myös siitä, että ettet moderoi kommenttejasi, vaan luotat siihen, että ihmiset kommentoivat järkevästi ja kommentti tuleekin heti näkyviin, myös vastaat niihin nopeasti. Joskus saa päiväkausia käydä katsomassa, että kiinnostaako bloggaajaa edes vastata koko kommenttiin ja tuntee itsensä turhaksi.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti yhteistyö karkottaa osan lukijoista ja antaa signaalin toimia juuri päin vastoin kun bloggaaja ja se yritys ehkä olisivat ajatelleet. Itse tykkään kirjoittaa ja kertoa, lasken teatterin samalla tavalla yhteistyöksi kuin vaikka kosmetiikan testauksen tai uuden vaatteen mallauksen. Miksi? Koska ne ovat blogin kautta saatavia hyödykkeitä. Sillä erolla, että puhdasta negatiivista en tee koskaan. tuotteesta on helpompi olla kirjoittamatta, kokemuksesta ei välttämättä.

      Teatteria on totta kyllä tullut harrastettua muksusta saakka (kiitos Äiti <3). Mutta yhteistyö se on sekin, silti kuten yllä kirjoitin. Tuskin tarttuisin vastaavaan ideaan jos kyseessä ei olisi entuudestaan rakas harrastus... mikähän voisi olla... en tiedä, kun arvostan kokemuksia niin kaiken ohitse. Meinasin sanoa lätkämatsi, mutta lähtisin minä sinnekin, ihan vaan kokemuksen vuoksi vaikka ko lajista en tajuakaan mitään ;)

      Vapaat kommentit ovat aika riski ja joskus siitä on tullut kärsityttä. Onneksi se 98% lukijoistani on ihania ja fiksuja ja jos eivät jostain tykkää niin osaavat joko antaa asiallisen palautteen tai olla kommentoimatta. Sitä olen aina arvostanut valtavasti. Negatiivisia kommentteja tulee aina joskus, koetan niihinkin vastata asiallisesti, vaikka kyllä siinä saa kerran jos kaksi hengittää ennen kuin sanoo mitään.

      Kommentteihin vastaamisesta taas voisin pauhata vaikka kuinka. Minusta se on perus kohteliaisuutta vastata, vähän kun jos joku tervehtii sinua niin tervehdi takaisin. Tottakai joskus vastaan parin päivän viiveellä vaikka postauksia tulee joka päivä (ajoitetusti). Koen joskus siitä huono omaatuntoakin, vaan harrastus on harrastus, niin joskus se muu elämä vie. Pyrin kyllä vastaamaan vuorokauden kuluessa, aina se ei onnistu, mutta yritän edes :)

      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus, jossa oli mukavasti pohdintaa. Minä myös tykkään erityisesti teatteripostauksistasi. Etenkin, kun tiedän, että kävisit muutenkin teatterissa ja se on sinulle rakas harrastus. Itse käyn hävettävän vähän nykyään teatterissa, mutta ainakin kerran tai kaksi vuodessa pitää vähintään päästä ihailemaan jotain esitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväiseni <3 Minusta on hyvä jos käy edes kerran tai kaksi vuodessa. Se likipitäen kerran kuussa on nimittäin todella usein. Pari kertaa on jo hyvä määrä sekin, teatteri antaa kuitenkin niin paljon.

      Poista
  5. Satu tää oli loistava ja mieti miten monet uutukaiset bloggaajat saavat tästä apua ja sellaiset jotka aloittavat yhteistyöhommelit. :) Yhteistyöhommat ovat aika villi viidakko ja joka yrityksellä miltei hieman ainakin eri käytäntö.

    Minulla ei ole vilkkuvia mainoksia, eikä niitä tule, ei vippilainamainoksia ym. Olen muutaman kauniin mainoksen laittanut blogini sivuille maksutta. Moni ottaisi niistä toki rahaa. Minä koen että ovat visuaalisesti kauniita ja näiden muutaman yrityksen kanssa yhteistyö soljuu ja ei ole esim.kertaluontoista. On sydämellistä yhteistyötä ja esim.Korres yksi suurimpia rakkauksiani on ystäväni yritys ja siksi mainos siellä aina on. Haluan tukea pieniä yksityisyrittäjiä. Silti kyseiset mainokset eivät kuitenkaan ikuisesti siellä ole vaan oman valitsemani ajan, koska olen ne itse sinne tarjoutunut laittamaan. Kukaan ei ole mainoksia pyytänyt laittamaan.

