Few of my favourite things - Primers


Uskon että onnelliset tytöt ovat kauneimmat tytöt.
- Audrey Hepburn

Jonkin aikaa olen testannut muutamaa primeria, joista kumpaankin olen vallan ihastunut. Helmikuussa ostin Lumenelta kokeiluun Beauty base kosteuttavan pohjustusvoiteen. Tuote tuo juuri sitä tarvittavaa kiiltoa ja hehkua iholleni, jota meikin alle haluan. Vaikka muoti sanoisi kuinka, että ihon pitäisi olla mattatasainen, niin kaipaan itse aina sitä luonnollista hehkua ennemmin kuin pahimmillaan vahamaisen tasaista lopputulosta. Etenkin niinä aamuina kun iho ei ole parhaimmillaan, on tämä pohjustaja antanut sitä kaivattua hehkua ja kappas kun vähän samea ja väsynyt iho herää eloon.

Vaan odotas vaan kun tulee kevät niin johan kaipaan sitä väriä kasvoilleni enemmän. Vaikka palaminen ei kuulu siihen, mitä haluan, niin päivettynyttä ihoa minäkin kaipaan. Tähän löytyi pelastus Tarun järjestämän blogi.illan jälkeen Lumenen Arctic sun Ihon sävyn heleyttäjästä. Sekoitin ensin näitä kahta keskenään, mutta sitä mukaan kun iho päivittyy, niin nojaan enemmän pelkästään jälkimmäiseen. Kunnes taas syksyllä alan sekoittamaan näitä keskenään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että oma pohjustajani on löytynyt. Kotimaiselta Lumenelta jälleen.

Mikä on sinun suosikki pohjustajasi?
Hyvää tiistaita!

Arctic sun skin tone perfector on saatu testiin blogin kautta.


I believe the happiest girls are the pretties girls.
- Audrey Hepburn -

For sometime now I have been trying two new primers. First I bought my self a Lumene Beauty base moisturising & illuminating primer. PErfect for my winter skin, giving the glow under my makeup. I've always loved more on glow on skin, even when the fashion sayis total matte is the thing, I still tend to lean towards healthy glow. This gives my skin the extra something it needs, especially on those not so perfect  mornings when it lacks the natural glow. But then comes the sping and sun. With that I got to test this lovely Skin tone perfector, kives the sun kissed look to my skin. Giving the glow I need, but still keeping it toned down. First I mixed these two but come more sun to my face, I tend to leand more on to one with a hint of colour on it. And I must say, my primers at the moment are these ones. Finnish made, reasonable price primes that give the glow as well as the moist my skin needs. 

What is your favourite primer?
Lovely Tuesday!

Arctic sun skin tone perfector was received through blog.


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Tuo pohjustaja on niin hyvä ja parina vuotena olen jo ostanut aina Lumenen heleyttäjän, näköjään taasen uudessa paketissa. :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kumpikin ihan mahtavia. Antavat juuri sitä sopivaa hehkua, etenkin kun iho vähän tarvitsee sitä apua aika ajoin ;)

      Poista
  2. Lumeneen luotan minäkin, ja tuo sama valkoinen tuubi on itsellänikin käytössä :)
    Täytyypä kesää kohden testata tuota toistakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin kokeilla, antaa silleen sopivasti vähän väriä kasvoille, kun ei sitä oikein vielä muuten ole tarjolla sitä väriä naamalle ;)

      Poista
  3. Lumenelta löytyvät munkin suosikkipohjustustuotteet ja ihan heti en kyllä kyseisistä tuotteista ole luopumassa! :)<3

    VastaaPoista
  4. Lumenen heleyttäjä löytyy minunkin pussukastani - samoin Lumenen meikkipohja ja luomien pohjustaja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenella on niin monta hyvää Suomalaiselle iholle sopivaa tuotetta :)

      Poista
  5. Mä en tiedä olenko jotenkin tyhmä etten tajua vai mitä, kun tuo Lumenen heleyttäjä ei tunnu vaikuttavan mun ihossa mitenkään :D Oon testannut ja tuntuu siltä, että siitä ei ole mitään hyötyä.. Käytän nykyään meikin alla Kicksin oman sarjan läpinäkyvässä putelossa olevaa pohjustajaa ja sen kanssa meikki näyttää hyvältä ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kaikki tuotteet koskaan sovi kaikille :) Niin se vaan valitettavasti tuppaa menemään :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!