Hearts for March


Jokainen päivä ei välttämättä ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää.

Olen tehnyt näitä sydänpostauksia aikaisemminkin ja jokainen blogia vähänkin pidempään lukenut tietänee jo, miten paljon olen kevättä odottanut. Tiukan viikon torstain postauksen aiheeksi valikoituikin ne jutut mitkä tällä hetkellä piristävät juuri tämän vuoden maaliskuussa eniten. Sydämiä viikkoon, joka muuten on ollut liki minuutilleen aikataulutettu.

♥  Maaliskuu on Espoossa monesti jo kevätkuukausia. Osassa maata on vielä talvi, kun täällä lumet alkavat jo sulamaan ♥

♥  Talven pimeys alkaa olemaan taitettu kokonaan, kun menee töihin on valoisaa, kun pääsee töistä on valoisaa eikä se pimeys tule ihan heti vastaan ♥

♥  Ei ole niin kylmä enää, paksuimmat talvivaatteet saa viikata jo pois ♥

♥ Ehdin kaiken kiireen keskellä tiistaina nähdä ystäviä joka piristi valtavasti ♥


♥ Ystävien näkemistä on tiedossa tiuhaankin tahtiin pitkin kuukautta ja jokainen niistä kohtaamisista yhtä odotettu ♥


♥  Tälle kuulle on luvassa muutama blogijuttu (ensimmäinen huomenna) joita odotan innolla, unohtamatta kokonaista kahta teatteri reissua joista niistäkin kuulette varmasti täällä vielä ♥

♥  Vaikka haasteellista edelleen, niin töissä alkaa olemaan sävelet selvänä mitä tehdä ja missäkin välissä ja aikataulut on lyöty monen asian kanssa lukkoon ♥

♥  Lenkillä voi hiljalleen käydä pelkäämättä kaatuvansa jatkuvasti jään päällä, ovat saaneet ihan uutta pontta auringon sulattaessa lumia pois ♥

♥  Kuun lopussa on myös odotettu talviloma joka alkaakin jo 27. päivä aamulennolla Irlantiin jossa olemme kokonaisen viikon palaten pitkä perjantain yönä takaisin ♥

Millaisia sydämiä tämä maaliskuu sinulta saisi?
Hyvää torstaita!


Only Finnish this time. Hearts for March as being one of my favourite months. Spring is here.

Lovely Thursday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Ai että kun tekee taas mieli käydä hakemassa tulppaaneja kotiin näiden kuvien jälkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin kauniita! Tuovat kevään kotiin hetkessä :)

      Poista
  2. Ostapa Icebugit, niin on parempi lenkkeillä. Minun sydämet menevät ampumahiihdon MM-kisoille, jotka vihdoinkin alkavat tänään, paremmalle terveydelle (kop, kop, kop) ja vapaa-ajalle, jota tässä jaksossa on enemmän sekä uudelle fatbikelle ja tietty miehelleni, joka sen minulle osti :).

    Mukavaa maaliskuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy harkita ensi talvelle, tälle toivottavasti ei enää. Toivotan paljon parempaa terveyttä sinne, ehdottomasti! <3

      Hyvää maaliskuuta!

      Poista
  3. On kyllä taas niin ihanaa, kun ollaan maaliskuun puolella. Talvi on jälleen kerran selätetty ja kevät koittaa tuota pikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Kevät on niin kaunista aikaa kun luonto herää :)

      Poista
  4. Ihana postaus, täynnä tosi ihania asioita! Tulppaanit ovat kyllä ihan parhaita kukkia! Ihanaa loppuviikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireessä viikossa on hyvä muistaa montaa hyvääkin asiaa joita kuukaudessa on tarjolla!
      Hyvää loppuviikkoa! <3

      Poista
  5. Tämä postaus nyt osui ja upposi ja täytyy itsekin parin viime päivien tiimoilta keskittyä juuri näihin sydämellisiin ajatuksiin. <3 Ihanaa iltaa ihana Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, tulee paljon parempi mieli kun näitä muistelee :)
      Hyvää iltaa Tiia! <3

      Poista
  6. Even if I don't understand your article, I felt in love with the wonderful spring flowers :-) ...!! - Ganz liebe Grüße aus Wien,

    Katja

    www.collectedbykatja.com

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus Satu <3 // kiitos inspiraatiosta ihanuus // taidanpa tehdä omista sydämistäni postauksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ehdottomasti, tämä on minusta kiva postauksen aihe myös lukea, hyvä mieli tulee <3

      Poista
  8. Oi, sinulla onkin ihana reissu tulossa! Sitä odotellassa jaksaa varmasti pinnistellä seuraavat pari viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Reissun voimalla on kyllä jaksanut aika pitkälle. Ihana, että loma on vielä edessä :)

      Poista
  9. Kivoja asioita sinulle tulossa ja olen samaa mieltä, että aivan uskomattoman ihanaa, että ollaan jo maaliskuussa!

    VastaaPoista
  10. Voi mikä ihana reissu sinulla onkaan luvassa!
    Pitääpä itsekin ostaa taas tulppaaneita kotiin, kyllä ne vain ovat niin keväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, matkaa on nyt odotettu, enemmän tai vähemmän :)

      Poista
  11. Tämä lähti matkintaan ja aika hauskaa, että meillä molemmilla 27.3 tapahtuu jotain ihanaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin hyvän mielen postauksia tällaiset <3

      Poista
    2. Nämä on kyllä niin hyvän mielen postauksia tällaiset <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!