    En mainosta tuotteita, jotka eivät sovi minulle, koska negatiivinen puskaradio toimii paremmin kuin positiiviinen ja mikä ei sovi minulle, sopii hyvinkin toiselle. Eli mainostan vain hyviksi havaittuja tuotteita ja kuten kirjoitit joita itsekin käyttäyisin/ostaisin. Toki olen saanut jonkun tuotteen joka aivan ihana ja en siitä kuitenkaan raaskisi maksaa niin paljon eli en välttämättä ostaisi.

    On ihanaa vinkata hyvistä tuotteista ja tiedän, että ainakin moni oma ystäväni on postauksen jälkeen tehnyt tilauksen ja ollut todella tyytyväinen. Monesti olen jopa aivan höyrynä jostain kosmetiikkajutusta. Mutta olisi mahtavaa tehdä jokin kahviyhteistyöhommeli, hehee olenhan kahvikuppitiia. ;)

    En missään nimessä kirjoittaisi jos sanottaisiin mitä pitää kirjoittaa. Tälläisiä ei ole tullut kertaakaan vastaan minulle ja suurimman osan yhteistyöjutuista olen hankkinutkin itse, koska rakastan kyseistä brändiä jo muutenkin ja toivon saavani esitellä blogissa.

    Mainonta ei häiritse muiden blogissa, kenties sellainen mainonta häiritsee joka on tehty briljeeraamalla, bloggari on ns.iso tähti ja tuo sitä kovasti esille, kuinka sitä ja tätä ja kuinka bloggarit lentää yhteistyöjuttujen puitteissa businessluokassa. Olenko kade, hihii voipi olla. ;) Pidän maanläheisemmistä blogeista, joissa aito ihminen takana häärii, eikä niin, että bloggari on stara joka ei suurinpiirtein koskaan vastaa lukijoiden kommentteihin. Eikä koskaan kerro itsestään mitään.

    Koen itse kuitenkin hirmuista ristiriitaa ja ahdistusta, kuten kasvotusten selitin. Haluan säilyttää blogin aitouden, mutta yhteistyöjutut myös velvollisuudentunteilla painaa kassissa ja haluan nekin päiväjärjestyksestä. Tekemättömät työt ahdistavat. Mutta en halua joka pv mainostaa jotain. Mutta onneksi yritykset eivät aseta aikatauluja, joten omat pakkomielteet ne tässä painaa, eikä yritysten painostus. :) Suomessa mielestäni osataan kivasti hoitaa asiat, ainakin nämä yritykset joiden kanssa olen tekemisissä. :)

    Sydämellistä sunnuntaita ihana Satu, olet sinä kyllä mahtava pakkaus ja sain apua ja voimaa tästä postauksesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villi viidakka. No todellakin ja ajoittain tuntuu, että yritykset vedättävät parhaansa mukaan. Tosin tottakai vedättävät, ei se ole tyhmä joka pyytää niin sanoakseni. Jos joku tekee sen mitä pyydetään sillä "hinnalla" kun pyydetään niin miksi toimintastrategiaa pitäisi muuttaa. Ikä ja se palkkatyö auttavat tässä kohdassa, myös Äidin sanat "älä alihinnoittele itseäsi" ovat päässä myös blogin yhteistyön kohdalla. Aina.

      On eri asia jos haluat laittaa mainoksen itse, tietenkin. Voisin minäkin laittaa, olen joskus harkinnutkin ja harkitsen edelleen, miten saisin mm. HKT:n kauniisti näkymään blogissa koko ajan. Suurimmaksi osaksi siksi, että se teatteri on niin lähellä sydäntäni. Vielä on harkinta käynnissä. Ystävän tukeminen on kaunis ajatus ja tekisin eittämättä itsekin jos tilanne olisi sama.

      Minusta yhteistyöstä ei saisi tulla velvollisuutta, kaikkein vähiten ahdistusta. Ehdottomasti ei! Vaan omalla tavalla ja omalla tyylillä, ihan jokainen. Älä ystävä hyvä aseta itsellesi valtavia rajoja tämän takia, pakota itseäsi kirjoittamaan. Harrastuksesta pitäisi voida nauttia, ei ahdistua. Ihan aina ennemmin nauttia.

      Monet Suomalaiset osaavat ulkomaisia paremmin tämän, mutta kyllä on kotimaisissakin törmätty tähän "Kirjoita tämä, et saa vastineeksi mitään" - ideologiaan kerran jos toisenkin.

