Summer hair


Nainen, joka leikkaa hiuksensa on muuttamassa elämäänsä.
- Coco Chanel - 

Koska en varsinaisesti ole lookkiani muuttamassa, niin eilinen kampaaja käynti lopputuloksineen oli aika, no, samaa kaavaa toistava kuin edellisen reissun jäljiltä. Tähän oli kaksikin syytä, ensinnäkin ihastuin viimeksi niin paljon tähän upeaan kylmän vaaleaan sävyyn, että halusin ehdottomasti jatkaa samassa kylmässä sävyssä jatkossakin. Se, millainen kesätukka minulla on loman aikana on sitten toinen asia, siihen on luvassa pastellisävyjä jälleen, mutta töihin ne eivät tällä hetkellä sovi. Vaaleus oli siis takuuvarmasti juttuna, ilman mitään suurempaa kommervenkkiä, vain se kaunis säteilevä väri.

Vaan entäs leikkaus? Pyöritin muutamaakin eri variaatiota mielessäni, kunnes kuulin ehdotuksen: Mitä jos leikataan vaan sen verran kuin on pakko? Miksi ihmeessä? Minun piti saada kerroksia ja ties mitä kaikkea upeaa, kunnes upea ammattilainen muistutti kaksista edessä olevista häistä jotka toiset ovat ensi viikolla. Olen kumpiakin häitä varten buukannut samaisen kampaajan tekemään itselleni kampaukset ja onhan se niin, että tasapitkästä ne haluamani nutturakampauksen tyyppiset kampaukset vain syntyvät helpoiten. Tämän olen kuullut aikaisemminkin. Joten tyvi värjäykseen ja mittaa pois vajaa sentti. Ei siis kovin mielikuvituksellinen, mutta tiedättekö mitä. Tämä on kyllä väri ja malli jossa viihdyn erinomaisen hyvin ja johon tunnun joka kerta palaavan erinäisten kokeilujen jälken.

Kampaamosta siis poistui tyytyväinen asiakas kauniin vaalean kesätukan kanssa. Jälleen kerran Kauneus- ja Hiushoitola Haaveelle ja Tessille valtavan suuri kiitos siitä, että useampi viikko mennään taas kauniin kirkkaassa värissä ja mallissa, joka taipuu muutamaan pieneen lettiviritykseen kotonakin, eittämättä upeisiin kampauksiin myös juhlan alla.

Onko teillä tapana muuttaa hiustyyliänne kuinka usein?
Upeaa perjantaita!



A woman who cuts her hair is about to change her life.
- Coco Chanel - 

Well, I'm notabout to change my life so I did not change my hair that much. Getting a haircut yesterday meant taking as little away as possible, but adding a great light blond colour to them. Even more light than what it used to be. I love light coloured hair and when professional does it, it is made the safest way possible. Why did I not change my cut? I was about to, but as my hairdresses, bless the professional person, suggested, let's change this next time. Why? There are two wedding comming and on both those I booked her to do my hair for me. After having some visions with her we agreed, that there needs to be material on where to build these haircuts. So we saved the material for now. Long bob with even cut and light colour was our choise this time. And I think, perfect for summer as well.

Have you chganged your hairstyle or colour for summer?

Great Friday all!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kauniilta näyttää sun kesähiukset! Mulla on myös viime aikoina ollut kampaajalla aika "tylsä" meininki siitä syystä että haluan kasvattaa hiuksiani ja silloinhan sitä mallia ei juuri muutella.. Mutta mitäpä se haittaa, jos on itse tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatusprojektin kanssa ei kyllä auta sitä kampausta mennä muuttamaan, itse aina silloin tällöin tykkään vaihtelusta, mutta kyllä niin menee, että kun itse on tyytyväinen niin se on parasta :)

      Poista
  2. Upeat kesähiukset ! Mieleni tekisi muuttaa mallia , lyhentää ja kerrosta, mutta säkkärän oikkuiut mietityttävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oma hiuslaatu on hyvä muistaa mallia valitessa. Minulla ei hiusta kovin kerrostettuun riitä vaikka sellaisestakin on tullut haaveiltua :)

      Poista
  3. Voi että kun itsekin vielä saisin tollaset ihanat vaaleat kesähiukset, mutten enää uskalla värjäyttää. On menneet niin hauraiksi ja katkeileviksi, että nyt on tyytyminen tähän omaan tylsään väriin. Tosin se on onneksi muuttunut luonnostaan enemmän tuhkan- kuin oljen väriseksi, joka on ihan tervetullutta.

    Ja juu ei ole tullut muutettua tyyliä viimeiseen ööööö tota vuosikymmeneen tai kahteen :D

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisiko sitä hopeashamppoolla taitettua sitä omaa väriä? Kannattaa ainakin kokeilla, tai hoitoaineela jos ne kirkastaisi jos jotain muutosta haluaa? Eihän se sama ole, mutta ainakin hellävarainen tapa :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Sinä jos kuka olet kyllä suomalainen ja jotenkin niin isänmaallisen oloinen. Olen ennenkin miettinyt, että kun laitat sinistä päällesi, niin suomi-neito parhaimmillaan. Upeat hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai... No sitä kyllä. Sininen toimii valtavan hyvin kyllä näin vaalealle :)

      Poista
  5. Tuo väri ja mitta on ihana.
    Itsekin lyhennytin alkuviikosta mittaa. En olisi uskonut että ikuisena pitkähiuksisena rakastuisin tähän lyhyempään malliin näin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaihtelu virkistää kun sen vaan uskaltaa leikata. Tämä on ollut vaihdellen sama tämä pituus itselläni jo pidemmän aikaa, tuntuu olevan se minulle parhaiten toimiva vaihtoehto.

      Poista
  6. Ei ihme, että viihdyt tuossa hiusmallissa, sehän pukee sua todella kauniisti :) Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sari! Sitä se kyllä tekee, ei käy kieltäminen :)

      Poista
  7. Mitä sitä hyväksi todettua mallia muuttamaan ja sitä paitsi tuo malli ja väri sopivat sinulle todella hyvin. Tietysti hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, mutta kyllä minä olen samaan malliin jumiutunut vaikka aina välillä tekisi mieli jotain radikaalia uudistusta tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma leikittelyni on lähinnä tullut niiden hattaraan taittavien värien kautta, malli on pysynyt kohtalaisen samana koko ajan. Tiedän jo mihin se vaihtelu seuraavaksi tulee, mutta tällä kesä, tehdään se lomatukka erikseen :)

      Poista
  8. Tuo väri on kyllä upea - ja malli just eikä melkein sulle sopiva! Itse täällä taas kerran kriiseilen hiusteni kanssa - kun en osaa päättää taaskaan, mitä oikein haluan;)
    Ihanaa viikonloppua sekä sinulle että Kotinörtillesi - ja toivottavasti myös aurinkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Se on muuten vaikeaa se päättäminen, mitä oikeasti haluaa hiuksilleen tehdä. Yhden idean kun saa niin pää pulppuaa muitakin ideoita sen jälkeen :)

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  9. Kaunis ja pirteä polkka ja ihanan väriset sun hiukset, niin kuulaan vaaleat, eikä tälläiset keltaiset kuin mulla.

    Upeaa viikonloppua upeus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Pitkä polkka tuntuu olevan se paras malli minulle ainakin :)

      Upeaa uutta viikkoa! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!