Give a day


Onnea on löytää täydelliset farkut

Puhutaanpa hetki täydellisistä farkuista ja siitä, miten vaikea niitä on löytää. Olen itse henkeen ja vereen saakka farkkutyttö. Jos on tilaisuus, johon ne farkut voi laittaa, niin todella usein huomaan niihin sortuvani. Jotenkin niiden kanssa on niin helppo pukea mitä vaan. Mikä olisi helpompaa ja vaivattomampaa kuin farkut, pusero ja jakku? Onnekseni saan itse pitää tätä yhdistelmää töissä joka päivä jos niikseen tulee. Siihen päälle tuppaan pitämään vapaallakin vielä farkkuja.

Ehdottomat suosikkini ovat vajaa vuosi sitten JUNAROSE:lta hankitut revityt farkut. Ensimmäisessä kuvassa olevat farkut, joita pidän käytännössä joka ikinen viikko. Ne on pesty ties kuinka monta kertaa ja käyttö on todella ahkeraa. Silti ne ovat edelleen upeat päällä ja tuntuvat hyviltä pitää yllä. Ne istuvat lantiosta ja vyötäröstä, ne ovat sopivan mittaiset ja ihan rehellisesti: Minusta ne ovat kestäneet todella hyvin kulutusta.

Koska yksi malli on hyvä, niin miksi hankkia toisia samaa mallia. Mustat farkut töissä? Täydellistä. Niitäkin on kaapissa kaksin kappalein, vähän erilaisella pinnalla kummatkin. Ja pidettyä tulee, säännöllisesti niitäkin. JUNAROSE on suosikki vaatemerkkini, mutta jos yhden tuotteen heiltä valitsisin, niin kyllä se olisivat nämä farkut! Jokainen varmasti tietää sen helpotuksen tunteen, kun ne täydelliset farkut löytyvät, ei enää kaupoilla ravaamista ja etsimistä.





Täydelliset farkut.... vaan milloin ne kannattaa ostaa? Minä sanon, että ehdottomasti tänään. JUNAROSE on yksi BESTSELLERin merkeistä ja juuri tänään heillä on menossa kampanja, josta kuultuani tiesin haluavani upean kampanjan kanssanne jakaa nimittäin:

Huhtikuun 10.päivänä, 24 tunnin ajan kampanja toteutuu kaikilla markkina-alueillamme. Suomessa kaikki asiakkaiden VERO MODA, JACK & JONES, VILA, OBJECT, ONLY ja

NAME IT-liikkeissä sekä BESTSELLER-verkkokaupassa käyttämät rahat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Myös liikevaihto B2B-asiakkaiden osalta lahjoitetaan.



Puolet jokaisen maan tuotoista lahjoitetaan kansainväliseen hyväntekeväisyyteen, kuten Unicefille tukemaan heidän työtään, ja toinen puoli tuotoista lahjoitetaan maakohtaisesti valitulle järjestölle. Suomessa kohteeksi on valittu Lastenklinikoiden Kummit RY http://www.kummit.fi/etusivu , joka suuntaa yhteistyöprojektin lahjoitusvarat lasten tehohoidon akuuttitarpeeseen Suomen kaikilla yliopistollisilla lastenklinikoilla. Odotamme innoissamme pääsevämme tukemaan heitä työssään.

Lisätietoja GIVE-A-DAY -hyväntekeväisyyskampanjasta osoitteessa http://bestsellergiveaday.com/

Eli nyt jos koskaan sinne farkku ja vaateostoksille sanon minä!

Upeaa perjantaita!

JUNAROSE on blogin yhteistyökumppani, mutta tästä postauksesta bloggaaja hyötyi vain sen hyvän mielen, joka tarkoituskin oli.

Only Finnish today. 

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Täydelliset farkut ovat kyllä haastavat. Ja kun pysyisivät aina täydellisinä. Kivaa perjantaita Satu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä. Olen itse ollut Bestsellerin farkkuihin tyytyväinen, tuntuvat pitävät muotonsa hyvin.

      Hyvää perjantaita Katja! :)

      Poista
  2. Vielä olis hakusessa ne täydelliset farkut. Pitäisi kokeilla ennen ostamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pitää kokeilla! Junarosea Object storessa Helsingissä Aleksilla ;)

      Poista
  3. Täällä vieläkin etsitään niitä täydellisiä farkkuja. Kenties täytyy nyt mennä sovittelemaan Junarosen farkkuja, olenhan nähnyt Ladyn in action eli ostamassa kyseisiä mustia farkkuja. <3

    Eli suositukset ovat kyllä erinomaiset ja hyvällä asialla vielä. <3

    Aurinkoa viikonloppuun Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! Ne mustat ovat olleet oikea työpäivien pelastaja, ei tartte miettiä mitä pukee päällensä kun on sellaiset.

      Asia on hyvä, uudet farkut menevät tilaukseen täälläkin. On tarve, mutta päivän valikoin tilaamiselle kyllä tarkasti tämän kamppiksen kuultuani. Samaa mallia kun uskaltaa tilata sokkonakin :)

      Aurinkoista viikonloppua Tiia <3

      Poista
  4. Täydellisten farkkujen löytäminen on kyllä hankalaa, itsekin ostan sitten useamman parin kun hyvä sattuu löytymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kun ne oikeat löytyy, niin heti useammat jotta riittää hetkeksi. Kyllä niitä sitten pitääkin, koko ajan :)

      Poista
  5. Onpa hienoa, että olet löytänyt oman farkkumallisisi. Samanlaisena farkkutyyppinä minä edelleen etsin sitä one and only -mallia itselleni. Monia malleja olen kokeillut, ostanut ja käytän, mutta edelleen hakusessa on se kaikista ihanin luottomalli ja -koko, jonka voisin ostaa vaikka kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä onni, että on oma malli löytynyt. Tietää mihin mennä ostamaan :)

      Poista
  6. On kyllä kivat farkut! Ja grooooove kuvauspaikka =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!