      Aurinkoista Sunnuntaita Tiia! <3 Älä ahdistu kun reippaasti vaan omalla aikataululla oman näköistä juttua.

      Poista
    2. Teatterista joku hämyinen iltakuva ja lunta maassa tai aurinkoinen kesäkuva, voisi olla ihana. :) Ah toit taas niin helpotusta näihin asioihin, siis ahdistukseen. <3

      Poista
    3. Ole hyvä ystävä hyvä, sen takia näistä asioista tulisi minusta puhua. Jotta myös muut heräisivät ajattelemaan tätä :)

      Poista
  6. Suht tuoreena bloggaajana luen mielenkiinnolla ajatuksia blogin kaupallistamisesta. Oma blogi on sillisalaatti ruokaa, kotia, leipomuksia, sekalaisia höpinöitä - pitäisikö sen olla jotain muuta? Pitäisikö olla selkeämmin ruokablogi tai sisustusblogi? Haluanko lähteä virittämään yhteistyökuvioita? Miten tekisin sen hallitusti, minun näköisenäni? Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jatkuva mainostus, liiaksi yhteistyökuvioihin perustuva sisältö ja banneriviidakko ovat turn-off. Aitouden säilyttäminen vs kaupallisuus ei ole helppo yhtälö. Olet varmasti oikeilla linjoilla siinä, että olet valikoiva yhteistyökumppaneiden suhteen. Hyvää pohdintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta jokainen kirjoittaa juuri sen näköistä blogia kun itse haluaa. Ei sen tartte olla kallellaan ruokaan tai sisustukseen tai mihinkään muuhunkaan. Meissä ihmisissä on monia puolia ja missään nimessä ei pidä ajatella, että blogiin saan kirjoittaa vain yhdestä puolesta elämääni. Kirjoitat ihan tarkkaan siitä, mistä itse haluat kirjoittaa.

      Paras ohjenuora jonka voin ikinä antaa yhteistyöhön, edelleen en ole ammattilainen, on se, että nuku yön yli ja mieti onko tämä juuri se sun juttu. Kysy jos yhtään epäilyttää ja jos joku vastaus tuntuu pahalta tai särähtää korvaan niin saat sanoa myös ei. Sen pitää olla sun oma juttu, jotain mistä oikeasti ja aidosti tykkään. Koska se aitous ja sen katoaminen, se näkyy ihan aina. Omasta mielestäni ainakin.

      Hyvä jos pohdinta on mieleen. Laita mailia jos on enemmän kysymyksiä, juttelen näistä mielelläni, etenkin nyt kun tästä on tullut viimeisen parin kuukauden aikana puhuttuakin erilaisten tahojen, myös niiden yhteistyökumppaneiden kanssa :)

      Aurinkoa Sunnuntaihin!

      Poista
  7. Nyt en ehdi pidemmästi kommentoida, mutta hieno pohdinta! Olen hyvin monessa kohti samaa mieltä kanssasi. Onneksi oma blogi on harrastuspohjalla eikä sillä tarvi yrittää tienata. Aitous on kyllä ehdoton valtti! Kivaa sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Eikä sitä tarvitse niin juurta jaksaen kommentoidakaan. Harrastuspohjalla olevassa blogissa on juuri toi etu, että ei ole pakko tienata vaan saa kirjoittaa juuri niistä asioista, joista itse haluaa :)

      Hyvää sunnuntain jatkoa!

      Poista
  8. Minä olen miettinyt myös paljon aihetta. Hyvin paljon tulee tarjouksia firmoilta, jotka haluaisivat linkittää mainoksia blogiini ja mulle maksettaisiin klikkauksista. En ole halunnut niitä ottaa, koska mä itse inhoan mainoksia yli kaiken. Olen miettinyt myös Indiedaysin yläbannerimainosta, koska mu se vähän itseäni ärsyttää... Se on blogin paraatipaikka ja itse en siitä oikein hyödy mitenkään, niin olen miettinyt, että taidan kohta palata takaisin itsenäiseksi bloggaajaksi. Itsekin haluan olla läpinäkyvä ja olen itsekin joutunut muutamille tahoille sanomaan, että jos jotain saa, niin siitä on vaan kerrottava.... Minä olen niitä, jotka hehkuttavat kyllä ilmaiseksin silloin, kun vaan on tuote tai joku jota haluan vaan yksinkertaisesti kehua, hyvän asiakaspalvelun tms takia.
    Usein kun tulee tarjouksia, niin saatan sanoa, että mietin asiaa... en lupaa koskaan mitään nopeasti ellei se heti tunnu omalta. Sanon aina, että mun pitää pystyä seistä sanojen takana, enkä kirjoita mistään, minkä sanojen takana en voisi seistä. Tämä on kiva aiheena, koska varmasti olemme monet miettineet näitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Affit ovat juuri noita, klikkaa ja tienaa. Joillekin sopii, mulle ei, mutta kokeilin joskus kuitenkin. Sekin oli osa harrastamista, testata toimisiko joku juttu sittenkin :)

