8th of March


Olla voimakas on kuin olla Lady. Jos sinun täytyy kertoa kaikille olevasi, et ole.
- Margaret Thatcher -

Tänään on naistenpäivä. Heti alkuun on todettava, että en ole mikään erinäisten päivien ystävä. Äitienpäivän muistan vielä, koska se lukee kalenterissani, mutta muuten se on meillä kyllä mies joka muistaa erinäiset päivät - myös hääpäivän. Naistenpäivänä ajattelin kuitenkin vähän haastaa itseäni enemmän miettimään naisena olemista. En suinkaan sitä kaikkea, mistä kaikesta naiset sukupuolensa takia maailmassa kärsivät, siinä on aivan liikaa mietittävää vaan näin sunnuntain kunniaksi sitä, mitä olla nainen minulle oikeastaan edes tarkoittaa.


Olen saanut kasvatuksen, jossa minulle annettiin eväät olla juuri sitä mitä itse haluan. Sukupuoli ei saa olla rajoitteena vaan jos jotain haluan, niin siihen on pyrittävä ja se on varsin mahdollista toteuttaa. Oli se haave mitä tahansa, niin töitä sen eteen joutuu kyllä tekemään - mutta se tuskin on sukupuolisidonnaista se töiden tekeminen. Enemmän kuin kerran olen saanut törmätä siihen faktaan, että nuoren naisen on tehtävä töitä enemmän ollakseen yhtä pätevä. Oli se asia mikä tahansa. Olen haastanut muutamankin esimieheni ajattelemaan ja joka kerta olen saanut kiitosta. Kiitosta siitä, että olen uskaltanut luottaa siihen, että minä osaan ja että he ovat avanneet silmänsä sille, että sukupuolella ja/tai iällä ei ole merkitystä sen suhteen osaako jonkun homman vai ei. Työ menee sille joka parhaiten osaa, samoin työn mukainen palkka.

Etenkin työelämässä lasikattoja on joskus vaikea rikkoa, mutta moni on niistä mennyt jo läpi, vahvoja naisia joita jaksan ihailla on monessa paikassa.  Lähimpänä se esimerkki on omassa Äidissäni, joka on huolimatta menestyksekkäästä urastaan ollut myös minulle paras mahdollinen Äiti. Hän on omalla esimerkillään saanut uskomaan sen, että sillä ei ole mitään merkitystä, mikä se sukupuoli on vaan sillä, että osaat asiasi. Sukupuoli ei myöskään saa olla syy, miksi saat huolimattomuutesi anteeksi. Ei se saa olla syy kumpaankaan suuntaan.


Vaan ei se naisena olo aina ole taistelua. Se on myös hyviä hetki ja mahdollisuuksia. Se antaa paljon laajemmalla skaalalla mahdollisuuden ilmaista itseäni niin vaatteilla, meikillä kuin kampauksilla. Miehet harvoin uskaltavat tarttua samoihin mahdollisuuksiin. Sääli sinällään. Naisena oleminen antaa mahdollisuuden olla samaan aikaan kova ja pehmeä. Niiden välissä tasapainoilu on joskus vaikeaa, olen enemmän kuin kerran miettinyt minkähän kuvankin tämä blogi kirjoittajastaan mahtaa työelämässä antaa. Täynnä kosmetiikkaa ja vaatteita, tyyliä ja kauneutta. Kunnes joka ikinen kerta päädyn samaan vastaukseen: Mitä sitten? Jos työnantajan mielestä uskottavuuteni kärsii siitä, että satun pitämään vaikka kosmetiikan testaamisesta ja teatterissa käymisestä enemmän kuin jääkiekosta niin huhhuh sanon minä.

