Casual from weekend


Älä koskaan ole niin kiireinen tienatessasi elantoasi, että unohdat elää.

Mennyt viikonloppu oli menojen suhteen varsinainen himphamppu viikonloppu. Menoa on ollut perjantai illasta sunnuntaihin alkuiltaan saakka. Seassa on asioita, joista voisi sanoa niiden olevan ikäviä aikuisuuteen liittyviä asioita. Kuten vakuutusten kilpailutus. Asia, joka on hyvä tehdä, mutta joka ei varsinaisesti ole mielestäni kovinkaan hauskaa. Onneksi mukaan mahtui roppakaupalla niitä hyviäkin hetkiä. Paljon ystävien kanssa vietettyä aikaa niin perjantaina kuin lauantainakin. Mestareiden liigan finaali kirvoitti kielenkannat ja sunnuntaina taas vuorossa oli pidempään kaivattua aikaa Siskon kanssa. Kaikkineen siis kaikkea muuta kuin paikallaan pysyvä viikonloppu.

Vaan hyvä niin että tuli mentyä ja tehtyä. Moni asia katosi pois tehtävälistalta ja viikkoon on jälleen helpompi suunnata. Tämä viikko on kyllä tämäkin aivan tukossa ohjelmaa. Mikähän siinä on, että kesällä viikotkin tuntuvat olevan täynnä menemistä ja tekemistä, vaikka kuinka koettaisi olla suuremmin mitään menoja viikolle laittamatta. Vaan miksikäs ei, kaikkea kivaa tiedossa.

Miltä teidän viikkonne näyttää?
Hyvää maanantaita ja upeaa uutta viikkoa!


Never get so busy on making living, that you forget to make life.

I had loads of things to do tis weekend. Some of them were these boring adult things to do, like change you insurance to antoher company and other things that take time and things you need to do, but are by no means fun. But funthings there was as well, loads of the great things. Seeing friends, lookin UCLFinal and much needed time with my Sister on Sunday. Outfit is from Friday night, casual and easy summer outfit. Had a coat with me, just in case. No need for it after all. truly summer then.

How was your weekend?
Lovely Manday!

Pusero/Blouse: Tommy Hilfiger // Farkut/Jeans: Your's // Huivi/Scarf: Old //
Kengät/Shoes: Prisma // Laukku/Bag: Longchamp // Takki/Coat: Old


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. I love turkoosi <3
    Oma alkuviikkoni näyttää vielä ihan leppoisalta mutta loppuviikosta on kahdet juhlat jonne pitäisi rientää ja toiseen juhlista teen juustokakun, eli loppuviikko menee hulinassa mutta onneksi mukavissa sellaisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella kaunis väri! Juhlia on täälläkin loppuviikosta tiedossa kun häät odottavat juhlijaansa. Vaan onneksi on tasapainoa töiden ja muun välillä, niin vaikka on tekemistä niin on mukavaa tekemistä :)

      Poista
  2. Turkoosi on upea kesäväri ja sopii sulle kivasti. Ompa tuo laukku kaunis <3
    Mukavaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis väri ja ainakin itselläni hyvinkin kesään liittyvä väri :)
      Hyvää viikkoa Sara!

      Poista
  3. Tykkään ihan älyttömästi noista lainauksista, mitä sulla on aina joka postauksen alussa. Niissä on aina sellasta viisautta, joka kolahtaa.

    Ihana laukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annukka! Niitä on kyllä aina hauska etsiä, monikin kohlahtaa, joskus suurempia, joskus pienempiä viisauksia :)

      Poista
  4. Turkoosi on kaunis kesäväri, jota en itse osaa käyttää. Mutta sinulle se sopii kyllä loistavasti.
    Ja säpinää on täälläkin viikot ja viikonloput - mutta ei haittaa - niin kauan mennään kun pää perässä pysyy;)
    Aurinkoista uutta viikkoa niin sinulle kuin sille Kotinörtillesikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, mutta vaikea väri, ei käy kieltäminen. Hiljalleen, pienissä erissä minäkin sitä vasta opin käyttämään.

      Aurinkoisia säpinäviikkoja! <3

      Poista
  5. Niin hyvä tuo quote postauksen alussa!! AMEN!

    Viikko näyttää kiireiseltä, mutta hyvä niin koska mini on yöleirillä ja näin ei ikävä ehdi tulla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, yksi ehdottomia suosikkejani :) Kiire viikko on joskus hyväkin, etenkin tuossa tilanteessa kun muutoin ehkä murehtisi vain kotona :)

      Poista
  6. Täällä myös kiireinen kesäviikko tiedossa, ja maanantai ei alkanut aivan toivotulla tavalla kun puoliso passitettiin 2pvä lepoon. :/ Mutta onneksi kaikki on väliaikaista <3 Kivaa alkavaa viikkoa ihana Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Vaan toivottavasti hän on jo tokenemaan päin.
      Ihanaa viikkoa! <3

      Poista
  7. Ihana ja kesäisen raikas asu. <3 Kivaa uutta viikkoa Satu <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!