      Hehkutan minäkin niitä tuotteita ja juttuja, jotka on itsestä mahtavia, sai siitä rahaa tai ei. Hyvä asiakaspalvelu ansaitsee aina kiitosta myös. Saman olen huomannut myös, on sanottava suoraan, että kyllä aion kertoa, että sain tämän ilmaiseksi ja joillekin se on ongelma. Kummallista sekin minusta.

      Miettiminen on musta hyvä asia, löytää ne jutut, jotka kulloinkin on hyviä ja toisinaan eivät. Aihe on itselläni ollut jo pidempään mietinnän alla ja kun jotain juttua riittävän kauan päässäni pyöritän, niin monesti se blogiinkin saakka kyllä päättyy. Jossain vaiheessa, muodossa tai toisessa :)

      Poista
  9. Hei,
    tulinpa tervehtimään sinua pitkästä aikaa...
    Blogisi on juuri näin hyvä. Ja oman lisänsä mielestäni blogeihin tuo etteivät kaikki ole identtisiä.
    Voi,meinaa olla vieroitusoireita itselläni kun bloggaamiseni lopetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ainosofia! Kiva kuulla sinusta <3 Ja ihana, että blogista pidät juuri tällaisena kun se on. Ehdottomasti hyvä, että kaikki eivät ole samanlaisia, johan sitä lakkaisi vallan lukemasta, jos jokaisella olisi aina samat jutut :)

      Aina voi aloittaa alusta jos siltä tuntuu, että niin haluaa toimia, mutta joskus kyllä se sanonta "aikansa kutakin" pitää myös paikkansa. Valinta on tietenkin oma kaikilla :)

      Poista
  10. Hyvää pohdintaa - ja juuri sitä, mitä itsekin olen miettinyt. Hyväksyn mainonnan blogeissa, kunhan se on läpinäkyvää - eli jos tuotteen on saanut ilmaiseksi tai postauksesta on saanut rahallisen korvauksen ja sen mainitsee tekstissä. Ja minusta se, jos jostakin tuotteesta tai palvelusta tai vaikka kaupastakin kertoo ihan vain siksi, että itse siitä tykkää, ei ole mainontaa, jos sen tekee ihan vain siitä ilosta, että tuote tai palvelu, jonka on itse maksanut, on sen verran hyvä, että siitä haluaa kertoa ja vinkata muillekin.
    Itse otin juuri kaikki muut mainokset pois paitsi tuon Indiedaysin - ja Maijun lailla minäkin olen hieman sitäkin miettinyt. Nuo muut mainokset alkoivat ärsyttämään itseäni - ja eihän niistä edes rahallisesti juurikaan hyödy ellei sitten tee niitä postauksia, joissa noita syvälinkkejä on. Ja itse en ole ainakaan vielä valmis niihin - minä tahdon, että blogini on kaikin puolin läpinäkyvä.
    No, noiden mainosten tilalle laitoin kyllä uudet mainokset - ainakin ekopaaston ajaksi sinne pläjäytin Ekopaaston, Yhteishyvä-keräyksen ja Asanten mainokset. Ja niistä en hyödy itse muuta kuin hyvän mielen;)
    Näillä mennään ainakin tällä hetkellä.
    Yhteistyöpostauksia on ollut muutama - ja niitä tulee jatkossakin. Mutta yritän pitää rajaa niissäkin - ja olen suoraan sanonut muutamalle tuotteen tarjoajalle, että kirjoitan vain, jos tuote miellyttää. Enkä edes ota testaukseen tuotteita, joita en harkitsisi muuten hankkivani. Muutama tuote on jäänyt saamatta tuon takia - mutta mielipide ja mieltymys ovat asioita, joita ei voi ostaa;)
    Minua eivät myöskään mainokset toisten blogeissa häiritse - kunhan postauksissa on muutakin kuin mainontaa. Samoin kuin sinulla, on minullakin muutama blogi jäänyt lukulistalta sen tähden, että mitään muuta kuin tuote-esittelyjä tai toivekollaaseja niissä ei ole enää ollut.
    Sinä olet blogissasi löytänyt mielestäni hyvän tasapainon siinä, minkä verran mainontaa voi olla, jotta blogi olisi mielenkiintoinen. Ja täytyy myös muistaa, että mainospostauskin voi olla mielenkiintoinen - ja itse olen niiden kautta ainakin löytänyt ihan uusia tuotteita - ja hyviä:)
    Meitä bloggaajia on moneksi - ja kaikki eivät voi miellyttää kaikkia. Pitää vain yrittää olla rehellinen sekä lukijoilleen että itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että aika moni joutuu jossain vaiheessa tätä kaikkea pohdiskelemaan. Kaikki eivät välttämättä koskaan, itselleni koko homma on ollut pohdinnan alla aina kun se on tarpeen ja mitä kauemmin kirjoittaa, sen krantummaksi oikeastaan muuttuu.