Olen seurannut aina aika ajoin ympärilläni kommentteja "Mutta kun sä oot nainen..." ja joka ikinen kerta vastaan samalla tavalla "Miten se eroaa siitä, että olisin mies?" Olen haastanut etenkin lähipiiriä kauempana olevat miettimään uudelleen. Vahva nainen taitaa edelleen tuntua uhalta. Vaan mikä on vahva nainen? Sen kuulkaa kun tietäisi. En koe olevani vahva, koen olevani hyvin monessa tilanteessa oma itseni. Se lienee se tärkein asia, rehellisesti ja aidosti oma itseni. Se saattaa tarkoittaa yhtenä päivänä aamiaista ihanassa vaate- ja sisustusliikkeessä (siitä enemmän ensi viikolla), sen jälkeen pari tiukkasanaista palaveria töissä ja illalla ystävän kanssa syömään ja kaljalle. Ehkä se vahvuus on sitten siinä, että olen oma itseni. Sukupuolesta viis.


Vaan onhan se niinkin, että naiset koetetaan monesti useammassa yhteiskunnassa tunkea johonkin muottiin ja monesti naiset myös itse koettavat asettaa itsensä muottiin. Moni vahva nainen on mennyt niistä muoteista läpi ja omalta osaltani ainakin pyrin olemalla oma itseni rikkomaan ne muotit myös. Oli se muotti mikä tahansa. Naiseus on positiivinen asia minulle, mutta en missään nimessä anna sen rajoittaa tekemistäni tai olemistani. Naistenpäivä ei ole minulle syy saada kukkia tai tulla hemmotelluksi. Se on päivä jolloin toivon voivani rohkaista useampaa naista olemaan oma itsensä ja tavoittelevan sitä omaa kuutansa vaikka väliin olisi kuinka koetettu lasikattoa rakentaa.

Mitä olla nainen sinulle merkitsee?
Upeaa sunnuntaita!


Being a powerfull is like being a lady. If you have to tell people you are, you aren't.
- Margaret Thatcher -

Today is inernational womasday. For me, that is not a day to get floers nor cake. It is a day to tell all the woman that you can be what ever you want to. Do not let your sex be that things stopping you. You might need to work harder that if you would be a man, but that makes you stronger now does it not? Yes I know there are a lot of women in workd that live in terrible places, but at least we can try. No matter where you are or who you are: Just remember to be your self and aim on those goals you truly want to aim for!

Great Saturday all!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Hieno kirjoitus ja paljon hyviä ajatuksia.
    Itse en hirveästi ajattele näitä juttuja, johtuen ehkä siitä että työskentelen hyvin naisvaltaisella alalla mutta toki olen törmännyt siihen että tekemisiäni arvostellaan tai kyseenalaistetaan siksi että olen nainen. Nuorempana saatoin jopa suuttua siitä mutta enään en välitä. Olen oma otseni ja se saa luvan riittää :)
    Minäkin olen huono viettämään näitä erityispäiviä mutta toivotan nyt kuitenin sinulle hyvää naistenpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla näitä on tullut vastaan useampia kertoja, etenkin viimeaikoina ja niistä on onneksi selvitty varsin hyvin ja saatu ajattelemaan. Suutuin minäkin nuorempana, no en vieläkään ole kovin vanha, mutta osaan ainakin asettaa sanani vähän eri tavalla ;)

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Mahtava, pohdiskeleva postaus ja upeita kuvia. Tätä on pakko siteerata. Itse en enää paljoa ajattele sukupuolta ainakaan työelämässä. Mutta kysymykseesi voisi vastata tällä mietelmällä, johon törmäsin joskus (ei hajuakaan keneltä se on peräisin) "On upeaa olla nainen, koska soitan niin laajaa tunneskaalaa, että miesten kävisi kateeksi, jos kuulisivat, mitä sisälläni soi. Koska minulle avataan ovi ja autetaan takki päälle, vaikka tienaan enemmän kuin moni herrasmies. Koska saan hoivata pientä mutta myös olla pieni ja hoivattava. "
    Hyvää naistenpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kaunis lainaus, vaikka osittain olenkin eri mieltä. Tunnen niin monta laajasti tuntevaa miestä, että en oikein osaa samaistua ihan kaikkeen. Töissä sukupuoli tulee ajoittain vastaan, ei onneksi aina. Viime viikolla pariin kertaan, niin oli hyvä kohta jakaa kokemusta :)

