Excuse my bonbon


Tarvitsen todella uusia vaatteita.
- Minä, joka aamu - 

No ei nyt ehkä ihan joka aamu, mutta kyllä se aika ajoin siltä tuntuu, kun vaatekaappia etenkin arkiaamuna tuijottaa, että kaikki vaatteeni ovat kadonneet jonnekin. Tunnun omistavan valtavan määrän rennompia vaatteita, etenkin sellaisia, jotka sopivat mainiosti vapaalle. Onneksi töissä voin pitää rennompia vaatteita, muutoin olisin aivan pulassa. Niitä "jäykempiä" vaatteita on nimittäin paljon vähemmän, mutta kuten arvata saattaa, myös niitä päiviä on kun pikkumusta tuntuu olevan se ainut vaihtoehto.

Yksi ratkaisu työvaatepulmaani saapui perjantaina kun sain käydä ihastelemassa uuden vaatemerkin, Exuce My BonBonin vaatteita etukäteen. Maanantaina julkaistu verkkokauppa tuo koosta 40 ylöspäin kokoon 54 kurvikkaille naisille vaatteita, joita itse ainakin voisin pitää joka ikinen päivä töissä. Nämä kolahtavat nimittäin juuri siihen väliin, johon olen vaatteita kaivannutkin. Sari Hirvonen on suunnitellut monikäyttöisiä vaatteita, sellaisia jotka eivät ole sidottuja mihinkään tiettyyn kauteen vaan niitä voi pitää aina vain uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Materiaali etenkin mekoissa ihastutti. Paksu trikoo pitää kuosinsa vaikka istuu koko päivän eikä rypisty. Silittämistä inhoavana, nämä ovat myös mekkoja, jotka voi vain pestä ja antaa kuivua. Kaikkineen siis täydellisiä työvaatteita, niiden aamujen pelastajia kun ei ole mitään päälle puettavaa.

Mekkojen hinta yllätti myös, positiivisesti. Olin valmistautunut siihen, että kotimaista suunnittelua olevat pienemmän merkin vaatteet ovat kalliimpia, mutta mekkojen hinnat ovat 139-159€ välillä. Kyllä, on se paljon rahaa, mutta ajatelkaa sitä vaatteena joka käyttö ikä on useamman vuoden. Kummasti hinta alkaa tuntumaan paljon kohtalaisemmalta. Toisaalta, harvemmin sitä pitkäkestoisia työvaatteita edullisella hankitaankaan.

Mallisto itsessään on yhtä tunikaan lukuun ottamatta musta ja vaikka liputankin itse värien puolesta niin on sanottava, että kyllä niitä luottovaatteita on silti aina hyvä olla olemassa. Nimen omaan siinä mustassa värissä. Mikään ei ole helpompaa kun asustaa musta mekko mieleisekseen... tai no... helppoa... onhan siinä vaikeutensa päättää, millaiseksi sen tänään muokkaisi asusteilla.

Itselläni lähtee ainakin yksi mekko tilaukseen, vielä kun osaisin päättää mikä. Kahden mallin välillä olen arponut, mutta näette kyllä aivan varmasti kumpaan valintani osui kun se oikea tulee vastaan.

Millaisia vaatimuksia teillä on työvaatteelle?
Hyvää torstaita!

Yhteistyössä Excuse My BonBon

 

I really need new clothes.
- Me, every morning - 

Well, not every morning, but you know, every now and then, it's just a fackt that you are missing some keye peaces on your wardrobe. To me, that seems to be more of a trouble of working mornings. Casual clothes I have, no question about it, but office ones seems to be limited. I can wear casual ones at the office as well, but little black dress is needed every now and then. Not too festive and not too casual either. What to do? 

One solution came to my life on Friday. I was priviled to see new curvy fashion brand called Excuse My BonBon. Starting EU size 40 this brand seems to be a total gift to us having curves. Plus size brand? No, 40 is not plus size, but women with curves. A lot of blakc, yes, but just those basic office clothes at least I need. With material thick enought that they keep their shape. But also good quality enough that they don't greace. Who wants to iron if you can have good looking clothes with out ironing? So these are exactly what you want, basic ones that keep their shape wash after wash after wash. After multiple uses they still look the same. Who would not like that? 

At least I'm thinking of getting that one balck dress more for office.

Lovely Thursday!

Together with Excuse my Bonbon.


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. On kyllä nättejä noi mekot,juu,mutta tuo hinta... Vaikka olisi kuinka suomalaista ja haluaisin kuinka tukea suomalaista,niin ei ole ihan heti varaa lähteä päivittämään vaatekaappiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnasta on sanottava, että ei kaikkea kerrallaan vaan mekko kerrallaan. Laatu pitää kutinsa ja säillyy vuosia. Ajattomia malleja on niin helppo yhdistellä :) Minulla on muutama vanhempi mekko jotka ovat luottovaatteitani ja edelleen kuin uusia, hintaluokka ollut samaa, eli panostus kannattaa kun on klassikko. Minusta ainakin.

