The Leibster Award


REntoudu - On sunnuntai

Irlannin reissun aikana sain The Liebster Award haasteen Optimismia ja Energiaa blogin ihanaiselta Katjalta.

Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Se keneltä haasteen saat, on keksinyt itse 11 kysymystä ja vastaavasti sinä keksit 11 kysymystä niille joille haasteen laitat eteenpäin.

Katja oli keksinyt hyviä kysymyksiä joihin sunnuntain kunniaksi ajattelin vastailla parhaani mukaan.

1. Mistä sait idean perustaa blogin?
Entiseltä työkaveriltani joka otti blogin ensimmäisenä vuonna liki kaikki asukuvanikin. Sekä ystävältäni Matemaatikolta, joka puolihuolimattomasti huomautti, että "Sun pitäisi alkaa pitämään blogia" johon sain jatkoselityksen, että asujani olisi kiva katsella. Näin siis kohta neljä vuotta sitten jo. Huh, on siitäkin kyllä jo jokunen tovi!

2. Mistä sen nimi kumpuaa?
Puhtaasta hetken mielijohteesta. Halusin blogille nimen, en omaa nimeäni, kirjoitin kauan nimimerkin suojista muutenkin, aloitinkin kasvottomilla kuvilla. Nimi yhdistyy ennen kaikkea elämästä nauttimiseen, mutta kyllä se vaan niin on, että plussakokoiset vaatteet ovat kaapissa ja kun ne plussat alkavat koosta 42 (tai pahimmillaan 40) niin en näe hetkeen sitä, että nekään kaapista katoaisivat vaikka paino onkin alemmas hivuttautunut tasaisesti.


3. Mitä seuraat televisiosta?
En mitään. Olen niin huono seuraamaan mitään sarjaa tai muutakaan. Unohdan katsoa. Meillä taitaa TV olla vain pölyn kerääjänä olohuoneessa. Leffoja tulee katsottua joskus, mutta sekin aika harvoin. Samoin sarjoja, mutta kyllä se aika kuluu kaikkeen muuhun kuin TV:n katselemiseen.

4. Mikä on lempilehtesi, oletko tilaaja?
Vielä vuosi sitten olisin sanonut, että en tilaa lehtiä, nyt postiluukusta tulee säännöllisesti kaksi lehteä. Ellen tilasin aika hetken mielijohteesta, mutta sille tielle olen jäänyt. Hetken keino rentoutua ja toinen, kohta vuoden jo tullut on KodinKuvalehti. Printtimedialla on paikkansa, vaikka Hesarinkin luen nykyisin verkosta, nämä kaksi paperisena. Monta muutakin luen kyllä, mutta nämä ovat tilaukseen saakka jääneet.

5. Tennarit vai korkkarit?
Kummissakin on puolensa enkä osaisi olla ilman kumpiakaan. Mutta jos on pakko valita, niin kyllä se vaan on kuulkaa korot. Tennarit menevät viimeisenä hyllyyn talvea vasten ja tulevat ensimmäisenä pois, mutta korot... Pääsiäisenä pitkästä aikaa oli jalassa korkeammat korot avokkaissa ja kyllä se vaan niin on, että ne voittavat koska tahansa tennarit.


6. Mihin aikaan palaisit, jos saisit elää viikon elämästäsi uudelleen?
En oikeastaan tiedä. Olen aina pyrkinyt katsomaan eteenpäin, en taaksepäin. Onkohan väärin sanoa, että en mihinkään? Yksittäisissä hetkissä voisin elää monta asiaa uudelleen viimeisen parin kuukauden säteeltä, viimeisen parin vuoden ajalta, viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta, mutta yksittäistä viikkoa en osaa sanoa.

7. Pelottavin kokemuksesi?
Tähän on vaikea sanoa mitään, ei siksi, ettenkö olisi pelottavia kokemuksia kokenut vaan koska en osaa sanoa, mikä niistä olisi pelottavin. Mahdollisesti autokolari jossa olimme jokunen vuosi takaperin Kotinörtin kanssa. Tilanteessa olisi voinut käydä todella paljon huonommin kuin miten siinä kävi, auto meni kyllä lunastukseen, mutta me selvisimme säikähdyksellä.

8. Mieleenpainuvin kommentti blogiisi?
Olen saanut osakseni useammankin kerran negatiivisia kommentteja, mutta kiitos teidän lukijoiden, olen ne myös autuaallisesti unohtanut. Te olette kerta toisensa jälkeen nousseet sanomaan irvileuoille vastaan, ihanat aikuiset Naiset (ja Miehet). Miksi aloitin negatiivisista? Koska ne ovat monesti niitä, jotka jäävät helpoiten mieleen. Positiivisista sanon, että jokainen kannustava kommentti, vaikka ei sanatarkasti, niin muutoin on kyllä jäänyt mieleen. Rakastan vuorovaikutusta lukijoiden kanssa ja pidän jokaista kommenttia valtavassa arvossa.