      Poista
  3. Nyt joku luultavasti älähtää, mutta Suomessa ei ole tapahtunut mitään positivista tasa-arvossa sitten 80-luvun, ennenkuin nyt on alkanut taas vähän tapahtua. Työskentelen erittäin miesvaltaisella alalla ja kommunikoin pääasiassa miesten kanssa päivät pitkät. 20+ sukupolvi saa peukut ylös, tasa-arvo rulettaa, 30+ miehet saavat auttamattoman peukut alaspäin ja vielä höystettynä toteamuksella että mitä pienemmältä paikkakunnalta, sen epätasa-arvoisempi näyttää kasvatus olleen! Ja jottei menisi ihan negatiaksi niin 40+ ja 50+ yleisesti ottaen peukut ylös. Eli eniten tasa-arvoa löytyy oman sukupolven 40+ miehiltä, iso kiitos siitä! Ja kaikken suurin kiitos omalle miehelle ja lähipiirille, ikinä ei ole tarvinnut kokea syrjintää tai pahaa mieltä siitä että on nainen<3 Sellaista naistenpäivää tänään. Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kuule älähtää olen samaa mieltä. 30+ sukupolvi on valitettavasti oppinut vanhempia käsityksiä kuin muut, tiedä sitten mistä johtuu. Ehkä tuohon omaan ikäluokkaani vaikuttaa lama, se ainakin leimasi omaa lapsuuttani kovin paljon. Kyllä se niin on, että itselläni on myös rinnallani mies joka tukee vaimoaan täysillä eteenpäin, kuten minäkin häntä. Se on kuitenkin tärkeintä, se läpipiirin tuki.

      Poista
  4. Upea kirjoitus ja upeita kommentteja jo tähän mennessä. Itse en juurikaan tätä päivää juhlista. Sen verran kuitenkin totean, että monenmoiseen olen matkan verralla törmännyt. Toisaalta hyvin läheltäkin seurannut, ettei sukupuoli ole määrittävä seikka.

    Kuitenkin ihanaa naistenpäivää ja sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Joskus noista mielipiderikkaampiakin tekstejä. Ei se sukupuoli saisi vaikuttaa, vaan jokaisella oikeus tavoitella uneelmaansa :)

      Poista
  5. Naisena olo merkitsee sitä, että meillä on lupa olla heikkoja, meillä on lupa muuttaa mielipiteitä, meillä on lupa ihan kaikkeen mitä me haluamme. Meillä on keinomme, me voimme pyörittää helposti maailmaa juuri siitä syystä, että olemme naisia.

    VastaaPoista
  6. Ihania ajatuksia ja ihania kuvia. Naistenpäivän merkitys hakee minun osaltani muotoa - tänä vuonna mennään ristiriitaisissa fiiliksissä, kun toisaalta koen olevani monellakin tapaa onnekas ja samalla tuntuu pahalta kun ajattelen miten monella naisella maailmassa asiat ei ole niin hyvin kuin minulla. Siis että joku pakotetaan avioliittoon, joku ei voi tehdä unelmatyötään sukupuolensa takia ym. Olen onnekas, kun saan valita avioliittoni, työni ja elää elämääni vahvana naisena.

    Hyvää naistenpäivää ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo juuri, jos alkaa ajattelemaan miten monella naisella olot ovat aivan kamalat vain koska ovat naisia... ei siitä kyllä hyvää mieltä saa irti sitten niin millään. Onneksi asun Suomessa jossa on mahdollisuus!