      Arvostan itse ihan valtavasti läpinäkyvyyttä blogeissa. Tottakai tuote voi olla hyvä, vaikka sen ilmaiseksi saa, mutta etenkin affien syvälinkitykset ilman, että niistä mainitaan että linkit ovat mainoslinkkejä saavat kyllä allekirjoittaneen näkemään punaista. Minä nimittäin, liki rutiinilla jo, tarkistan onko se affilinkki vai ei ja jos tekstissä ei ole mainittu (tai jossain edes postauksen yhteydessä) niin aika nopeasti pudotan lukulistaltani. Piilomainonnasta mielipide on siis aika vahva.

      Kyllä tätä mainostusta ja yhteistyötä ja muuta on tässä sen verran jo omassa päässä jumpattu, että ei tulisi mieleenkään enää salailla vaan kertoa avoimesti missä mennään. Sama koskee kyllä muutakin SoMea blogiin liittyen.

      Hyvä kuulla jos tasapaino on löytynyt, edes jotakuinkin. Kaikkia nyt ei tietenkään voi miellyttää, mutta niin kauan kun olen itselleni ja lukijoilleni rehellinen ja seison sanojeni takana niin paljon enempää tuskin voi vaatia.

      Hyvää sunnuntai-illan jatkoa! <3

      Poista
  11. Todella mielenkiintoinen postaus // luin se nopeasti läpi päiväkahvilla mutta nyt ajattelin vastata ennen kuin alan kirjoittaa omaa päivän postausta.

    Olen ihan samoilla linjoilla kaikkiean edellä kirjoittaneiden kanssa. Olen skippanut blogeja pois lukulistallani liiallisten tuotepostauksien takia. Bloggarin uskottavuus on minusta koetuksella jos joka viikko tulee 2-3 tuotepostausta ja kaikki vaan on NIIIIIN ihanaa!!!! Joskus ihmettelen mihkä bloggari laittaa kaikki ne purkit. Joskus kun olin kosmetiikan heavyuseri niin minulla oli laatikot täynnä kaikennäköistä koejuttua // roskiin ne loppujen meni!

    Tottakai mainontaa saa blogissa olla mutta sen tulee olla läpinäkyvää ja sopivasti. Olen itsekin löytänyt todella kivoja juttuja blogeista kun tuotemerkit ovat olleet mainittuna. Sinun blogisi on minusta hyvä esimerkki missä mainonta on oikeassa suhteessa. Niin ja monen muunkin aikuisbloggarin blogit ovat hyviä esimerkkejä. Itselläni on ollut käytössä muutama affilitiemainoslinkki mutta uskon, että kohta ne lentävät pois // ajattelin, että jos joskus teen kollaaseja mutta tykkään tehdä niitä enemmin pinterest kuvista kuin jonkun nettikaupan kataloogista.

    Pikku hiljaa minullekin on alkanut tippua näitä yhteistyötarjouksia mutta ekat niistä olivat kyllä semmoisia, että sanoin heti "nope". Ihan uskomattomia vedätyksiä mutta tottakai suurin osa on asiallisia. Onneksi minulla on tämä paikallinen suhdeverkosto ja sitä kautta pystyn tekemään ihania postauksia. Samalla tuen paikallisia pieniä yrittäjiä. Yksityisyrittäjyydellä on aina iso sija minun sydämessä.

