6.6.2015

Favourite jeans


Trendikäs on viimeinen aste ennen mautonta.
- Karl Lagerfeld - 

En ole missään nimessä trendikäs, en tiedä olenko oikein koskaan ollut. Taivun ennemmin klassisen pukeutumisen puolelle ja tässäkin asukokonaisuudessa ne ikisuosikit. Farkut, pusero ja jakku. Vaan mihin sitä suosikkejaan vaihtaisi, asu itsessään torstailta. Mikä tekee kuvan asusta vähän erilaisemman ovat jalassa olevat farkut. Ne nimittäin ovat kokoa, joihin en viime kesänä enää mahtunut. Eli selvää kutistumista on siis sittenkin havaittavissa, vaikka jokseenkin hitaan puoleisesti noin omasta mielestä. Sain jo aikaisemmin oikeastaan toiveen kirjoittaa siitä, mitä syön nykyisin ja miten liikun, siitä enemmän huomenna. Sen voin sanoa, että mistään en ole joutunut tämän seurauksena luopumaan.

Mutta takaisin kokonaisuuteen. Pitkään nämä olivat luottofarkkumallini Evanssilla, kunnes siellä muutettiin mallistoa. Se, että yhtäkkiä tiettyä mallia muutetaan ja siitä tulee epäsopiva ei ollut mitenkään mieleeni. Ostin kyllä näiden jälkeenkin farkkuja sieltä, mutta eivät ne ihan yhtä hyvät ole kuin nämä. Vaan kyllä se niin on, että kun nämä farkut hajoavat, niin uusia ei tilalle enää ole saatavilla, joten metsästys se on siinäkin edessä. Sentään tiedän suunnata sinne Junaroselle ensimmäisenä. Sitä ennen kuitenkin pidän vielä näistä kiinni, kulutettakoon siihen hajoamiseensa saakka. Joka muuten ei ole kovin kaukana...

Takana on työuran rankin viikko varmaan koskaan, edessä viikonloppu täynnä mahtavia juttuja. Eilen jo töiden jälkeen istuin iltaa ystävien kanssa, tänään on brunssia ja sunnuntaina onkin aika nähdä pitkästä aikaa Siskoa. Sitä ennen tosin, ei pidä missään nimessä unohtaa Champions Leaguen finaalia tältä illalta, johan sitä ottelua tämä jalkapallofani onkin tässä ehtinyt odotella tovin jos toisenkin.

Millaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on?
Aurinkoista viikonloppua!


Trendy is the last stage before tacky.
- Karl Lagerfeld -

I'm in no means, trendy. I'm more of classic type but I must admit, if I need to choose my favourite clothing combo it would be this one: Jeans, blouse and blazer. And I've said the same thing several times over and over again. But this one for example, it just seems to work every time I wear it. Still staying on the blue and white side of colours, but that might be all the same. What I do wear in this photo are my old jeans I couln't fit in around one year. Sad thing is, that this model was changed around two years ago and after alteration the model doesn't look as good as these ones do. So when these break donw (that day is not so far), I think I actually need to get some new ones somewhere... Or I'll just loose a bit weight to fit in to next ones. Not a bad plan either.

What is you favourite clothing combo?
Lovely Saturday and great weekend!

Jakku/Blazer: Mark's and Spencer // Pusero/Blouse: Old // Farkut/Jeans: Evans //
Kengät/Shoes: Deichmann // Huivi/Scarf: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

10 kommenttia:

  1. Hyvän näköliset farkut ja so true tuo Lagerfeldin viisaus.

    Huivi on kyllä kanssa niin ihana, kyllä tässä taas mennään omien lempivärien äärellä. :)

    Ihanaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, ihan mahtavasti sanottu. Huivi on kyllä ihan suosikki tällä hetkelä :)

      Hyvää viikkoa Tiia! <3

      Poista
  2. Mun mielestä pukeutumisessa on tärkeintä se, että itse viihtyy vaatteissaan ja kokee että ne on nätit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se on, pidä päälläsi niitä joissa viihdyt.

      Poista
  3. Mun mielestäni persoonallisesti ja itselle sopiviin (=niihin, joissa itse tuntee olonsa hyväksi) vaatteisiin pukeutuminen on tärkeintä, ei se löytyykö omat vaatteet kauden lehdistä ja kauppojen näyteikkunoista.

    ps. Älä ihmettele, kirjauduin pois sinun lukijalistalta ja laitoin itseni sinne uudelleen...bloggerin ongelmia yritän ratkoa Lady of the Messin ohjeiden mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri, ei sillä voi mennä mikä on trendikästä vaan sillä, mikä on juuri sinulle paras ja toimii. En ihmettele :)

      Poista
  4. Kiva asu ja juuri vastaavia ikisuokkeja itsekin käytän. Pukeutumisessa tärkeintä ei todellakaan ole viimeisen päälle muodin mukaan sonnustautuminen vaan vaatteet ja asusteet, joissa viihtyy ja jotka tuntuvat omilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, kaikin puolin paras ratkaisu on pukeutua niihin vaatteisiin joissa itsellä on hyvä olla :)

      Poista
  5. Pukevat farkut ja ihanan väriset! <3

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!