Saturday one


Onnellisuus on matka, ei määränpää.

Olen aika laiska pukeutuja viikonloppuna, onnellisimmillani olen kun vaatteet ovat rennot. Useamman juhlien täytteisen viikonlopun jälkeen olin aika tyytyväinen voidessani lauantaina pukeutua näinkin rennosti. Korkeasaaressa ei kissoja tai muita haitannut, mitä oli yllä. Irlannista, yhdeltä Aranin saarista, tuodusta neuleesta on tullut vapaa-ajan suosikkini. Näin talvella se on juuri sopivan rento ja lämmin. Kuten arkena karvaliivi, niin tämä tuntuu menevän vapaalla ihan joka ikisen kokonaisuuden kanssa.

Vaikka vaihtaisin minä mielelläni jo muuhun kuin talvisiin vaatteisiin. Etenkin kenkien suhteen. Espoossa tuntuu joka toinen tie olevan sulaa jäätä. Sen verran lämmin on ollut, että lumi on sulanut jääksi ja pakkautunut, että kun on viileämpi niin muhkuraisella jäällä tulee käveltyä todella varovasti. Parin talven takainen paha kaatuminen kummittelee mielessä ja myönnän liikkumisen jääneen todella vähälle ainakin ulkoilun suhteen, pelko kaatumisesta on liian suuri tällä hetkellä.

Hyvää viikkoa ja upeaa maanantaita!


Happyness is journey, not destination.

I love wearing office clothing five days a week, but on Saturdays and Sundays Iäm happy to wear something comfy like this knit I got this summer from Ireland. Living in coutry where it's actually realy cold in winter this was needed and looks good on this winterwonderland. Or what do you think?

Lovely Monday and beginning of the week!

Neule/Knit: Aran Sweatermarket // Pusero/Blouse Old // Huivi/Scarf: Peak //
Farkut/Jeans: JUNAROSE // Kengät/Shoes: Pahlmrot

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Toi neuletakki on todella kaunis ja ihanan rento asenne sulla kuvissa! Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Neuletakki on niin kaunis, voisin pitää joka päivä päällä ;)

      Poista
  2. Itsekin yleensä viikonloppuisin kaivan vielä rennommat vaatteet päälle kuin arkena :) Tämä sinun asusi on täydellinen viikonlopulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä viikonloppuna on sitten hyvä olla rennommin. Paitsi tietenkin juhlassa, mutta niitä ei onneksi ole joka viikonloppu :)

      Poista
  3. Minä myös tykkään viikonloppuisin suosia hiukan rennompaa vaatetusta, ja itseasiassa nyt koko viime viikonloppu menikin aikalailla neuleita pitäen. Mene ja tiedä johtuiko se tästä bleiseri haasteesta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että bleikkaa kun katselee koko viikon niin kaupaa jo neuleita vapaalle. Mulla on vähän sama, neuleet tuntuvat paremmalta idealta työkuteiden jälkeen :)

      Poista
  4. Yök. Munkin tarvitsee kaivaa taas talvikengät esiin... miten ankeaa! Olisinpa jo hankkinut kauniit nahkanilkkurit niin ei haittaisi niin paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se niin vaan on, että kannattaa kaivaa esille. Täällä mikään kesä ole :D

      Poista
  5. Tuo neuletakki on kyllä ihan yksi lemppareistani, niin kaunis!
    Minullakin on kävelylenkit jääneet ihan minimiin, ei tuonne metsäteille uskalla lähteä liukastelemaan. Liukuesteet kenkiin toki löytyy, mutta tuntuu ettei nekään pure tuohon muhkuraiseen jäähän riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan ihana ja niin monikäyttöinen <3 Sama se on täällä, muhkurajäätä piha ja lähitiet täynnä ja vaikka kuinka olisi liukuesteet niin epävakaata se kävely on silti :)

      Poista
  6. Neuletakkisi ri on varmaan pitkälti sama kuin omankin lemppari neuletakkini väri. Täällä Oulussa ei voi vielä edes haaveilla kevyemmästä pukeutumisesta saati kengistä. Lunta on niin paljon että sulaakohan edes juhannukseksi. Mutta minä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myönnettävä, että tuohon muhkuraiseen jäähän verrattuna niin lumi olisi lopulta ihan tervetullut, pysyisi paremmin pystyssä. Vaan ei auta, huomenna mennään taas plussan puolelle niin että hulahtaa :)

      Poista
  7. Kivoja kuvia taas! Ulkokuvat onnistuu susta tosi hyvin! Rento ja kiva asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu. Ulkona on paljon kivempi ottaa kuvia kun sisällä, jotenkin sisäkuvat on aina niin tönkköjä :)

      Poista
  8. On kyllä niin täysin meikäläisen oloinen asu, että peukut sille. <3 Mukavuus on ihana tunne, etenkin viikonloppuisin. <3

    Ihanaa iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, viikonloppuna mennään ennen kaikkea se mukavuus edellä, sopii minulle just eikä melkein.

      Hyvää illan jatkoa <3

      Poista
  9. Neuletakki on aivan ihana! Malli ja väri ovat sellaiset, että sopivat vaikka minkä kanssa yhteen, kuten itsekin totesit. Kivaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on kyllä, menee monessa tuo neuletakki, sopivan rento, mutta kuitenkin asiallinen, että ei mene ihan koti vaatteen puolelle :)

      Hauskaa illan jatkoa!

      Poista
  10. Neuletakkisi on kyllä kaunis - ja täällä toinen, joka vapailla rennosti pukeutuu - ja välillä muulloinkin;)
    Kivaa uutta viikkoa sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä joskus töihinkin voi rentoilla, aina ei tietysti onnistu, mutta joskus ainakin ;)

      Kivaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  11. Ihanan onnelliselta näytät kuvissa, asukin on kiva! :)

    VastaaPoista
  12. Oikeesti tuo liukkaus ei ole mikään leikin asia. Pelkästään välillä on haastavaa kävellä lyhyt matka parkkipaikalta toimistolle sisälle. Eli todellakin kannattaa olla tarkkana. Toivottavasti kesä tulisi pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, tänään jo esitettiin modernia versiota Joutsenlammesta liukastellen kotipihalla. Kevättä kovasti toivoen <3

      Poista
  13. Todella kiva neuletakki ja sopii sinulle todella hyvin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!