Two to three days - How to pack?


Jos haluat matkustaa kauas ja nopeasti, matkusta kevyesti.

En ole koskaan, en sitten niin ikinä oikein osannut matkustaa kevyesti. Onnistun aina haalimaan ihan liikaa tavaraa mukaani, oli matka sitten miten lyhyt tahansa. Kaikkea voi kuitenkin oppia ja yksi asia, jossa olen ainakin pyrkinyt kehittymään paremmaksi, ovat muutaman päivän reissut. Ihan jokaiselle päivälle ei tule enää otettua mukaan erillistä kokonaisuutta, vaan pääosin nämä tavarat. Kaksi tai kolme päivää, tavaraa on sama määrä, vain alusvaatteiden määrä lisääntyy. Vähemmälläkin selviäisi aivan varmasti, mutta monesti illalla haluaa pukeutua eri vaatteisiin kuin päivän talsimisen jälkeen. Yhtäkaikki tämä mahtuu kaikki kevyesti reppuun, lentäessä toki nesteet pienempiin pulloihin, mutta koska matka suuntautui kotimaahan ja autolla, niin jätin sen kikkailun kokonaan välistä.


Pakkaan seka alusvaatteet että pesukamat aina pesupusseihin, läpinäkyviin siksi, että löydän tavarat nopeasti eikä etsimiseen mene turhaan aikaa. Putsareista mukaan lähtee meikinpoistoaine ja kasvovesi, riittävän monesti hotellissa on kasvojenpesuaine ja jos ei ole, niin se vartalorasva korvaa pesuaineen parina iltana kyllä. Samoin mukaan lähtee vain hoitoaine, ei shamppoota jota on hotellissa aina. Rasvat, dödö ja harja toki mukana aina.

Kantapään kautta olen oppinut tarvitsevani kesällä compeedin puikon mukaani. Samoin särkylääkkeet, kuulokkeet ja laturi sekä joku välipala. Ihan aina. Vesipullo nyt näemmä puuttui kuvasta, mutta sekin lähti mukaan. Ulkona vallitsevalla helteellä oli vaikutusta asiaan kyllä. Laturi kulkee aina mukanani, jo siksikin, että puhelimesta hallinnoin monesti blogia kun on lyhyempi reissu kyseessä. Kannettava akku on myös vaihtoehto, mutta laturi tällä kertaa se valinta. Kaikki samaa pieneen pussukkaan ja menoksi.

Edelleen olen aivan toivoton meikkien kanssa. Pieni laukku on meikkipussin kokoinen enkä edes ihmettele. Tungen mukaani enemmän kuin on arpeen, mutta niissä en jotenkin vaan osaa karsia. Laukku sen sijaan vetää sisälleen lompakon ja puhelimen sekä muutamat nenäliinat, mitä sitä ihminen oikeastaan muuta. Niin paitsi huulirasvan, ei hätää, sekin on mukana kyllä.



Vaihtovaatteista riittää t-paita ja huivi, sekä mekko ja korot. Mitä? Antakaas kun kerron miten se vaatesuunnittelu menee. Ensimmäisenä päivänä, ylimmässä kuvassa siis farkut, t-paita ja huppari. T-paita seuraavalle päivälle, samat farkut. Mekko ja korot ovat mukana illan ravintolareissua varten, kolmantena päivänä farkut ja t-paidat saavat riittää ja mekko toimii tossujen kanssa kokonaisuutena. Talvella t-paidat voinee korvata neuleilla ja takki pitää tuolloin toki olla mukana. Mutta aika pienellä vaatemäärällä sitä selviää. Ihan rehellisesti voin sanoa, että ennen tuli pakattua mukaan parit arkut ja käytännössä noin viisi kokonaisuutta vaatteita. Siihen nähden tämä alkaa olemaan jo aika edistyksellistä ainakin itselleni. 

Kaikki saadaan nätisti mahtumaan Haglöfssin reppuun, jonne muuten jäi tilaakin vaikka kuinka. Jos olisit sanonut minulle viisi suotta sitten, että selviän helposti puolikkaalla repulla niin olisin lähinnä nauranut vaan en enää. Mukaan lähti kuvista uupuen vielä yksi dekkari kotihyllystä, ei reissua ilman kirjaa sanon minä. Ja kamera toki, mutta milläs otat kuvat jos et kameralla. Vaan oliko tämä nyt kevyesti matkaamista? Selviäisikö sitä vieläkin vähemmällä?

Miten te pakkaatte parin päivän reissuja varten?
Hyvää tiistaita!



If you want to travel fast and far, travel light.

I'm terrible when it comes to travelling light. Really. It's something that I've been trying to master for some years now already, but still seem to faill it each and every time. Just over and over again. But practice makes perfect and here are the things I take with me. Some selection of clothes, small one and basics. I think there is really all I need with me. I dont know the thigns to loose from these anymore. But if I compare to how I used to be, this really is travelling oh so light. 

What do you pack fro couple of days of travelling?
Great Tuesday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Mä oon niin surkea pakkaaja! Yleensä vain yhdenkin yön pituisia reissuja varten on pakko ottaa kunnon matkalaukku - en vain saa kamojani mahtumaan pelkkiin käsimatkatavaroihin.. Suunnitelmallisuus tietty auttaisi asiaa, mutta kun ikinä ei voi tietää, että mikä on fiilis sitten paikan päällä tai jos säätila muuttuu tai... :D

    En ymmärrä, miten joskus kasarilla selvisin kuukauden interreilistä pelkän perus-Kånken -repun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ihan samanlainen! Olen aidosti pyrkinyt koko ajan vähentämään mukaan otettavaa tavaraa. Ihan hyvin tuolla määrällä näemmä pärjäsi, vaikka alkuun olinkin vahvasti sitä mieltä, että ei selviä, niin kerrankin juuri passelisti tavaraa mukana. Paitsi huivi ja huppari, mutta Suomen kesästä kun ei sitten niin koskaan tiedä ;)

      Poista
  2. Aina tulee pakattua liikaa nimenomaan vaatteita, koska niitä todellakin tulee aina paikan päältä ostettua...Sitten ne vanhat tuntuu ihan jopa röntiltä siellä matkalaukussa kun on kaikkea kivaa uuden karheaa uutta. :)

    Aivan ihana tuo huivi, täydellinen. Ajattelin juuri tänään sua ja miten huippua, että lomasi on vasta aluillaan, kun muilla se on vietetty.

    Ihanaa lomaa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, siksi koitan ääretöntä määrää vaatteita välttää enää mukaan ottamasta. Menee matkalaukku kiinni takaisin tullessakin ;)

      Kyllä loma on ollut ihan mahtava ja vielä on jäljellä vaikka kuinka.

      Ihanaa viikkoa!

      Poista
  3. Pakkaaminen on kyllä taitolaji. Vaikka kuinka olen harjoitellut, tapana on ottaa liikaa tavaraa mukaan - aina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on mullakin, en oikein osaa vähän pakkaamista :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!