    Jatka vaan ihanaa linjaasi Satu // sinun blogisi on ehdottamasti yksi minun suosikeista!
    sopivasti asujuttuja, kauneutta, kulttuuria ja elämänpohdintoja :)
    sinun blogista huokuu aito elämänilo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuulanneli! Olipas mieltä lämmittävä kommentti, kerrassaan. Luulen, että aikuisten bloggaajien puolella se ikä vaikuttaa aika paljon kuitenkin monen kanssa. Tunnetaan ja tiedetään jo itsensä paremmin kuin nuorempana. Se on valtaisa etu siinä vaiheessa kun nämä mainostajat alkavat kyselemään. Voisin kuvitella, että 15 vuotta sitten olisin sanonut paljon herkemmin kyllä, ei sitä nyt ehkä 18-vuotiaana ollut kovin aikuinen. Vaikka silloin tietenkin oli asiasta eri mieltä ;)

      Pienillä ja paikallisilla yrittäjillä on valtavan suuri paikka omassakin sydämessäni, haluan tukea paikallista yrittäjyyttä ja osaamista. Mutta kun puhutaan suuresta organisaatiosta, kansainvälisestä sellaisesta, siinä vaiheessa alkaa jo niskavillat nousemaan pystyyn jos ilmaiseksi pitäisi tehdä ja vielä mainostajan näköinen teksti.

      Eiköhän tämä linja jatku blogissa tällaisena vielä pitkään, sen verran tyytyväinen olen siihen tällä hetkellä. Ihanaa kuulla, että tästä tulee läpi se aurinkoisuus jota olen saanut kuulla olevani muutenkin <3

      Hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

      Poista
  12. Olipa tyhjentävä kirjoitus eikä minulla ole oikein siihen mitään lisättävää. Olen itse tehnyt päätöksen olla ottamatta affilinkkimainoksia blogiini, koska minusta olisi lähinnä naurettavaa, että sivupalkissa mainostaisin yritystä, jonka kanssa en ole missään tai ainakin hyvin vähäisessä määrin tekemisissä. Tosin sivupakkimainokset muissa blogeissa ei häiritse, mutta jatkuva tuotteiden kehuminen ja mainostus blogiteksteissä saa kyllä poistamaan blogin lukulistaltani. Sen kyllä huomaa onko kirjoittaja aidosti innostunut tuotteesta vai tapahtuuko hehkutus maksusta.

    Sen sijaan luen mielelläni elämyksistä, tapahtumista, paikoista jne. kirjoitettuja juttuja vaikka olisivatkin blogin kautta saatuja, koska niissä näkyy yleensä myös kirjoittajan ääni, ei ulkopuolisen tahon ennalta sanelemat ehdot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on paha tapa argumentoida tunteen voimalla kun asia on itselle tärkeä ja jotain mieltä olen. Tulee aika tuutin täydeltä koko laidallinen jos on tullakseen. Samaa mieltä olen, aitouden erottaa kyllä, tulee vaan sellainen tunne. Kovin paljon muuten sitä on vaikea perustella.

      Elämykset on kyllä erilaisia kirjoittaa, jokaisella on niistä oma visio ja harvemmin mitään reunaehtoja niihin edes sanellaan. Ei pitäisi kyllä tuotetestauksiinkaan sanella jos minulta kysytään. Kirjoittaa jos miellyttää ja sillä selvä :)

      Poista
  13. Mielenkiintoinen postaus ja minusta sinulla on järkevä suhtautuminen näihin asioihin ja niitä on hyvä myös silloin tällöin ottaa esille keskusteluun. Liika mainostaminen ja bannerit saavat minutkin kaikkoamaan joistain blogeista aina silloin tällöin. Samaten tuo Nannin mainitsema ostin sitä tätä ja tota Vuittonia tai muuta. Onneksi suomalaisissa blogeissa mainostaminen on vielä jotenkin kurissa ja blogien ulkonäkö selkeä. Ruotsalaisten blogit ovat jo niin sekavaa mainospuuroa että sattuu silmiin ja itse aihetta on joskus vaikeakin löytää sieltä. Siellä mennään selkeästi yhteistyön ja kaupallisuuden ehdoilla. Toivon että täällä se pysyy pienempänä ja selkeämpänä. Joskus on kiva lukea tuotearvostelujakin, mutta enemmän etsin asuideoita arkipäivään ja mukavia lukemisia. Ja sitä aitoutta<3 Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hyvä käydä keskustelua monista blogimaailman jutuista. Ihan asioiden oikeilla nimillä ja muutenkin katsoa mitä mieltä muut ovat omasta linjasta. Ruotsalaisia blogeja en edes luo tuo mainostamisen takia, etenkin isoimmissa tuntuu bloggaaja kadonneen tavaran taakse. Joka on kauhea sääli, olisi kuitenkin hyvääkin kirjoitettavaa, mutta ei ehdi kun on sitä tavaraa.

