Here's looking at you kid


Tämä näyttää kauniin ystävyyden alulta.

Klassikko sanonta klassikko elokuvasta. Tuo mieleeni perjantai-illan, mutta myös muiston jostain paljon kauempaa. Kun takana on, sanotaan todella raskas päivä, niin paluu menneeseen tekee joskus hyvää. Sain kutsun paria viikkoa aikaisemmin osallistua ystäväni syntymäpäiville. Paikassa, jossa niitä juhlittiin useita vuosien takaa, nimittäin hänen vanhempiensa kotona. Pelkästään paikka toi mieleen muistoja vuosien takaa, ihmisistä ja tapahtumista. Kaikesta siitä, mikä silloin toi meidät yhteen ja joka on edelleen pitänyt meidän kasassa.

Reilusti yli kymmenen vuotta sitten alkoi ystävyys, joka ei onnekseni ole tänäkään päivänä loppunut eikä toivottavasti lopukaan. Mukaan on tullut uusia kasvoja, niin elämässä aina tulee. Vana kuten eräs vieraista totesi: Alkaa olemaan vanha jengi kasassa. Viimeksi juhannuksena kahdeksan vuotta sitten ja nyt uudelleen. Paljonhan siinä kahdeksassa vuodessa on tapahtunut ja hyvä niin. Useamman kanssa tuli todettua, että elämä on vienyt eteenpäin positiiviseen suuntaan. Joiltain osin suuntaan, jota ei ehkä silloin olisi osannut kuvitellakaan.

Vaan siinä me jälleen olimme, ne samat ihmiset kuin ennenkin. Osittain kyllä, samat jututkin, mutta niin ystävyydessä aina. Sitä jatkaa siitä mihin viimeksi jäi, joidenkin kohdalla se viimeksi oli aidosti liki kahdeksan vuotta sitten noin kasvokkain. Hyvä paluu takaisin sinne, mistä joskus lähdettiin kiipeämään elämässä eteenpäin, ne ihmiset jotka jo puolesta sanasta ymmärsivät missä mennään ja mistä puhutaan.

Illan kokonaisuus näin kuvituksena oli pitsin ja keinonahan yhdistämä. Kokonaisuus josta haaveilin jo takkia ostaessani. Sopivan klassikko yhdistelmällä sitä jotain. Mutta se oli sivuseikka, tärkeintä oli se hetki, paluu sinne jonnekin ja samalla terve toteamus, että eteenpäin on mennyt jokainen vaikka sisin olikin sama.

Upeaa sunnuntaita Ihanat!


This looks like a beginning of a beautiful friendship.

Classic line from a classic movie. Reminds me of Friday. After, let's say a tough day I had the pleasure of going to a dear friends birthday party to her parrents place where we used to spend a lot of time. Back in the day. I've known first of those friends for over a decade. It's a long time to have such a great people in your life. Last time we were all there was aroundeight years ago in middsummer, but now, we went there again. Such a memory lane, but a good one. Some I've seen in these past years, but not all, and it was such a great start to weekend to be able to see them all again. Or like one of us put it: It's the old gang again. Some new faces, yes as life brings them, but also those ones, who knew from one word what I meant. Evenings outfit was not as much point here, though I likes the combination of lace and (faux) leather. Looked summerry to me.

Lovely Sunday all!

Mekko/Dress: JUNAROSE // Takki/Coat: ForEver21 // 
Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kaunis asu ja kaunis ja hehkeä nainen asussaan! Tuo takki on upea ja istuu sinulle täydellisesti! Edelleen haaveilen omasta vastaavasta; ehkä se tulee vastaan...

    Ihanaa kesäsunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Tuo on kyllä ihana tuo takki, keinoahan se on, mutta ehkä se on hyvä aloittaa kokeilu sillä eikä maksaa maltaita aidosta :)

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Ystävät <3
    Kivaa sunnuntaipäivää sinulle ja armaallesi <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis ja näpsäkkä asu! Ja varmasti ollut kiva ilta. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana asu, tykkään<3 Nahkarotsi ja pitsimekko, tuota pitää kokeilla joskus. Kuulostaapa teidän ilta mukavalta. Paras ystävyys on juuri sellaista että vuodet eivät haittaa, vaan juttu jatkuu juuri siitä mihin viimeksi jäätiin ja tuntee olevansa ystävien keskellä... Nyt kun muistutit niin täytyy kaivella Casablanca jostain sateisten iltojen varalle. Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Se on kivan erilainen kokonaisuus siinä, että tulee hempeää ja sitä rokkia samaan. Casablanca on kyllä sadepäivän pelastus ;)

      Hyvää uutta viikkoa! <3

      Poista
  5. Voi kun tykkään sun asustasi. Mekko on kaunis ja olet yhdistänyt siihen kivasti tuon takin. Tykkään kokonaisuudesta se toimii ja sopii sulle täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Vähän vaihtelua arkeen tällaisilla vapaan kokonaisuuksilla :)

      Poista
  6. Kirjoitat todella kauniisti ystävyydestä :) ja hyvä kokonaisuus mekko ja nahkatakki // tykkään!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitus tuli kyllä täydestä sydämestä :)
      Upeaa viikkoa Tuulanneli!

      Poista
  7. Täydellinen asu, kaikki osat kolahtaa! :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis asu ja näyttää päälläsi todella upealta! Teillä on varmaan ollut huippuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Ilta oli aivan mahtava! Sanat melkein loppuvat kesken :)

      Poista
  9. Ihanat ballerinat ja sukkahousut :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!