Visiting Hamina


Elämä alkaa epämukavuusalueeltasi.

Olen pidemmän aikaa jo huomannut arvostavani enemmän kokemuksia kuin tavaraa ja yksi tapa hankkia kokemus jos toinenkin on matkustaminen. Aina sen matkan ei ole tarve suuntautua  kovin kauas kotoa, viime kesänä harmittelin sitä, että ole pahemmin Suomea nähnyt. Tänä kesänä tilannetta tuli korjattua jonkin verran (ja tulee toivottavasti vielä lisää). Käväisin alkuviikosta parin päivän reissussa meiltä katsoen idässä, todellisuudessa siis Kymijokilaakson alueella. Ensimmäinen kohde oli Hamina, jossa viivyimme kauniin kesäisen päivän. Uskomattoman upea keli helli sen verran hyvin, että kaupasta haettiin aurinkorasvaa jonka jälkeen oli aikaa kierrellä vanhaa kaupunkia.

Kovin paljon en kuvia ottanut, vaikka vanhan kaupungin aika tunnollisesti kiersimmekin katsomassa. Kaunista ja historia-ihmiselle kuten minä, oikein oivallinen puolen päivän retki kohde. Tulipa huomattua sekin, että pitäisi oikeasti kiertää Suomessa pienempiäkin kaupunkeja joskus eikä vaan niitä suurempia. Tämä pidetään mielessä seuraavalla kerralla.

Teistä kukaan Haminasta? Tai siellä reissannut?
Aurinkoista keskiviikkoa!

Ortodoksinen kirkko

Life begins at the enf of your comfort zone.

Last summer I had this thought, that I've seen far too little of Finland. Somewhat true I think. Most of my holidays have been ourside to my dear homeland, but there is alot to see in here as well. Some small daytrip comming ahead as well as travelling to Ireland, started out with Hamina. One of the oldest military cities in Finland, build for that purpose and the old town is so pretty just for that. At least to me, loving history and arkitecture. Some summer photos from Hamina, here you are!

Lovely Wednesday!

RUK kokonaisuudessaan

 RUK

 Yksityiskohta erään kaupan edestä.

Johanneksen kirkko

 Votiivilaiva Johanneksen kirkosta

Raatihuone

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Oho, oot käyny miun hoodeilla kun Kymessä pyörit! :D Haminassa tulee käytyä itse melko usein kun parisuhteen toinen osapuoli asustaa siellä, kiva nähdä vaihteeksi jonkun muun silminkin kaupunkia näin kuvien kautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näissä kotimaan postauksessa mustakin on parasta kun näkee kotikaupunkinsa jonkun toisen silmin :)

      Poista
  2. Kaunis Hamina. Olen käynyt siellä joskus lapsena, olisi ehkä aika vierailla uudestaan.

    Aurinkoista viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin laskin että 15 vuotta sitten viimeksi niin oli hyvä palatakin jo :)

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  3. Viimeksi känynyt lukiolaisena, kun poikaystävä oli tuolla intissä. Siitä on aikaa. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Täydellisenä kesäpäivänä on kyllä helppo kuvarakin ;)

      Poista
  4. Mä olen kanssasi täysin samaa mieltä -sekä siitä, että enemmän kokemuksia, vähemmän materiaa kuin myös siitä, että kannattaa tutustua niihin pienempiinkin kaupunkeihin ja kyliin. Vaikkei niistä ehkä isoja ja suosittuja turistikohteita löytyisikään, on niisä usein paljon muuta koettavaa ja pienemmän mittaluokan nähtävyyksiä.

    Aika paljon olen Kaakkois-Suomessa pyörinyt, mutta Haminassa vain muutaman kerran, jää vähän syrjään niiltä reiteiltä, josta yleensä kuljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokemuksilla ennemmin eteenpäin. Haminaan ajoi meiltä kovin vauhdilla niin oli hyvä valinta :)

      Poista
  5. Kyllä kotimaan matkaisua pitäisi harrastaa huomattavasti enemmän - Haminankin olen aina vain ohittanut enkä koskaan kunnolla pysähtynyt!
    Kuvien mukaan olisi totisesti kannattanut!
    Ihania elokuun päiviä sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ohi menee niin kannattaa. Puolessa päivässä kiertää tosi hyvin vanhan kaupungin, pidempään jos museoissa.

      Kivaa viikko <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!