      Poista
  7. Hienoja ajatuksia - ja jos sinä joskus koet tuon ikäkuilun, niin kyllä sen koen minäkin - me vanhemmat naiset kun emme osaa kuin valittaa;)
    Oikein hyvää naistenpäivää sinulle, sinä upea Nainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan varmasti! Itse koen vain seuraavani heitä jotka menivät jo lasikatosta läpi, niin moni on sen työn jo aloittanut :)

      Upeaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  8. Hienosti kirjoitettu teksti! Hyvää pohdintaa juuri tuosta työelämästä. Olen itsekin sitä mieltä, että ammattitaito ratkaisee, ei sukupuoli. Ei jotain työtä pidä antaa jollekin vain sen takia että on nainen tai mies. Muiden asioiden pitäisi ratkaista. Vaikka olen työelämässä aika itsevarma ja luotan omaan ammattitaitooni niin valitettavasti silti tuntuu että joudun tekemään enemmän töitä uskottavuuteni eteen kuin miehet. Olen vielä vahvasti miesvaltaisella alalla ja meidän toimistolla naisia on n. 15% koko porukasta. Nuorena naisinsinöörinä joudun vähän kuitenkin pelkäämään että onko mulla tasapuoliset mahdollisuudet edetä uralla, koska olen nainen "miesten töissä". Vaikka meillä on erittäin tasa-arvoinen ilmapiiri niin silti sitä vaan miettii. Tärkeintä on uskoa ja luottaa itseensä, silloin se tietenkin huokuu ulospäin. Kaikesta huolimatta mielestäni miesten kanssa työskentely on mukavaa ja mutkatonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se niin menee, että omaan ammattitaitoon on vain luotettava. Joskus sen eteen joutuu ehkä tekemään enemmän töitä, mutta sekin on rikastuttava kokemus ja monesti hyödyttää jälkikäteen. Kun luottaa itseensä voi tehdä mitä tahansa.

      Itse miellän sen enemmän persoonakysymyksen puolelle, niin miehissä kuin naisissakin on hyviä ja huonoja työkavereita. Hyviä ja huonoja esimiehiä myös.

      Poista
  9. Hieno kirjoitus ja järkeenkäypiä ajatuksia. Omalla alallani tai työpiireissä on ollut nähtävissä naisiin kohdistuvan syrjinnän sijaan ennemminkin ikäsyrjintää, joka kohdistuu etenkin naisiin, mutta myös miespuolisiin työntekijöihin. Sinänsä harmillista, sillä toimivassa työyhteisössä on paikka ja tarve kaiken ikäisille osaajille sukupuolesta riippumatta.
    Hyvää naistenpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäsyrjintä on kyllä sekin aihe, josta voisin paasata vaikka kuinka. Eri ikäisillä on annettavana eri asioita töissä ja jokaiselta voi oppia jotain. Näin minusta.

      Poista
  10. Hienosti olet kirjoittanut ja pohtinut asioita!
    Itse olen koko ikäni työskennellyt naisvaltaisella alalla ja kokenut sen kuinka nainen voi olla pahin
    vihollinen naiselle. // valitettavasti //

    Tottakai me naiset joudumme todistamaan kuinka päteviä olemme mutta loppujen lopuksi meillä on hyvin asiat, Me saamme itse päättää omista asioistamme ja edetä omalla uralla omien kykyjen mukaan :)

    kivaa naistenpäivän iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on kyllä totta, nainen voi olla toiselle naiselle susi ja sen huomaa aina välillä, kovin ikävästikin. Toista tukien pääsisi paljon pidemmälle :)

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  11. Mielenkiintoinen postaus, ja paljon hyvää pohdintaa! Itse olen viimeiset viisi vuotta ollut töissä hyvin naisvaltaisessa työpaikassa (90% naisia), joten täällä on aikamoinen akkavalta :)
    Mutta toisin kuin joissain naisvaltaisissa toimistoissa, täällä ei ole semmoista kateellista kyttäysmeininkiä, vaan toinen toistamme kannustetaan ja ollaan naisia isolla N:llä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan mahtava tilanne kun on hyvä työporukka niin sitä jaksaa itsekin kummasti eteenpäin! Hieno toimisto teillä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!