3.2.2015

Avon colortrend light foundation


Jatka hymyilemistä ja maailma kyllästyy tekemään päivästäsi hankalan.  

Olen olemassa aika positiivinen ihminen. Olen herkästi sitä mieltä, että jokaisella pilvellä on hopea reunus. Kuulun myös ihmisluokkaan joka ei ihan hirveästi tarvitse meikkiä naamaansa ihon puolesta. Minulla on vaikkakin herkkä ja monesti kuivumiseen taipuva niin kohtalaisen puhdas iho. Ollut oikeastaan aina ja siitä saan kyllä suurimmaksi osaksi kiittää geenejä (tietenkin myös kosmetologia). Vaan ei hätää, ihoni kyllä kostaa aina aika ajoin, tarkemmin sanottuna yhden viikon verran kerran kuussa. Tuolloin se kukkii kuin mikäkin perunamaa. Pientä epäpuhtautta koko ajan. Ei kiva.

Olen tottunut käyttämään mineraalimeikkejä ja pitkään noina päivinä koetinkin vaan laittaa peiteväriä, mutta katsokaa kun allekirjottaneen naama päättää kukkia niin se kukkii sitten huolella. Siksi olinkin äärettömän ilahtunut saadessani WhyNotPR:n Noralta jokusen Avonin meikin kokeiluun ja ilahtuneempi olin siitä, että joukossa oli tämä Avonin colortrend light foundation, nimensä mukaisesti siis kevyt meikkivoide. Tässä on juuri se pieni peittävyys mitä haluan. Ilman, että naama näyttää siltä, että olisi kokonainen sotamaali naamassa. Tykkään siis ihan mielettömän paljon tästä ja nyt pysyy se hymy ja positiivisuus yllä myös sinä yhtenä viikkona kuukaudesta kun se naama ei ole parhaimmillaan.

Onko tuote teille tuttu?
Hyvää tiistaita!

Tuote saatu blogin kautta


Keep smiling and the day will get tired of upsetting you.

Sometimes it's hard to smile and one of those occations is when you have a terrible face day. You know, especially that time of the month. My face reacts on every possible way and I need all the coverage make up gan give me. How ever, I don't want to look like I have war paint on me. For long time I just used concealer and my mineral make up. And then I got this Avon colortrend light foundation to test. This bacame one of my new favourites. Not for everyday, since I'm lucky to have a good skin normally. But one week a month this is my absolutely favourite. Light and easy to blend in. Stays on really well.  Product that makes smiling much more easy even on those days. 

Have you tried this one?
Lovely Tuesday!

Avon foundation was receved through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

8 kommenttia:

  1. Lucky you, kun olet saanut hyvän ihon :) Avon tuotteita en ole vielä kokeillut, mutta kiva kuulla, että ne on hyviä :)

    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Paitsi että se reagoi kyllä kaikkeen kuivumalla, että miten sen ottaa :D Itse olen tykännyt testiin saamistani Avonin tuotteista.

      Hyvää tiistaita!

      Poista
  2. Avonin tuotteista toki kuullut olen, mutta kokeillut en. Itsekin pidän meikkivoiteista, jotka juuri ja juuri peittävät - ja useimmiten turvaudunkin ainakin arkena pelkkään BB-voiteeseen. Ei näytä liian meikatulta - ja vanhemman naisen iholla paksu meikkikerros on kauhia!
    Sinun ihosi hehkuu - eikä sitä saa aikaan pelkästään se, että iho on kunnossa - kyllä se hehku tulee sieltä sisältä <3
    Kivaa tiistaipäivää sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on arkena normaalisti BB + mineraali joka on aika kevyt peittoinen. Kyllä se Kotinörtti vaan aiheuttaa suurimman osan hehkumisesta mun ihon kohdalla ;)

      Hyvää tiistaita! <3

      Poista
  3. Ihanaa positiivisuudelle! <3 Itselleni tämä sarja on ihan vieras.

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa taas ihanalta, olen ollut aivan mielettömän tyytyväinen Avon hohdevoiteeseen ja Deluxe meikkivoiteeseen. Tämä onkin kyllä taas aivan uusi tuttavuus. Avon huulipunatkin muuten ihan ykkösiä. <3

    Sinulla on todella kaunis iho. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Olen niin huono meikkivoiteiden kanssa, jotenkin en osaa niiden kanssa kokeilla ollenkaan. Huulipunat on aivan ihania, kevättä odotan jo yhden korallisen kanssa kovasti :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!