Visiting Gudrun Sjödén


Ruotsalaista suunnittelua vihreällä sielulla.
- Gudrun Sjöden - 

Viime perjantaina vietin erilaisen aamun. Sain SpaltPR:n kautta kutsun osallistua pre-naistepäivä  aamiaiselle Gudrun Sjödenin liikkeeseen Erottajan kadulle Helsinkiin. On myönnettävä, että tämän valloittavan naisen upean väriset kokoelmat eivät olleet entuudestaan tuttuja ja yllätyin positiivisesti värien kyllästämässä liikkeessä. Pidän itse valtavasti väreistä pukeutumisessa ja etenkin näin keväällä myös sisustamisessa. Sisustus olikin se, johon liikkeessä ihastuin samantien. Gudrun on ehdottomasti tunnetumpi vaatteistaan Suomessa, mutta nämä ihanan värikkäät tekstiilit kyllä tuovat kotiin upean määrän värejä jotka etenkin näin keväällä ovat mieleeni.



Olen vaikka kuinka monta kertaa kertonut blogissakin olevani valtavan huono sisustaja, mutta nämä värit nähdessäni, niin se huonokin sisustaja innostui. Toinen ilon aihe olivat asusteet, värikkäät huivit kertakaikkisen suloiset kengät. Erilaisia asusteita jotka tuovat yksiväriseen kokonaisuuteenkin ilmettä helposti. Mahtava liike jossa saa kyllä väriterapia-annoksen kerralla ja poistuu hyväntuulisena.




Minulle värit antavat voimaa ja luovat leikkisyytä asukokonaisuuteen. Värit ovat päiväkohtainen juttu minulle. Joskus haluan pukeutua vain yksiväriseen mustaan, mutta useammin laitan kuitenkin ylleni värejä. Gudrundilla niitä oli tarjolla ja ainakin yksi punainen hame jäi mietityttämään. Josko se olisi hyvä lisä keväälle ja kesällä kokonaisuuksiin. Onko tämä värien kyllästämä paikka teille tuttu? Mitä värit merkitsevät teille pukeutumisessa?

Hyvää Torstaita!


Swedish desing, with a green soul.

Last Friday I was invited to a Gudrun Sjöden store in Helsinki to have a breakfast. Spending morning with all these love colors was such a great experience and gave so much strenght to  weekend and with these ones, how can you not like colors? Really?

Great Thursday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Olen joskus Gudrun Sjödeniä katsellut netissä, mutta ei kolahda minulle. Pidän kyllä väreistä ja käytänkin sekä sisustuksessa että vaatteissa, mutta jotenkin noissa on minulle liikaa kaikkea. Pitää varmaan käydä paikan päällä katsomassa :) Eli värejä kyllä kiitos, mutta aika selkeinä ja tarkkaan mätsättyinä kokonaisuuksina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin ensin, että on liikaa kaikkea, mutta löysin monta kaunista yksi tai kaksiväristä vaatetta jotka olivat paljon rauhallisemmin värikkäitä kun olin ajatellut :) Kannattaa vilkaista paikan päällä jos paikan päälle vaan pääsee :)

      Poista
  2. Pirteitä värejä. Ei ole tuttu paikka, täytyypä käydä paikan päällä joku kerta.

    VastaaPoista
  3. Gudrun on aurinkoinen hyvänmielen brändi, Ihana tapahtuma. Aurinkoa päivään Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on, tulee hyvälle mielelle joka kerta kun näkeekin moista väri-iloa ;)

      Poista
  4. Ihania värejä ja eettisesti ja ekologisesti tuotteita ihanuuksia, joite vain netin kautta olen ihastellut, kun ei se Helsingin liike ole vielä tullut katsastettua - eihän se siellä vielä kovin kauaa ole ollutkaan;)
    Valoa ja iloa - toivottavasti tauti jo hellittää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta jokusen vuoden ;) Vaan ovat nämä niin kauniita että taidan poiketa vielä useamman kerran uudelleen.

      Kiitos. Tauti alkaa olemaan selätetty vaikka viikonloppu vielä pitää vielä ottaa rauhassa :)

      Poista
  5. Mä tykkään noista Gudrunin vaatteista - muilla. Itselleni en vaan osaa kuvitella. Ja mun äiti on hulluna siihen merkkiin, ehkä myös siks ei kolahda mulle :D Mutta eettisyys on tosihyvä juttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah. Ymmärrän hyvin. Itselläni jää muutamakin merkki käyttämättä koska Äidille ne ovat ne tärkeimmät ;)

      Poista
  6. On kyllä ihanan värikästä! Muistaakseni joskus nuorempana näin usein heidän postimyyntikuvastonsa, kun se aina äidille tuli kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihania! Mahtavia värejä ja niin pirteitä kaikki.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!