      Poista
  14. Hyvä teksti! Avoimuus on mielestäni myös kaiken a- & o. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, pitää kertoa jos ilmaiseksi saa. Hirveän helppo periaate :)

      Poista
  15. Kiinnostava postaus ja täyttä asiaa. Edellisten tavoin en minäkään jaksa lukea jatkuvaa sepustusta ja kehumista eri tuotteista. Mainontaa toki saa olla, mutta kohtuullisesti, ja monesti kirjoituksista ja tuotejutuista saa itselle hyviä vinkkejä kokeiltavaksi. Mutta jos joku alituisesti kehuu tai tuo esiin noita "huippuhyviä" tuotteita, en minä ainakaan enää pysy kärryillä, mitä itse kannattaisi kokeilla; tulee yliannostus. Sinun, kuten muutaman muunkin, kirjoituksia on mukava lukea, kun tietää, että kirjoittaja itse uskoo tuotteeseen ja aidosti seisoo sen takana. Jatka vain samalla linjalla, olet osannut hienosti tasapainottaa tuote-esittelyt muiden mielenkiintoisten juttujen joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hyvä, että bloggaajat kokeilevat uusia tuotteita ja kertovat toimiiko se vai ei. Välttää joskus harhaostoksen, jos bloggaaja jolla on rasvoittuva iho kehuu jonkun tuottee kuivattavan ja jättävän kauniin mattapinnan, niin en minä sitä kuivaihoisena osta jne. Se hyöty noista ainakin on sanon minä. Saa vinkkejä puolesta ja vastaan, siksi koetan kertoa myös miten joku vaikuttaa omassa naamassa tmv.

      Kivaa kulla, että meikäläisen linja on vaikuttanut toimivalta. Vaikka meikäläisen blogihan tämä toki on :)

      Poista
  16. Olipa hyvä postaus! Ja täyttä asiaa.
    Toivottavasti tämä postaus tavoittaa niitä bloggaajia, jotka luulevat, että on ihan ok ottaa vastaan vaikka ripsiväri ja sitten suostua niihin jäätäviin vaatimuksiin, jotka iso firma saattaa sanella.
    Olen pari kertaa tehnyt postauksen erillistä postauspalkkiota vastaan, mutta silloinkin olen ensin tarkkaan miettinyt, että sopiiko se aihe blogiini vai hypätäänkö ihan väärään suuntaan.

    Ja oli sitten tuote mikä tahansa niin olen kanssasi samaa mieltä - en kirjoita, jos en siitä oikeasti tykkää. Hyvistä tuotteista on kiva vinkata, mutta huonon kehuminen ei vaan sovi omaan suuhuni.

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta. Toivon myös samaa, että useampi ymmärtäisi, että blogi on juttu joka on juuri sun näköinen ja älyttömään vedätykseen ei ole tarve suostua. Iso firmahan siinä voittaa, ei se pieni bloggaaja (tai isompikaan bloggaaja).

      Samaa mieltä olen, jos se tuote ei toimi, niin en minä sitä ala haukkumaan. Ihan turhaa moinen minusta. Ennemmin vaan mieleisistä koska niissä on sydän mukana ja sen kyllä huomaa.

      Hyvää uutta viikkoa Reetta! <3

      Poista
  17. Hyvä postaus, kiitos siitä! Minua mainokset blogeissa eivät suoranaisesti häiritse ja jos jossakin blogissa häiritsevät, niin jätän blogin lukemisen sikseen. Luenhan lehtiä, kuuntelen radiota ja katson televisiota ja kaikissa näissä on myös mainoksia. Olen blogeista saanut sellaisia hyviä vinkkejä tuotteista, tilaisuuksista, palveluista ja vaikka mistä, joita en usko muualta saavani.