      Poista
  2. Tosi kivan näköisiä kaikki.Ainoa mikä pistää silmään ,että kaikki on mustia yhtä mustavalkoista lukuunottamatta.Voi kun oli muitakin värejä ite en osaa mustaa käyttää paitsi housuissa.
    Ninja on kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavassa mallistossa on jo värejä! Musta vetoaa niin moneen Suomalaiseen ja ensimmäinen mallistokin on hyvä saada myydyksi ;) Vaan värejä tulossa!

      Poista
    2. No kiva juttu.Mä en vaan mustaa osaa enkä tykkää käyttä :)

      Poista
    3. Eikä kaikki kaikille sovikaan, se olisi vielä kamalampaa :)

      Poista
  3. No niin kolahtivat tännekin! Ottaisin joka vaatteen - ja minulle tuo musta väri on pelkkää plussaa. Ja mekoissakin suurimmassa osassa pituutta tarpeeksi aikuiselle naiselle - oletan, että mallina toiminut upea Ninja on aika pitkä;)
    Hinta? Hmm - keskitasoa - jos vaate on laadukas ja kestää sekä käyttöä että aikaa eli on ajaton, eivät nuo vaatteet kalliita ole - näiden vaatteiden CPU tulee olemaan hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallina Ninja on kevyesti yli 170cm eli kyllä niissä pituutta riittää. Ennemmin liian pitkä kun lyhyt sanon minä ja näissä riittää kyllä pituus. Myös siihen, että istut koko päivän ilman että täytyy helmaa nykiä. CPU on se, jota minäkin ajattelen näiden vaatteiden kohdalla, ei todellakaan mitään sesonkitavaraa ja niistä olen valmis maksamaan :)

      Poista
  4. Työvaatehaasteet on tuttuja täälläkin! Niin usein lyö pää ihan tyhjää ja äärimmäisessä hädässä on hyvä valita mustaa ja valkoista. Niillä ei voi mennä pieleen. Aika usein suurin ongelma on jakku tai neuletakki, niitä vaihdellaan vielä ennen lähtöä moneen kertaan... Varsinkin, kun mun urheilutsempit ei oo sujuneet yhtä upeasti kuin sulla (uskomaton suoritus, oon melkein kade mut siis hyvällä tavalla:)) Olin toivonut et oma figuuri olis ollu jo vähän pienentynyt mut eipä näillä tsempeillä voi ihmeitä odotella. Ainoa lohtu mulla on, et oon sentään ollu edes vähän ahkerampi kuin vuosi sitten. Ja sun puolesta tulin tosi iloiseksi ja innostit tuloksillasi minutkin ottamaan itseäni niskasta kiinni. Kunnes iski flunssa mut onnex kohta vois aloittaa työmatka fillaroinnit. Joiden tavoite on edes kerran tai kaksi viikossa. Kerrasta tulee jo 10 km ja sekös lisää mun motivaatiota - kilometrien laskeminen!
    Tsemppiterkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei työmatkafillarointi on ihan mahtava homma! Siinä kuule figuuri kiinteityy ihan huomaamatta kun vaan jaksaa sotkea matkat edes takas! Paljon tsemppiä sinne <3

      Poista
  5. Itse kun käytän kokoa 42 tai 44 toivotan riemukkaana tervetulleeksi uuden kotimaisen merkin. Kestävästä työvaattesta olen valmis maksamaan vähän enemmänkin. Itselläni vaan on juuri aivan totaalinen kyllästyminen kevättä ja kesää vasten mustaan. Kaipaan kovasti väriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Kestävä vaate on kyllä hintansa väärti ihan aina, sellainen jota voi pestä ja pestä ja pitää ja pitää ja on edelleen saman näköinen kuin ostettaessa :)

      Poista
  6. Ihan veikeitä vaatteita, mutta aika tyyriitä kyllä ovat minustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lasken sitä kauanko käytän niitä niin ei siinä sitten enää hintaa tule. Omaan makuun ainakin näin näiden työvaatteiden kanssa toimin :)

      Poista
  7. Minusta on kivaa että töihinkin voi useimmiten mennä rennoissa vaatteissa. Tyhjän vaatekaapin syndroomaan suosittelen vaatteidenkarsimisprojektia - sitä alkaa nähdä uudessa valossa monen vanhan vaatteen, kun "pakottaa" itsensä käyttämään niitä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissä rennoissa on puolensa, mutta olen nyt tilanteessa, jossa tarvitaan skarpinpiakin vaatteita :)

      Kaapin käyn kyllä säännöllisesti läpi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!