Spring skirts to use


Kaikelle on vuodenaikansa.

Siinä missä viikonloppuna laittelin talviteloille mustaa keinonahkaa oli tilalle aika kaivaa tämä kevään ja kesän suosikkini, Lontoosta todella tuhdista alesta ostettu French Connectionin mekko. Sain postaukseen keinonahkahameesta jokusen kommentin siitä, että pitäisi heittää romukoppaan idea kesä- ja talvivaatteista. Olen aiheesta täysin samaa mieltä, mutta on vaatteita, jotka materiaalinsa takia sopivat paremmin johonkin sesonkiin. Joka sekin tuli ilmi kommenteissa. Siinä missä itse koen kesällä keinonahan liiankin hiostavana, koen tämän henkäyksen ohuen sifonkiunelman aivan liian kylmänä talvella. Vaikka kuinka pukisin alle paksut sukkahousut, niin tuntuu että jäädyn silti.

Pidän monia vaatteita läpi vuoden, mutta on näissä omissa sesonkivaatteissa puolensa. En nimittäin ehdi kyllästymään ollenkaan niin nopeasti näihin kuin vaatteisiin joita pidän ympäri vuoden. Tämänkin kun kaivoi taas ylähyllyltä esille niin ihan kun olisi saanut kokonaan uuden vaatteen käyttöönsä. Tiedän, että sama on syksyllä edessä muutaman vaatteen kanssa jonka nyt laitoin puhtaasti materiaalinsa takia odottamaan sitä viileämpää keliä. Joten vaikka ideana haluan minäkin romuttaa kesä- ja talvivaate vision, niin kyllä siinä on puolensakin. Omalla kohdallani ainakin.

Olen tämä viikon viihtynyt töissä hameissa. Ne tuntuvat tällä hetkellä olevan se kaikkein helpoin vaate itselleni. Avokaskelien alettua pääasiallisesti hame, korot ja yläosana joko pusero ja jakku tai kuten tässä versiossa neule. Siistiä ja simppeliä, klassista, mutta jotenkin tämä tuntuu todella tuoreelta itselleni tällä hetkellä. Niin se farkkutyttökin vaan taipuu siis helmoja pitämään ja ajoittain niihin hullaantuukin ihan kokonaan.

Aurinkoista perjantaita ja hyvää alkavaa viikonloppua!


For everything, there is a season.

Earlier this week I made a post on one of my favourite autumn and winter skirt. I had some comment on the post saying: Why only winter, looks good on spring as well. But as the material is what it is, I feel it is too hot for summer especially. But leaving that skirt to wait for autumn it was time to get something in return. This beautiful light skirt I got from London couple of years ago is so spring and summer to me. This one is way too light for autumn, but especially for winter. and even though I agree, get clothes you can wear no matter what season I still keep some as winter and some as summer clothes. Material being main reason, woollen things on summer? No thanks. But also it means I don't get bored. Storing things for summer/winter gives me the feeling of whole new clothes when the correct season comes. Something my wallet agrees with me. So I might still keep some for just seasonal things.

I hope you all have a great Friday and a good weekend!

Neule/Knit: Tommy Hilfiger // Hame/Skirt: French Connection // 
Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Longchamp // Huivi/Scarf: Mulberry


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Tämä on kyllä aina vaan yhtä kiva! Värit ovat ihanat! :) Kivaa viikonloppua, nähdäänkö huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, kun antaa hetken huilia hameen niin tätä voikin pitää nyt koko ajan :)
      Kyllä nähdään huomenna!

      Poista
  2. On kyllä ihanan värinen ja olen samaa mieltä että kesä- ja talvivaatteita ei tarvitse varsinaisesti erotella mutta tosiaan jotkut vaatteet ovat vain liian kylmiä talveen jne :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se materiaali vaan määrää käyttöä aika tavalla. Etenkin maassa jossa sitä lämpötilaeroa on kiitettävästi kesän ja talven välillä :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Todella kaunis asu! :) Hameen ja paidan yhdistelmä on just täydellinen, munkin vaatekaappi kaipais kesäks tälläistä kivaa hamosta!

    Ps. Mulla on asukriisi, oon nimittäin myös tulossa Anskun blogisynttäreille eikä ole mitään tietoa mitä laittaisin päälle :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Hameella ja neuleella pääsee aika pitkälle monessa yhteydessä.

      Voi asukriisi, en ole ehtinyt edes ajattelemaan mitä laitan lauantaina päälleni, mutta eiköhän jollain perusetillä mennä niin ei tule liikaa stressin tapaistakaan :) Tsemppiä kriisiin. Musta on helpoin valita aina ne joissa itse viihtyy parhaiten ;)

      Poista
  4. Oi vitsi toi hame on kyllä joka kerta aivan yhtä upea. ♥_♥

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit tuossa hameessa! :) Mulla tulee myös usein hamekausia, etenkin näin kesän kynnyksellä. Kivaa vaihtelua talven pitkän housujakson jälkeen. Ja onpa muuten tuo huivikin aivan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitios Stella! Sama täällä, talven jälkeen huomaa oikein kaipaavansa helmoja taas :)

      Poista
  6. Kyllä minusta jotku vaatteet vain on sesonkivaatteita. Juuri tuo on parasta kesävaatteissa, että ne on kiva kaivella esille pitkän talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se. Lyhyt kesä ja niin paljon kaikkea kaunista jota pitää yllä :)

      Poista
  7. Ihana hame, sävyt sointuvat hyvin yhteen :). Huomenna muuten nähdään! :)

    VastaaPoista
  8. Siis miten ihanan sävyinen hame! Todella kaunis :)
    Nähdäämme siis huomenissa ♥

    VastaaPoista
  9. Kaunis hame ja kiva kokonaisuus; rannekoru on hauska yksityiskohta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Sekin on yksi kevään suosikeistani, antaa kivaa erilaisuutta kokonaisuuteen :)

      Poista
  10. That is such a beautiful skirt! Looks so good on you! :)

    www.callmemaddie.com

    VastaaPoista
  11. Tästä sun hameesta tykkään aina vaan.

    VastaaPoista
  12. Hame on kyllä aivan ihana: kauniit värit ja kiva malli.

    VastaaPoista
  13. Kaunis ja raikas kevätasu !
    Kyllä jotkut vaatteet vaan ovat liiaan kylmiä talveen ja toisinpäin ;) Höpsöähän se olisi kulka kesät talvet samoissa vaatteissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Ihan totta, ei kaikkea voi pitää vuoden ympäri :)

      Poista
  14. Oioi, taas tämä ihana mekko <3 Materiaalien lisäksi mulla on pientä jakoa kesä- ja talvivaatteisiin jonkun kuosin ja materiaalien yhdistelmillä. Tummat kuviot yhdistettynä paksuun materiaaliin jäävät kyllä talvikäyttöön ja puolestaan kesällä helpommin sujahtavat päälle kevyet materiaalit hentoisissa väreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, kesällä kaipaa vaaleampaa väriä, vaikka minä taidan sitä valkoista rakastaa ihan ympäri vuoden :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!