9.7.2015

Blue shopping from Esprit


Aleostokset: Puolet rahamäärästä, tuplaten hauskaa.

Taisin edellisessä shoppaus postauksessa viime viikolla kertoakin, että vielä olisi muutama tuote matkalla ja maanantaina ne odotetut Espritin tuotteet sitten saapuivatkin. Esprit on merkki, joka on ollut suosikkini jo vuosikausia, taitavat vanhimmat hupparit olla jostain liki kymmenen vuoden takaa ja edelleen käytössä. Tosin huomaan nykyisin tilanteen olevan se, että joko ihastun koko mallistoon tai en pidä siitä ollenkaan. Jos värit eivät omalla kohdallani toimi, niin jätän herkästi ostokset tekemättä, kun taas värien osuessa kohdalleen tulee tuotteita haettua enemmänkin.

Tällä kertaa näitä ihanuuksia ostettiin alesta. Alesta, jossa ensimmäisenä iskin silmäni huivi puolelle. Ihan kun niitä huiveja ei muutenkin olisi jo riittävästi... No, kaksi lisää tuskin haittaa? Pitkään kaikki huivini olivat pitkulan mallisia, nykyisin tuntuu, että olen kallistumassa enemmän neliöiden puolelle... tai sitten pitkulan mallisia alkaa olemaan niin paljon, että aina kun katson jotain huivia niin voin todeta sellaisen siinä mallissa jo omistavani. Tämä kumpikin, tummempi silkkisekoitetta ja vaaleampi puuvillaa ovat selvästi kevyemmän kelin, siis myös kesän huiveja. Talvelle niitä huiveja alkaa olemaan enemmän kuin tarpeeksi, mutta jostain syystä tuntuu, että keväällä ja syksyllä kaipaan jotain muutakin kuin heti sitä villaa. Niinpä nämä olivatkin perusteltuja... ainakin melkein.

Sininen perus mekko on hyvä lisä kaapin muihin kesällä pidettäviin mekkoihin, toki sukkahousuja vaihtamalla ja hihoja lisäämällä tämä menee pidemmällekin vuoteen vielä. Kaikkineen aika perusvaate, kuten on harmaa t-paitakin (joka kuvaushetkellä oli jo menossa pesuun ahkerasta käytöstä). Jos mietin tämän tilauksen vaatteita, niin kovin perusjutuilla mennään, huiveilla sitten enemmän sitä jotain näihin kokonaisuuksiin. Vaan tyypillistä omalle vaatekaapilleni ja jos ei muuta, niin tuttua ja turvallista sinistä. Ylläri? Ei todellakaan.

Sinisen voittokulku siis vaatteissa jatkuu vaikka ajoittain punainenkin ylle pääsee vierailulle.

Hyvää torstaita!


Sale shoping: Half the money, double the fun.

I did mention on my previous shopping post, that there was still some things comming on the post and here they are. Esprit seems to be a brand to me, I have been keeping with me for nearly ten years. Sometimes there is nothing for me on the store, and sometimes it seems I could just get everything there is. Typical of me acting like that. This time I made some fingind on the sale side of their website. A basic dress and t-shirt, things you can put toether with any outfit you coul ever imagine. But also two new scarfs. I fell in love for both and used the exuce: They were on sale. And why not, one can't wear just woollen scarfs all year long, so there was "a need" for these right?

Lovely Thusday all!

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyviltä ostoksilta. Kiva nähdä niitä sitten asukuvissasi. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavia, tainnut koko viikon olla vain näissä vaatteissa, kuvia jo tänään tarjolla enemmän :)

      Poista
  2. Ihanat nuo huivit<3 Ja vielä kauniimpia itse asukuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ilo käyttää uusia huiveja kun ovat niin kauniita <3

      Poista
  3. Upeat kuosit ja värit noissa huiveissa! Huiveja ei voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ei voikaan! Mies on vähän eri mieltä ;)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!