9. Suomen kivoin kaupunki?
Miten voi näin yksinkertainen kysymys olla näin vaikea... Moni kaupunki Suomessa on kesällä kaunis ja talvella kamala. Sanon kuitenkin Espoo, koska onhan se nyt kotiin päin vedettävä eikö? Kyllä se niin on, että Helsingissä ja Turussa on kummassakin oma viehätyksensä, mutta Espoo on koti.

10. Joulu vai juhannus?
Juhannus. Ei ehkä juhlana niinkään, vaan vuodenaikana. Juhannuksen valkoiset yöt, läpi yön riittävä valo. Se tekee minulle juhannuksesta voittajan.


11. Kuuluuko ensikesääsi/yleensä festarireissu?
Ei, ei ole moneen vuoteen kuulunut. Joskus Provinssi oli joka kesän ykköstapahtuma, mutta moneen vuoteen en ole enää mennyt.

Tällaisia vastauksia näihin. En haasta ketään, tuntuu että tämä haaste pyöri useammassa blogissa pääsiäisen aikana, mutta hauska tämä ainakin oli toteuttaa. Kiitos Katja vielä haasteesta!

Upeaa Sunnuntaita!

P.S. Kuvat? Todella vanhoista asupostauksista, joita selasin muutama päivä takaperin.


It is, again, just in Finnish.
Hope you have a great Sunday!
 
Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Vaikka asukuvat ovatkin vanhempia, niin täysin tätä päivää, klassinen maku säilyy iättömänä. Ihania asuja ja meikäläisen lempivärejä ja vaatteita varmaan kaikissa kuvissa.

    Oli ihanaa nähdä näitä sillä, tiiviisti olen lukenut blogiasi vuoden ja kaikkinensa pari vuotta. Vasta oman blogin perustettua rohkenin alkaa kommentoimaan. ;)

    Kodin kuvalehti on hyvä, tykkään siitä itsekin <3

    Kivaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikoitahan nuo ovat, ei se tyylissäni pahemmin ole muuttunut. Kumpikin kokonaisuus sellainen, että voisin hyvin sellaista pitää ylläni :)

      Hyvää alkanutta viikkoa <3

      Poista
  2. Upeita kokonaisuuksia, vaikkakin ovat vanhoja kuvia. :) Klassikot ne vaan toimii vuodesta toiseen! Kivoja vastauksia. Rentouttavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se on, vanhoista saa myös inspiraatiota nykyisiin ;)
      Hyvää maanantaita! <3

      Poista
  3. Hyviä kuvia ja yllätyinkin, että ovat vanhoja koska klassiset asuvalinnat toimivat aina ja näyttävät ajankohtaisilta :)

    Ihania vastauksia ja taas oli kiva oppia sinustakin jotain uutta // tykkään lukea näitä :)

    Kivaa viikonloppua sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, kun on klassikko, niin ei voi mennä pahasti pieleen. Näihin kysymyksiin on kyllä kiva vastailla, sitä sinun haastettasi olen tässä vähän säästellyt vielä, mutta senkin teen kyllä :)

      Hyvää alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  4. Kivaa kun vastailit! Kauniita kuvia, onpa sulla ollut pitkät hiukset! Ihanaa sunnuntaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Nuo ovat itseasiassa lisäkkeet, joita voisi kokeilla useamminkin. Olen vain laiskistunut niiden pitämisen kanssa ;)
      Hyvää maanantaita! :)

      Poista
  5. Näitä vastauksia on kiva lukea :) Hyviä kysymyksiä oli Katja keksinyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin mahtavia kysymyksiä, joihin oli hyvä vastata :)

      Poista
  6. Kivoja vastauksia ja ihania kuvia, jotka aivan hyvin voisivat olla kuluneen viikon varrelta. Valkoiset housut ovat tosi kivat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna! Housut ovat vähän ohuet tälle vudoen ajalle, kun pellavaa ovat, mutta on tuolla kaapissa vastaavat odottamassa vähän lämpenevää vielä :)

      Poista
  7. Näitä kysymys-vastaus postauksia on kuitenkin kiva aina lukea. Kivat asut taas ja varsinkin tuo edellinen nahkatakki+ punainen huivi+tennarit asu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Aika rennoissa kokonaisuukissa on tullut viime aikoina viihdyttyä kyllä, mutta ei se haitanne :)

      Poista
  8. Näitä on aina kiva lukea, pääsee kurkkaamaan vielä vähän syvemmin bloggaajan sielunelämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo on, tykkään itsekin tällaisia postauksia lukea :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!