    Olisi mielenkiintoista käydä jossain vaiheessa keskustelua blogietikeistä. Siihen taidettiin jo aikaisemmin viitatakin. Esim. kommentteihin vastaamiseen. Itselleni ainakin on suuri ilo ja kunnia kuin myös kiitollisuus, jos joku ihanista lukijoistani kommentoi postaustani. Pyrin kommentteihin vastaamaan 1-2 vuorokauden sisällä, ainahan se ei onnistu. Mitähän mieltä muut ovat tästä? Tarviiko kommentteihin vastata ja millaisella aikajänteellä? Vähän lähti rönsyilemaan kommenttini : )

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kommentista. Tuo on ihan totta, monessa paikassa on mainoksia, ei niitä oikein välttää voi. Mutta minusta pitää olla läpinäkyvästi mainos. Vinkkejä niistä saa kyllä, piilomainontaa vastustan.

      Blogietiketti onkin sitten asia aivan erikseen. Siitäkin voisin kirjoittaa, samalla antaumuksella kuin tästäkin aiheesta. Minusta kun kommentteihin kuuluu vastata jossain inhimillisessä ajassa. Toki harrastaja on harrastaja, en ainakaan oleta, että kaikkiin vastattaisiin heti. Mutta jollain tasolla ellei tietenkin kerrota että "Moi, olen reissussa, vastailen maanantaina könttänä kaikkeen niin saan lomailla". Mutta se informaation välitys lukijoille on tärkeää.

      Ehkä kirjoitan sen oman näkemykseni tästä vielä, jahka ensin vähän makustelen asiaa enemmän, että mitä mieltä oikeasti olen ja miten kirjoittaa siitä. Kiitos vinkistä.

      Aurinkoa viikkoon Tiina!

      Poista
  18. Hyvä ja pohtiva postaus! Itse usein skippaan blogeissa mainospostaukset kokonaan, ellei nyt sitten satu juuri niin ajankohtainen tuote/palvelu, että muutenkin siitä etsin tietoa. Ja kuten monella muullakin täällä kommentoineilla, on lukulistalta poistunut jokunen blogi joissa tuntuu olevan vain mainospostausta toisensa perään.

    Itselläni on ollut semmoinen linja, että mitään mainosbannereita en halua blogini ulkoasun harmoniaa rumentamaan, hehheee :)

    Itselläni on pari yhteistyökumppania (Korres ja Kipling), joiden kanssa kerran tai pari vuodessa teemme yhteistyötä. Mutta pelkän mainostuspostauksen sijaan nekin ovat yleensä arvontoja lukijoille. Korresilta varsinkin saan melko paljon tuotteita testiin, mutta melko harvoin näistä silti kirjoittelen, vaikka hyviä tuotteita ovatkin.

    Silloin tällöin tulee kaikenmaailman epämääräisiä yhteydenottoja, mutta olen niistä kohteliaasti kieltäytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia :) Itse en tiedä ajankohtaisesta, koetan kirjoittaa etenkin kosmetiikasta omista suosikeistani. Eivät ne aina ole uusinta uutta vaan joskus sitä on vanhassa vara parempi ;)

      Epämääräisiä yhteydenottoja tulee aina aika ajoin, mutta minusta sinulla on ainakin hyvä ja selkeä linja yhteistöiden kanssa.

      Poista
  19. Aika tyhjentävä teksti, sanoisinko. :D Mulla ollut kielen päällä monta juttua samaa asiaa sivuten, etenkin kun blogissa on paljon tuotetestauksia kosme- ja meikkijuttujen puolesta. Mietin myös välillä, että tuleekohan tarpeeksi selväksi, että mä kirjoitan aika rehellistä settiä, tai no tulee varmaan, kun myös moitin tuotteita usein, haha...

    Mutta siis samoilla linjoilla läpinäkyvyyden kanssa, ja sen, että kirjoitan jos mua huvittaa, ja silloin kun huvittaa. ;) Pari yhteistyöpostausta on myös tullut tehtyä, mutta ne on katsottu selkeästi blogin aihepiiriin kuuluviksi, ja asiasta on mainittu postauksessa selkeästi. Aika helppoahan tämä on, kun tietää ns. säännöt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina ollut hyvä väittelemään asioista ja perustelemaan näkökantani monelta kantilta :D

      Mä ainakin olen sun postauksista nähnyt, mitkä on saatu ja mitkä ei. Hyvä linja mun mielestä ainakin sulla ja selkeä. Ei se vaikeaa ole, kun linjan vetää ja siinä pysyy :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!